Paikalla ketään, joka olisi aloittanut uuden suhteen lapsettoman miehen kanssa?

Lapsettoman miehen, joka oli (ja on edelleen) onnellinen saadessaan perheen. Mies oli yli 40v ja asunut pitkään lapsettomassa liitossa.

mietin samaa ja sitä kuinka pian pienen vauvan kanssa voi edes harkita deittailua..kokemusta kellään?

Mies on ottanut siipiensä suojaan koko paketin, minut ja pojan.

Jo varhaisessa vaiheessa poika sai miehen pienestä okt:sta oman huoneen.

Ja vieläkään emme siis virallisesti asu yhdessä.

Nyt meille on tulossa eka yhteinen ipana ja mieskin pääsee vanhoilla päivillään isäksi ;-)

Onneksi mies ja poika tykkäävät toisistaan eikä meillä erotella "sinun" ja "meidän" lapsia.

Meillä noin. Mies oli aina haaveillut perheestä ja mun kautta sai instant familyn. Koko poppoo ollaan tosi tyytyväisiä. Nyt meitä siis jo neljä. Ainut murheenkryyni on ollut anoppi, jolle ei tämmöinen kierrätysminiä oikein kelpais, mut en ole kyllä 100% varma, että olisin kelvannut ilman menneisyyttänikään tai oikeastaan kukaan muukaan.

ja vaikka epäilin että voiko mies sopeutua elämään yh-äidin ja vieraan lapsen kanssa, niin kaikki on onneksi mennyt valtavan hyvin. Mies on halunnut oppia olemaan hyvä "vanhempi" ja kunnioittaa minua kasvattajana.



Anna miehelle ainakin mahdollisuus, voi olla että mies on aarre tai sitten joutaa tunkiolle, mutta mahdollisuus kannattaa antaa jos paremman tutustumisen jälkeen tuntuu vielä siltä että haluaa. :)

Mulla oli pienet lapsset ja tapasin silloin 35v miehen, joka siis oli lapseton. Mun arki oli niin lasten täyttämää, että meidän oli aloitettava seurustelukin puistoillen ym. Hyvin on mennyt, nyt 4 vuotta pidetty perhettä yllä. Ei se kuitenkaan itsestään ole sujunut. Tilanteissa on välillä saanut olla silkkihansikkain liikkeellä, jottei äititiikerin vietit olisi vieneet mennessään. Paljon, paljon keskusteluja ja isot korvat, jotta kaikki tulevat kuullusi. Nyt miehen kanssa myös yhteinen lapsi, ehkä se tuonut näkökulmaa lisää sekin. Mielestäni kuitenkin ratkaisevaa on miehen luonne ja halu perhe-elämään enemmän kuin olemassaoleva tai puuttuva kokemus perheellisyydestä tai vanhemmuudesta.

Mies on kyllä huomaavainen ja kiltti ja kaikkea muuta ihanaa, mutta vähän hirvittää sekin, että hänen elämänsä pisin seurustelusuhde on kestänyt vain vuoden päivät! Miten tuollainen itsenäinen sinkkumies sopeutuisi minun arkeeni ja miten minä hänen, se epäilyttää, mutta aion kaikesta huolimatta antaa hänelle mahdollisuuden. Katsomme päivä kerrallaan tuleeko tästä mitään. Se on ainakin tullut selväksi, että mies haluaa omia lapsia, mikä mielestäni on ihan hyvä merkki :)



ap

Hän mietti pitkään uskaltaako lähteä isäpuoleksi, mutta kun päätöksensä teki, edettiin pikavauhtia. Eka yhteinen lapsi syntyi 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen.



Mies oli ollut pari vuotta sinkkuna ja haudannut haaveensa perheestä, minä kuulemma herätin ne haaveet kuolleista.. :)



Nyt meillä on kaksi yhteistäkin lasta, ja hän tekee parhaansa kohdellakseen poikaani kuten omiansa. Onnistuu siinä ihan hienosti.



Hassu juttu, poikani on nyt 8, eikä ole KOSKAAN kapinoinut sitä vastaan että isäpuoli on meillä se tiukkis ja kurinpitäjä.

kun tapasin nykyisen aviomieheni. Hän tosin on muutaman vuoden minua nuorempi, mutta on mennyt tosi hyvin.

Mies oli aloittaessa seurustelun 37-vuotias ja lapseton, elänyt yli 10 v. avoliitossa. Mietti pitkään isäpuolen vastuuta ja sitä onko hänestä siihen, hyväksyykö lapsi hänet jne. Loistavasti on mennyt, mies ja lapsi puuhavat kahdestaankin kaikenlaista ja nyt on yhteinenkin lapsi tulossa. Minunkin mieheni oli pitkään haaveillut lapsesta ja perhe-elämästä, ja on mitä loistavin "isä" jo nyt. Ja poikani oli 9-vuotias kun tapasimme. Myös exän kanssa on sujunut hyvin ja kaikin puolin elämä hymyilee :)

Tyttäreni oli 3 kun aloimme serustella. Nyt olemme naimisissa ja yhteinen lapsi syntyi kuukausi sitten. Kotootani löysin tämän miehen =)

Hän on kyllä nähnyt lapsiani alusta saakkaa, koska en saa heille helposti hoitajaa. Ollaan toki kahdestaankin vietetty aikaa.

Hän on alusta asti pitänyt lapsia kuin omiaan. Komentaakin niitä ihan surutta. Välillä tunnen jopa itseni ulkopuoliseksi kun tämä innostuu poikien kanssa jostain asiasta.

Huolestuttaa enemmänkin se, että sekä miesystäväni, että lapseni ovat kiintyneet toisiinsa ja jos meille tuleekin jostain syystä ero, niin eivät näe enää toisiaan.

Sekin ongelma on, että mies haluaa sen omankin lapsen joskus ja on tätä ikääkin jo sen verran, että en oikein enää haluaisi alkaa alusta vauvan kanssa.



Kannattaa tutustuttaa mies lapseen jo ihan alkuvaiheessa. Muuten tottuu olemaan vain kanssasi ja se lapsihan kuuluu myös mukaan. Näkeekin heti miten suhtautuu lapsiin. Alkuun pitää toki ymmärtää, että joillakin voi viedä aikaa kiintyä lapseen ja tottua arkeen lapsen kanssa.

minun mieheni ei ole koskaan halunut lapsia. Minun laspeni olivat yli 5- mutta alle 10-vuotiaita, kun aloimme seurustella.

Heille kehittyi ihan mallikas suhde ja nyt, kun molemmat ovat jo aikuistumassa, hän puhuu lapsista "minun lapsinani" - näin siis muille. Mutta vastuuta tai hoitotyötä hän ei ole koskaan halunut jakaa. Enkä ole yrittänytkään häntä pakottaa siihen, kun huomasin, kuinka vastenmielistä se on hänelle.

Hän tiesi, että lapset kuuluvat pakettiin. Luulen, että hän olisi ottanut paketin mieluummin ilman lapsia, mutta hyväksyi tilanteen.

Enemmän minua on surettanut se, että miehen äiti eli "isoäitipuoli" ei ole millään tavalla ottanut lapsia huomioon. Toisia lapsenlapsia hän hoitaa ja avustaa rahallisesti ja ostaa milloin mitäkin.