Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikä masentaa, ihminen 44 vuotiaana masentunein.
19.12.2009 |
Pelottaa. Olen 35 ja vanhenemisen merkkien sietäminen on jo nyt ollut päivä päivältä vaivalloisempaa.
(HS 4.2.2008)
Ihminen on keski-ikäisenä onnettomimmillaan. Ja näin on asia ympäri maailmaa.
Väite perustuu maailmanlaajuiseen tutkimukseen, jossa aineistona oli kaksi miljoonaa ihmistä 80:stä maasta.
Tutkijat Andrew Oswald Britanniasta Warwickin yliopistosta ja David Blanchflower Darthmouthista Yhdysvalloista huomasivat, että tyytyväisyyden taso noudatteli u-kirjaimen muotoa. Onnellisuus on korkeimmillaan elämän alku- ja loppuvaiheessa.
Masennus ja tyytymättömyys iskevät ihmisten ylitettyä neljän- tai viidenkymmenen iän rajapyykin. Tilanne on sama kaikissa kulttuureissa.
Aikaisimpien tutkimusten mukaan henkisen hyvinvoinnin on katsottu pysyvän aika tasaisena ihmisten ikääntyessä.
Esimerkiksi brittimiehillä ja -naisilla masennuksen huippuhetket osuvat tutkijoiden mukaan ikävuoteen 44.
Vastaava aallonpohja toistui 72 maassa. Suomi on näiden maiden joukossa.
Keski-iän masennusta esiintyy kaikenlaisten ihmisten keskuudessa. Se ei ole vain eronneiden tai työpaikkansa menettäneiden vaiva.
Jotkut ihmiset kärsivät enemmän kuin toiset, mutta Oswaldin mukaan masennusta esiintyy hyvin laajasti. "Se tulee miehille, naisille, yksinäisille, naimisissa oleville, rikkaille ja köyhille, lapsia saaneille ja lapsettomille."
Kommentit (10)
on vielä jokin tärkeä läksy oppimatta, jos oikeasti ajattelet noin.
44 vuodessa elämä ehtii heittää meistä monen eteen yhtä sun toista tilattuna ja tilaamatta. Monesti saavat monet miettiä miten tässä suu pannaan.
Mutta sinä siis olet vähän naivi, kommenttisi perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 44-vuotiaana olen monta kertaa mietttinyt, miten minusta yhtäkkiä onkin tullut tällainen: töissä työkaverien olemassaolo ärsyttää välillä niin, että tekis mieli heittää niitä kahvikupilla. Työ tuntuu välillä vastenmieliseltä, vaikkei se oikeasti sitä olekaan.
Aamulla kun katsoo peiliin, näyttää ällöltä. Rouvalta.
Onneks täytän parin kuukauden päästä 45. Jospa tää helpottais.
on vielä jokin tärkeä läksy oppimatta, jos oikeasti ajattelet noin.
44 vuodessa elämä ehtii heittää meistä monen eteen yhtä sun toista tilattuna ja tilaamatta. Monesti saavat monet miettiä miten tässä suu pannaan.
Mutta sinä siis olet vähän naivi, kommenttisi perusteella.
Kokemuspiiristä löytyy aborttia, itsemurhaa, syöpäkuolemia, aviokriisejä, teini-ikäisen mielenterveysongelmia, mutta silti voin sanoa että nykyään elämä on ihan malliillaan. Tokihan niit kriisejä ollut ja tulee varmaan olemaan, mutta ehkäpä viime kädessä kyse on siitä, miten niihin ASENNOITUU... Omalla asenteella on kaikkein suurin merkitys siihen, tunteeko ihminen itsensä masentuneeksi vai ei.
Onneks täytän parin kuukauden päästä 45. Jospa tää helpottais.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt yli 40 vuotiaana elän pienen lapsen äitinä elämäni onnellisinta aikaa. Omien murheiden miettimiseen kun ei jää aikaa. Tuskallisinta on ollut opiskeluaika
Vaikein vaihe minulla oli 30-35v. Johtui kyllä paljolti sen hetkisestä elämäntilanteesta. Mutta nyt tuntuu, että koko ajan vaan mieliala paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko ollenkaan tuohon. Enkä ikäkriiseihin (kolmenkympin, neljänkympin ja ties mitä kriisejä) Omaan elämäänsä voi niin paljon itse vaikuttaa asenteella. Suuretkin vastoinkäymiset voi kääntää voitoksi.
Mielestäni kyse on kyllä aika paljon elämänarvoista. Jos nuoruus, kauneus ja materia ovat tärkeitä, niin iän myötä vain materian määrää on mahdollista lisätä. Minulle onnellisuus on niin paljon muuta(kin).
Ne eivät silti kerro mitään juuri sinun elämästäsi.
Minä olen kohta 42 ja tuntuu että alan nyt vasta herätä vaatimaan itselleni onnellisuutta. Parikymppisenä olin onneton, en uskonut itseeni, tulevaisuuteeni enkä siihen että voisin olla kenenkään silmissä arvokas. Kolmikymppisenä ajattelin että elämäni on ohi, pelkkää päämäärätöntä raatamista ja toisten palvelijana olemista, rakkaudetonta elämää. Nyt nelikymppisenä olen herännyt siihen, että vain minä voin rakastaa itseäni. Vain minä voin järjestää elämäni sellaiseksi että nautin siitä. Olen vielä suht hyvän näköinen ja terve, nyt on viimeistään aika alkaa elää! Vanhuutta en halua mutten sitä pelkääkään. Ei elämäni voi muuttua ainakaan ikävämmäksi kuin se on tähän mennessä ollut.
Alue: Aihe vapaa
Itse olen 44 v ja voin oikein mainiosti! Työssä menee hyvin, kotona myös. Sen saa, mitä tilaa...