Tietääkö kukaan (elatusapuasiaa)
Kuulin tuttavalta eräästä miehestä, jolla on lapsia kahden eksänsä kanssa yhteensä 5. Nyt tämän miehen nykyinen avovaimo odottaa lasta. Kun lapsi syntyy (miehelle kuudes), miehen elatusvelvollisuus viiteen vanhempaan lapseen päättyy. Voiko tämä olla totta? Eli jos minun eksäni (meillä kolme yhteistä lasta) saa nykyisen vaimonsa kanssa kolmannen lapsen, minä en saa enää elareita?
Kommentit (9)
ettei ole varaa tehdä lisää lapsia, neljä jo on ja niistä ruokot maksaa.
piiriin kuuluvaa lasta, voi elatusmaksujen maksaja saada kokonaan vapautuksen elatusmaksuista. Elikä lasten isä ei joudu maksamaan (ei peritä jne) elatusmaksuja vaan hän on vapautettu niistä ja kunta/kaupunki hoitaa elatusmaksut.
se suoraan tuosta lasten määrästä on kiinni. Vapautuksen voi saada, vaikka sen ainoan elätettävän lapsen maksuista jos tulot ei riitä. Toisaalta taas vaikka olisi tusina kakaroita, niin elatusmaksut on maksettava, jos kerran tulot riittää. Joka tapauksessa elatuskyky harvemmin menee nollille yhtäkkiä, kun se viimeinen lapsi syntyy. Avun määrä sen sijaan voi laskea, esim. aiemmin 100 euroa/lapsi, tarkistuksen jälkeen enää 50 euroa/lapsi.
joku saa vain 100 tai 50 € elareita per lapsi, kun se kunnan (tai nykyään siis kelan) maksama minimikin on jotain 136 €:n hujakoilla per lapsi. Ei kai nyt minimiä vähempään kannata kenenkään tyytyä!
joka isän tai myös äidin on pakko hoitaa. Muut rahanmenot ovat lain mukaan toissijaisia, oman elämisensä saa kohtuusummalla kustantaa.
Jos tuommoisen asian vuoksi tekee yhden lapsen uuden naisen kanssa, on todella tyhmä mies. :D
Oisko uusi nainen voinut juksata miehen isäksi tuommoisella lööperillä?
Tuon teorian mukaan minun elatusvelvollisuuteni esikoiseeni päättyi kun sain kaksi lasta lisää uuden mieheni kanssa. Ja esikoisen isä sai myös tahollaan lisää lapsia, kukahan tuon esikoisen nyt elättää?
Tuloista vähennetään vanhemman yleiset elinkustannukset (500 euroa, 420 euroa mikäli asuu uudessa parisuhteessa), nettoasumiskustannukset, erityiset terveydenhoitomenot, työmatkakustannukset, opintolainan lyhennykset sekä muusta elatusvastuusta aiheutuvat kustannukset (muut omat alle 18-vuotiaat lapset, joissakin tilanteissa myös puoliso) sekä tapaamiskustannukset
>>> Voi siis hiukan LASKEA, kun etävanhemman elatusvelvollisten määrä nousee. EI KUITENKAAN PÄÄTY!
minäkin olen kuvitellut, että elatusvelvollisuus jatkuu täysi-ikäisyyteen saakka. Siksi epäuskoisena kuuntelin tuota juttua, jonka mukaan 6. lapsi on jokin "maaginen" raja, jonka jälkeen elareista ei tarvitse huolehtia. Oma eksäni ei siis tätä tiedä tai ainakaan emme ole siitä puhuneet, vaan tutulta kuulin.
ap
Ei pääty. Eikä edes vähene. Sen sijaan sinun exäsi jos saa lisää lapsia, voi elarit mennä uudelleen tarkistettavaksi. Se lause menee jotenkin niin, että yhden tai kahden lisäelätettävän syntyminen ei muuta elareita. Mutta jos tosiaan kolmas lisäelätettävä syntyy, niin elareita voidaan tarkistaa.
piiriin kuuluvaa lasta, voi elatusmaksujen maksaja saada kokonaan vapautuksen elatusmaksuista. Elikä lasten isä ei joudu maksamaan (ei peritä jne) elatusmaksuja vaan hän on vapautettu niistä ja kunta/kaupunki hoitaa elatusmaksut.