Tutkimus: Ruumiillisesti kuritetuista lapsista tulee menestyvämpiä aikuisia
Iltalehti
Tutkimus: Ruumiillisesti kuritetuista lapsista tulee menestyvämpiä aikuisia
Kyseenalainen yhdysvaltalaistutkimus väittää, että ruumiillista kuritusta kotona saanut lapsi kasvaa muita lapsia onnellisemmaksi ja menestyvämmäksi.
Tutkimuksen mukaan lapsi, joka on saanut vanhemmiltaan läimäytyksiä ennen kuudetta ikävuottaan, suoriutuu teini-ikäisenä paremmin koulussa kuin ne lapset, joiden vanhemmat eivät usko ruumiilliseen kurittamiseen. Asiasta uutisoi Daily Mail.
Ruumiillista kuritusta saaneet lapset tulevat myös todennäköisemmin tekemään myöhemmin vapaaehtoistyötä ja haluavat useammin jatkaa opintojaan yliopistossa.
Tutkimuksen mukaan kuuden ikävuoden rajapyykki on kuitenkin ratkaiseva. Tämän jälkeen kuritusta saaneilla lapsilla esiintyy enemmän käytöshäiriöitä.
Yhdysvaltalaistutkimus käsitti 2600 hengen tutkimusryhmän, joista neljäsosa ei ollut koskaan saanut ruumiillista kuritusta vanhemmiltaan. Kyselytutkimuksen tuloksia vertailtiin näiden käytökseen ja luonteenpiirteisiin, kuten optimismiin, akateemiseen menestykseen, masennustaipumukseen, epäsosiaalisuuteen sekä väkivaltaisuuteen.
Tulosten mukaan 7-11-ikävuoden välillä kuritusta kokeneet vastaajat pärjäsivät huonoiten, mutta olivat samalla todennäköisimmin akateemisesti menestyneitä.
Lehden haastattelema kasvatusguru Penelope Leach ei allekirjoita tutkimustuloksia.
- Lapsen lyömisestä ei voi seurata mitään hyvää. En usko tätä ajattelutapaa, että lapset oppisivat positiivisia käyttäytymismalleja tullessaan lyödyksi.
Lapsen fyysinen rankaiseminen on tällä hetkellä kielletty parissakymmenessä Euroopan maassa, mukaanlukien Suomessa.
http://tinyurl.com/yhz3mk9
Kommentit (23)
kaikki vanhemmat lapset on saaneet kasvaa ilman kuritusta ja heidän kohdallaan on siis peli jo menetty:(
t. suurperheen äiti
Lapset, joita kuritettiin pikkulapsina olivat muita tyhmempiä. Älykkäimpiä lapsia ei kuritettu.
kuinka luotettavalla mittarilla voidaan mitata onnellisuutta ja menestymistä.
Asiassa ei meillä ole miettimisen sijaa, koska meidän laki kieltää lasten fyysisen pahoinpitelyn, myös sen alle 6v:n.
Tietenkin läimityt lapset pärjäävät paremmin, sehän on läimimisen tarkoitus! Ja jos eivät pärjää, tulee varmaan lisää läimimistä. Voi silti olla niin, että enemmän läpsityt lapset ovat onnettomampia kuin täysin läpsimättömät lapset. Sitähän tuo tutkimus ei tutkinut.
No Dailymail tietysti! Se sama joka tiesi kertoa ukrainassa riehuvasta keuhkorutosta.
Eihän ne osaa sitten nuorisovankilassa tapella jos ei ole harjoiteltu.
Tutkimus pitää siltä osin paikkansa, että on aikaisemminkin todettu, että tiukan kurin saaneet menestyvät paremmin. Vuosikymmeniä sitten todettiin, että EMOTIONAALISESTI selviytyy paremmin sellainen, joka on ollut liian tiukassa kurissa kuin sellainen, jolla ei ole ollut kuria lainkaan. (sori, ei ole enää lähdettä). Toisin sanoen, kyse on traumaattisesta kokemuksesta. Trauma on helpompi selittää, jos siihen on selkeä syy.
Ruummillinen kuritus ja "ruumillinen kuritus" ovat kaksi eri asiaa. Olisi kiva tietää, kummasta tässä tutkimuksesa on kyse: hakkaamisesta vai näpäytyksestä. Uhkausten toteuttaminen ja johdonmukaisuus kasvatuksesa ratkaisee - niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan.
Vuosikymmeniä sitten todettiin, että EMOTIONAALISESTI selviytyy paremmin sellainen, joka on ollut liian tiukassa kurissa kuin sellainen, jolla ei ole ollut kuria lainkaan.
Parhaiten voi ne jotka saa rajoja ja rakkautta
Seuraavaksi parhaiten ne jotka saa rajoja mutta ei rakkautta
Seuraavana on rakkautta mutta ei rajoja
Ja huonoiten pärjää ei rajoja, ei rakkautta.
että vielä 7-11-vuotiailla läpsiminen parantaa akateemista suoriutumista. Siis niillä, joilla siihen on kykyjä.
Tulee taas Michael Jackson mieleen - eli kyllähän se hakkaamalla tullut taito ja menestys voi aikuisena tuntua kalliilta.
jotenkin lasten hakkaamiseen?
Parhaiten voi ne jotka saa rajoja ja rakkautta
Seuraavaksi parhaiten ne jotka saa rajoja mutta ei rakkautta Seuraavana on rakkautta mutta ei rajoja
Ja huonoiten pärjää ei rajoja, ei rakkautta.
jos lapsiaan ojentaa niin kuin eläimet pentujaan, eli aika äsäkästi muttei ilkeästi, voisi alle 6-vuotiaiden "kurittaminen" olla ok. Mutta silloin sen pitäisi todella olla pientä ja vain oikeissa tilanteissa eikä todellakaan mitään pahoinpitelyä. (En tod. kurita lapsiani vaikka näin myönteisesti tässä puhunkin.)
Pahoinpidellyt lapset pärjäävät joskus todella elämässä paremmin, ainakin jos se mitataan opiskelutuloksina ja rahallisena menestyksenä. Heillä voi olla käsitys siitä, etteivät he itsenään kelpaa ja heidän täytyy kerätä itselleen ulkoista meriittiä. Tai sitten he haluavat varmistaa itselleen paremman elämän kuin lapsena oli.
Sinänsä olisin kyllä valmis uskomaan, ettei nykyisen kaltainen "pehmoelämän" eläminen ole ehkä ihmiselle parasta. Ihminen voisi kasvaa paljon tasapainoisemmaksi ja terveeksi, jos joskus tarvitsisi ponnistella kylmää ja nälkää vastaan, jos pitäisi kasvattaa omia taitojaan jotta pärjäisi ulkoista uhkaa tai epämukavuutta vastaan, jos pitäisi oppia tekemään nopeita päätöksiä ja toimenpiteitä tai muuten kävisi köpelösti (susi söisi). Mutta tämä lienee eri asia kuin kirittamalla kasvattaminen.
Saisivat mun puolesta myös kouluissa käyttää väkivaltaa, ihan vaan pikkuisen, jotta tulokset paranisivat ja suvelasta sekä kontulasta nousisi kunnon menestykkäitä valioluokan kansalaisii.
Pahoinpidellyt lapset pärjäävät joskus todella elämässä paremmin, ainakin jos se mitataan opiskelutuloksina ja rahallisena menestyksenä. Heillä voi olla käsitys siitä, etteivät he itsenään kelpaa ja heidän täytyy kerätä itselleen ulkoista meriittiä.
Että miten määritellä "menestyminen". Esim. narsistit menestyvät usein elämässä normaalia paremmin jos menestymiseksi lasketaan korkeaan asemaan kohoaminen tai vauraus. Näin myös meidän suvun narsisti, joka on ihmisenä ihan hirveä.
koulussa olisi todella hyvä olla lievä ruumiillinen rangaistus käytössä. Ainakin ala-asteella. Siellä on paljon porukkaa, jotka hyötyisivät siitä suuresti.
Mennyt yli tämä hysteria jos ope ei saa enää edes komentaa kultamussuja. Lapset sen sijaan saavat kyllä haistatella yms.
No Dailymail tietysti! Se sama joka tiesi kertoa ukrainassa riehuvasta keuhkorutosta.
Että ei ollut vain tabloid lehden uutinen...
ja pärjännyt elämässäni sosiaalisesti ja ammatillisesti. Muttei tulisi mieleenikään kurittaa lapsiani fyysisesti. Epäilen, että hyvin sujuneen elämäni syy on jokin ihan muu kuin selkäsaunat!
"Tiedätkö äiti kaikkien suurmiesten lapsuus on ollut todella surkea, musta ei taida tulla yhtään mitään."
pitäisköhän aloittaa??? NOOOOT