Minäkin olisin voinut olla mustasukkaisen ulkomaalaisen miehen uhri
Seurustelin aikoinaan lyhyen aikaa romanialaisen miehen kanssa. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta pian alkoi jo esiintyä ensimmäiset vaaran merkit. Tämä mies oli hyvin hallitseva ja mustasukkainen. En saanut lähteä edes toiseen kaupunkiin ostoksille. Asuin pienessä kaupungissa ja ennen miestä kävin usein isommissa kaupungeissa ostoksilla. Mies ei tätä sallinut. En saanut lähteä siskoni kanssa Tukholman risteilylle puhumattakaan muista ulkomaan matkoista. Vain miehen seurassa sain poistua toiseen kaupunkiin tai maahan. Mies kyttäsi puhelintani jatkuvasti, olen varma, että luki kaikki viestit. Muistan eräänkin tilanteen, että olimme kävelyllä ja sain tekstiviestin, puhelin oli kädessäni kun mies ihan yllättäen otti puhelimen ja lähti juoksemaan että voisi lukea viestin ekana enkä saisi otettua puhelinta häneltä. Viestini olivat aivan tavallisia viestejä, ei edes mitään ventovieraiden viestejä.
Pari kertaa mies jopa löi minua niin, että kaaduin lyönnin voimasta maahan.
En tiedä millaista on elämä Romaniassa, en koskaan ehtinyt käydä siellä, koska suhteemme oli onneksi lyhyt. Mutta mies sanoi aina, että romanialaiset naiset tottelevat miestä ja eivät lähde yksin minnekään jne. Mies kielsi minulta myös yksinään ulkoilun klo 18 jälkeen. En siis saanut edes lenkkeillä yksin tai muutenkaan, koska mies ei halunnut ulkoilla, joten minun piti olla kotona.
Mies myös ilmoitti kaikille sukulaisilleen Romaniassa, että olen hänen vaimonsa ja vaikka mitä, sanoi kaikkea mistä ei ollut edes puhunut minun kanssani. Tämä mies ei ollut mitenkään uskovainen, oli kylläkin kristitty, mutta ei mikään uskovainen, lähinnä tapauskovainen.
Erosin miehestä, koska en enää kestänyt hänen kontrollointiaan ja siitä erosta alkoikin sitten miehen jatkuvat puhelut, kävi ovella jatkuvasti, aneli minua takaisin jopa itkien. Uhkaili tappaa itsensä ja vannoi, etten saa enää koskaan ottaa uutta miestä ja muuta vastaavaa.
Lopulta kuitenkin jätti minut rauhaan. Kauhulla olen tuota Sellon tapausta seurannut. Minustakin olisi voinut tulla vastaavan tapauksen uhri.