Meidän perheen stipendit (ov)
Ysiluokkalaiselle siitä hyvästä, kun oli luokassaan eniten keskiarvoa nostanut oppilas (6,08:sta 8,1:een!!!) ja lisäksi liikuntastipendi.
Kolmasluokkalaiselle luokan paras keskiarvo -stipendi ja ahkerin lukija -stipendi (juu ja kauhea lukutoukka on, nytkin sillä on puolen metrin pino kirjoja kirjastosta haettuna kun aikoo nauttia lomallaan lukemisesta).
Tokaluokkalaiselle hyvä kaveri -stipendi.
Teinin tsemppaus oli päivän parasta, kun viime syksynä oli vielä nelosvaroitukset päällä ja koko kahdeksas luokka oli yhtä isoa ongelmaa. Sille valkeni, ettei koskaan tule pääsemään haluamalleen alalle koulutukseen, jos keskiarvo ei nouse vähintään kahdeksikkoon ja matikka ja kielet vähintään seiskaan.
Kommentit (14)
kyllä mäkin sain stipendejä ala- ja yläasteella sekä lukiossa ja luin ainakin kymmenen kirjaa viikossa, nyt oon kuudetta vuotta pahasti mt- ongelmainen, olen keskeyttänyt opiskeluni ja kirjaa en ole lukenut varmaan kahteen vuoteen. Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa.

hyvä kaveri-stipendin sai tyttö, joka on 95% ajasta naama norsun v-lla ja hymytyttö-patsaan toinen, joka on hirveä päsmäri. Onnea ap.lle, tuo numeroiden nostaja on pärjännyt hyvin.
Stipendit ja patsaat eivät kyllä aina ole onnellisuuden ja pärjäämisen tae, joten turha puhua yleistämisestä.

myös luokan pahimmalle kiusaajalle ja päällepäsmärille. Naapurin poika, joka on pikkuisen "tassukka" ja samalla luokalla, lipsautti vahingossa ettei olis uskaltanu ketään muuta äänestäkään. Sitäpaitsi tältä stipendin saajalta saa kuulemma aina karkkia. Että silleen.
Tuo 9lk käyneen suoritus on kunnioitettava, iso ponnistus!
Itse olen tosi tyytyväinen oman 9lk päässeen pojan todistukseen, ka 8,9 :) Pelkäsin numeroiden tipahtavan,kun viime kausi harrastuksessa oli todella rankka, mutta koulussa on näemmä tunneilla kuitenkin jaksanut seurata ja kokeista saanut ihan kelpo numeroita.Bussissa matkalla peleihin luki kokeisiin välillä...
Hyvää kesälomaa ap:n lapsille, ovat ansainneet sen :)
Aika pettymys olisi jos joku kolmesta lapsesta ei esim. koko ala-asteen aikana saisi kertaakaan hymypatsasta.
Vai ap:ko ottaa kunnian itselleen?
Meille ei ole koskaan tullut stipendejä, mutta osaan silti iloita toistenkin puolesta.
Munkin on saanut - ja useasti! En kyllä kehtais resostella. Työmaalla työkavereille tulisi vino hymy. Lapsi on työn tehnyt. En minä! Meillä on akateeminen työyhteisö ja siellä tällaisia puheita pidetään kait mauttomina. Kun joka mukelo on joksus saanut stidendin.
stipendejä ei jaeta yksittäisille oppilaille vaan raha käytetään koko koulun hyväksi. Minusta hyvä asia.
Hymytyttö ja -poika -patsaat valitettavasti jaetaan. Idioottimainen perinne.
oppilaat stipendin, siis ala-asteella 6. luokkalaiset. Luokalla oli 12 oppilasta, paras sai 1400 markkaa ja huonoin 350 markkaa. Käytin paras ja huonoin termejä koska ne jaettiin keskiarvon mukaan.
Edes monelle amislinjalle ei nykyisin pääse tuollaisella keskiarvolla.