Kaksi lasta pienellä ikäerolla

meillä reilu vuosi (=1v +6 vkoa)

ajoin ajokortin, se auttoi kauppareissuja yms..

ostin sellaiset peräkkäin olevat matkarattaat jotka sai auton paksiin ja pääsi vaikka kauppakeskukseen jos halusi! peräkkäinistuttavat oli muutenkin kätevät kun esikoinen alkoi olla hereillä kauppareissuilla, ja vauva nukkui.. ne mahtuvat hienosti hissiin ja kaupanporteista (leveät ei aina mahdu!) tosin en suosittele ap:lle sellaisia rattaita, kun ikäeroa tulee kaksivuotta.

käytiin ulkona jonkin verran, kerhoiltiin jne.. tehtiin ihan niitä samoja juttuja kuin sen esikoisenkin kanssa.

me asuttiin onneksi ensimmäisessä kerroksessa. kaupasta kun tultiin niin ajoin ala ovelle, vein kassit ylös. sitten ajoin parkkikselle ja usein otin nuo rattaat paksista lapset sinne ja kotii :)

kyllä se oli joskus rankkaa kun kannoin lapset, kumpikin omissa kainaloissaan, autolta kotiin.. parkkiruutumme oli kotiovelta ehkä 300m päässä.

Syöminen sujui siten että esikoinen istui syöttötuolissaan, kaadettiin se siihen toiseen asentoon, ja oppi samalla aika nopeasti syömään itse! kaikkea en muista (1. vuosi meni vähän sumussa..) mutta sen muistan että kun esikoinen oli kaksivuotias ostettiin rattaisiin seisomalauta, siinä jaksoi seistä kauppareissun ajan hienosti.

RANKKAA oli, sitä en voi kieltää, ja en suosittele kenellekkään että tehkää HETI toinen lapsi, uskon että on helpompaa jos ikäeroa edes vähän enemmän. :)

nyt kun lapset ovat isompia, ovat he toistensa parhaita kavereita, leikkivät hienosti samoja leikkejä kaipaavat toisiaan, jos toinen esimerkiksi ´kylässä kaverilla.. ovat herttaisia!

Meillä 2 v ja 4 kk ja oikein hyvä ikäero on.



Kahden lapsen kanssa kaikki on kankeampaa, mutta oma asenne ratkaisee.

Pieni ikäero on 1 vuotta.

ja ihan kivasti lasten kanssa meni ihan alusta asti. Ollaan matkusteltu todella paljon sekä ulkomailla että kotimaassa eikä olla jääty nysväämään kotiin.

Ihania kommentteja! Itseäni on pelottanut, kun ykkönen on kovin meneväinen ja oikea touhutoope niin miten ulosmeno ym. onnistuu kahden kanssa. Kiva kuulla, että teistä kaksi vuotta on ihan hyvä ikäero. Itse olen aina ajatellut, että se on lyhyt. Haleja!

kerron miten meillä...



Kun toinen syntyi, oli ensimmäinen 1v 1kk 3p ikäinen. Kummallakin oli vaipat, tutit jne. Isompi ei vielä kävellyt. Ostin vaunuun sisaristuimen, jossa 1-vuotias oli pakollisten vaunureissujen ajan.



Ajokorttia ei ole vieläkään, joten neuvolamatkat ja kauppareissut kuljin kävellen vauvan ja sisaruksen kanssa. Kauppa oli onneksi vieressä, mutta neuvola 1,5 km yhteen suuntaan ja sinne menin kuukausittain sateilla ja pakkasilla.



Lasten isästä ei ollut auton kanssa apua kuljetuksiin eikä muuhunkaan lastenhoitoon. Vanhempani ja sisarukseni auttoivat kivasti, mutta ei päivittäin.



Asuimme 3. kerroksessa jossa ei ollut hissiä. Kun tulin kaupasta kotiin, kuinka vien sekä lapset että kassit ylös kolmanteen ja vaunut vaunuvajaan lopuksi...vein ensin 1-vuotiaan ja vauvan, jonka molemmat sylissä, kuten tulin alaspäinkin. Vauvan laitoin häkkisänkyynsä ja toisen istumaan eteisen lattialle. Hän oli yleensä sen ajan siinä, tietäen että tulen kohta kauppakassin kanssa takaisin.



Oli syytä huolehtia että avain oli mukana, ettei lapset jääneet yksin kunnes talonmies avaisi, asui samassa talossa onneksi...Laitoin vara-avaimen vaunuun patjan alle, sillä vaunu-pyörävarastoon pääsee muiden asukkaiden avaimilla, pihan lapsillakin oli ja saisin sieltä...



Täällä kerran ainakin on joku kysellyt, kuinka selviää asuessaan yhäällä ja on ensimmäinen vauva tulossa eikä ole hissiä. Kyllä selviää yhden kanssa kun kahdenkin. En ulkoillut kummankaan lapsen kanssa paljoakaan pihalla tai puistoissa, yleensä nuo vaunumatkat.



Molemmat nukkuivat parvekkeella, toinen toisessa päässä ja toinen toisessa päässä. Isomman vaunukoppa oli lattialla mattojen päällä ja hän nukkui tosi hyvin isossa kopassa. Hän ei olisi talvella päässyt kunnolla lumihangessa kävelemäänkään, joten ei varmaan jäänyt paljosta vaille. Kesällä olimme hiekkalaatikolla kauppamatkalla, mutta sen jälkeen päiväunet parvekkeella molemmilla, isompikin oli niin tottunut siihen. Nukkui hieman yli 2-vuotiaaksi siellä, jalat jo vähän koulussa, mutta muuten OK.

ja aivan loistavasti on mennyt! Nuorempi nyt 1/2-vuotias ja kuumeilen jo kolmatta. Esikoinen on meillä haasteellinen tapaus: ei nuku vieläkään kunnolla öitä, todella omapäinen jne., mutta nuorempi on ns. helppo vauva. Jos molemmat olisivat esikoisen kaltaisia, en ehkä vielä kuumeilisi uutta lasta... Niin ja meillä on mennyt todella hyvin siitä huolimatta, että olin aika pahasti masentunut esikoisen syntymän jälkeen.

Liikutaan lasten kanssa tosi paljon! Käydään 3 kertaa viikossa kerhoissa ja tavataan muutenkin ystäviä. Enimmäkseen kuljetaan julkisilla, kun ei oo omaa autoa ja muutenkin autolla kulkeminen on mun mielestä lasten kaa hankalampaa kuin vaunujen kanssa liikkuminen. Enemmän aikaa pitää tietty varata pukemiseen jne., mut kyllä siitä hyvin selviää.

Jos haluaa oikeasti, että lapsilla on pian toisistaan seuraa, kannattaa "tähdätä" alle 2v ikäeroon. Ekat kuukaudet voi olla rankkoja, jos molemmat valvottaa ja vielä vauvoja (myös pieni esikoinen), mutta nopeasti palkitsee - molemmat saa samaan rytmiin jne.



Meillä 1v 4kk, kivasti mennyt, aikaa pukemiseen yms. menee enemmän ja rutiinit ehkäkorostuneet, mutta ei ongelmia. Kolmatta en heti perään kyllä jaksaisi :)

Kyllä kahden kanssa vielä hyvin pärjää, jaksaa liikkua jne. Mutta kolmen kanssa on jo eri juttu!! :D

Muistan kun sain toisen lapseni (esikoiseni silloin ala-asteella jo) ja siinä hormonihuuruissa vauvakuumeilin jo kolmatta... Kävin täällä keskusteluissa lukemassa kannattaako pieni ikäero. Se vaikutti paljon siihen että en sitten aloittanut ehkäisyä ja tulinkin raskaaksi. Olen ollut katkera että tein kolmannen heti perään. Kolmas lapsi on ihana ja suloinen jne. Mutta kokonaisuus on ihan kamala. Ajattelin että se helpottaisi mutta olen vieläkin hermoraunio kun ikää lapsilla on 6v ja 5v... Ja olen alkanut miettiä helpottaako ennen kuin ne on muuttanut pois kotoota. Molemmat ovat helppoja lapsia kun niiden kanssa on yksinään. Ero tuli kun nuorin oli 3v. Välillä haaveilen että vois pitää niitä erillään että olisivat vain viikonloppuisin tekemisissä (toinen isällään ja toinen minulla) mutta sitten ei oikein kuitenkaan siihenkään pysty kun kyllähän ne toisistaan tykkää.

Itse en pidä melusta ja riehumisesta. En pidä siitä kun minulla menee hermo, ja silloin mulla on koko päivä pilalla koska koen hermojen menetyksestä huonoa omaatuntoa loppu päivän. Olen alkanut epäilemään että minusta ei olisi pitänyt tulla äitiä ollenkaan. Ja sitten on myös kiva huomata että virheistäni huolimatta olen lasten mielestä paras äiti.

Ollessani vain toisen pienen lapsen kanssa nautin äitiydestä se on ihanaa eikä pelkkää sekasortoa. Tytöt riehaa toisiaan, nauravat kun toinen käyttäytyy huonosti ja tämähän innostaa toista käyttäytymään vielä huonommin. Riitoja tulee vähän väliä. Toi sai enemmän, mä haluan leikkiä sillä jne. Ja siis riitoihin liittyy myös se, että saattavat potkia, lyödä ja purra toisiaan (tämä on onneksi iän myötä vähentynyt). Olen tähän kello 11.00 mennessä tänäänkin huutanut jo monta kertaa ja tytöt on riidellyt niin useasti että en pysy Laskuissa. Jos ne olisivat yksin niin en olisi huutanut kertaakaan.

Uskon kuitenkin että ovat aikuisena parhaat kaverit. Mutta en tekisi näin jos saisin päättää uudelleen. Haluan nauttia elämästä. Tietenkin lapset on erilaisia.. Mutta minunkin keskimmäinen oli maailman kiltein vauva ja sitten ku tuli 1,5v niin uhma alko ja se jatku 5v asti. Ajattelin että se on nii kiltti ja varmasti helppo jatkossakin. Ei ollut 😅. Joskus olen miettinyt että olisiko ollut jos ei olisi tarvinnut tapella äidin huomiosta.

No 8v ikäero on hyvä. Mutta voin sanoa että enpä ehtinyt kauheesti esikoiseni kanssa olemaan kun oli kädet täynnä touhuavissa tytöissä. Ja aikalailla yksin hoidin tytöt vaikka parisuhteessa olinkin.

Meillä ikäeroa 2 v ja 1 kk. En ole koskaan pitänyt sitä pienenä ikäerona, vaan just hyvänä.

Eikö 1 v ole pieni ikäero? Näin olen käsittänyt.

Meillä on kolme lasta 3v ja 4kk sisään. Nyt nuorin 1,5 vuotta ja alkaa olla touhussa jotain järkeä. Viime vuosi ei ollut erityisen rankka koska esikoinen on tyytyväinen ja reipas ja kuopus nukkui kuin unelma ja päivällä oli yhtä aurinkoa. Tulta ja tappuraa onkin sitten tämä keskimmäinen ja hänen kanssaan saa välillä vääntää kun heittäytyy hankalaksi tai härnää pienempäänsä. Meillä on mennyt tosi hyvin, välillä tosin unet jäänyt lyhyiksi jos useampi lapsi hilluu samana yönä. Lapset tottelee hyvin ja käytöstavat löytyy, koska on ollut pakko olla tiukka että pärjää noiden kanssa yksin. Käydään paljon lasten kanssa kaupassa ja leikkipaikoissa keskenään. Puistoon mennään joka arki aamu ja isommat kerhossa 2krt viikossa. Ulkopuolisesta saattaa näyttää hurjalta kun yksin rymyän hoplopissa kolmen kanssa, mutta aina on kivaa.

pitkää pinnaa ja varaa kaikkeen extra aikaa niin hyvin pärjää.

Lasten isä siis yrittäjä ja paljon töissä sekä reissu hommissa. Siksi pääosin pyöritän arkea yksin.

Enemmän mua hirvittää kun pitäisi palata töihin ja kolmen kanssa alkaa päiväkoti arki. Pitäkää peukkuja... =)

Meillä ikäeroa miltei päivälleen 2v. Lapset lähes 4v ja 2v.

Olin varautunut toista odottaessani siihen, että en tuu nukkumaan enää ikinä ja ylipäätään kaikkiin pahimpiin vaihtoehtoihin. Toinen lapsi olikin hyvä nukkumaan, lapset nukkui samaan aikaan päikkäreiltä ja yötkin meni kivasti. Esikoinen oli kuitenkin niin pieni vielä ettei mielestäni oikein osannut edes reagoida negatiivisesti sisustuksen syntymään, mielellään auttoi tuomalla harsoja ja juotti pikkuveljelle tuttipulloa.

Esikoista imetin 1v ja 3kk, kakkosen kanssa 5kk. Lyhyt imetysaika oli täysin mun oma valintani, kun esikoinenkin vaati niin paljon huomiota ja vaipanvaihtoa sun muuta, joten koin helpommaksi antaa korviketta pullosta. Se nopeutti vauvan syöttöjä ja pystyin antamaan aikaani esikoisellekin. Mun mielestä hyvä päätös.

Arki on... täyteläistä. :D Mutta siihen tottuu. En nyt osaa sanoa siitä sen kummempaa, se on ihan sekopäistä meininkiä yleensä. Nää keksii yhdessä niin päättömiä leikkejä ja meteliä syntyy ja vahinkojakin sattuu, leluista riidellään välillä ja koetellaan rajoja toista kohtaan. Mutta musta se on ihanaa, olla osallisena seuraamassa niitä ja niiden välisen suhteen kehittymistä ja opettaa jakamista.

Just oon nyt viimeaikoina fiilistellyt paljon sitä miten ihana parivaljakko ne on, oon ehdottoman tyytyväinen tähän että kakkoselle annettiin mahdollisuus tulla niin pian.

Toisaalta, ajattelen aina itsekseni sitäkin, että kun käydään meidän jengillä viettämässä aikaa mun lapsettomien ystävien kanssa, niin ihan vaan meidän näkeminen on varmaan maailman parasta ehkäisyvalistusta heille. :D

Oma asenne merkkaa ihan hirveän paljon! Mulle on ainakin tullut kunnon sellanen teräsmutsi olo, varsinkin nyt avioeron jälkeen, on sellanen jatkuva mielentila että minä selviän ihan mistä vain.

Siinä kun pukee toiselle eteisessä haalareita samalla kun toinen juoksee karkuun, pitää vaan olla armollisena itselle sen suhteen että ymmärtää ne juurisyyt että miksi välillä on omat hermot kireämmällä kuin välillä, joskus tulee korotettua ääntä, mitä sitten. Semmosta se välillä on. Välillä on valvonut yksin illalla Netflixiä jumittaessa tarpeettoman pitkään, välillä oon saattanut skipata aamiaisen tai on tulossa kipeeksi, nehän madaltaa ärsytyskynnystä heti. Tajuaa nuo ja tajuaa sen että lapset on vaan lapsia, ja ihana se kaunis sanonta, että "Meille tämä on nyt hektistä, kiireistä arkea mutta lapsille tämä on ainoa lapsuus mikä heillä on".

Talvihaalareita pukiessa palomiestyyli on muuten vertaansa vailla, siis että pitää kengät haalarinlahkeissa ja rullaa haalarin sellaiseen kekoon lattialle ettei lapsen tarvi muuta kuin hypätä haalarin keskeltä näkyviin kenkiin, sitten lähteä pukemaan haalaria ylävartaloon.