Oletteko kertoneet lapsettomuudestanne esim. vanhemmillenne?

monille oon valehdellu etten halua tai jaksa toista lasta vaikka oikeesti on yritetty jo vuosia.

lapsettomuushoidoista ja keskenmenoista avoimesti kaikille, sukulaisille ja tuttaville.



näistä asioista tiedetään hirmu vähän yleisesti ottaen, eli alussa voi tulla vähän kummallisiakin kysymyksiä ympäristöstä ihan tietämättömyydestä johtuen..

ja todella paljon on saanut selittää asioita ihan siitä lähtien, että miten se raskaus alkaakaan, ja mikä hoito/lääke on mihinkin.

mutta pääsääntöisesti kaikki ovat olleet erittäin empaattisia, ja myöskin kiinnostuneita.



keskenmenojen sattuessa olemme saaneet ympäristöltä korvaamatonta henkistä tukea, ja tietysti rankoissa hoidoissa myös.

lisäksi tuttavapiiristä on löytynyt vertaistukea niin keskenmenoihin kuin lapsettomuushoitoihin, sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole näistä asioista aiemmin avoimesti puhuneet.



ja kaikki ovat jännittäneet hoitojen tuloksia, ja kun sitten aikanaan saimme esikoisen, oli onnittelujen tulva mieletön. asia oli siis koskettanut aika montaa ihmistä. =)

Olen kertonut vain ystävilleni ja pakon edessä muutamalle työkaverille. En ole kertonut vanhemmilleni, eikä mies ole kertonut kenellekään. Äidilleni olen joskus ajatellut kertoa, hän varmasti ymmärtäisi ja voi olla että jotain aavistaakin, isäni taas on sellainen etten voisi hänelle tästä puhua.



Miksi en ole kertonut useammalle... Koen asian aika häpeällisenä, lisäksi tiedän että on sellaisia kommentteja mitä en kestäisi. Näennäisesti empaattinen työkaveri on ainakin osannut kommentoida todella viiltävästi.

vierestä seuraavan näkökulmasta se voisi estää lukuisat ikävät tilanteet, joissa ihmetellään asiaa, epäillään itsekkäiksi kun ei haluta lapsia, loukataan tahtomatta jne.



miksi on niin vaikea sanoa että yritetään kyllä mutta kun ei onnistu?

Vierailija:

vierestä seuraavan näkökulmasta se voisi estää lukuisat ikävät tilanteet, joissa ihmetellään asiaa, epäillään itsekkäiksi kun ei haluta lapsia, loukataan tahtomatta jne.

miksi on niin vaikea sanoa että yritetään kyllä mutta kun ei onnistu?

Kerroin itse heti ekana sisaruksilleni sekä vanhemmilleni. Lisäksi kerroin lähimmille ystävilleni ja jos jonkun vieraamman kanssa tulee puheeksi, olen sanonut niillekin.

Mies ei ole kuitenkaan puhunut esim. vanhemmilleen mitään eikä muillekaan. Mua jotenkin kiusaa asia. " Vika" on mussa ja olen sanonut, että asiasta voi ihan avoimesti puhua.

Mutta tuota samaa olen ihmetellyt, että miksi siitä ei kerrota, kun jokainenhan sen kuitenkin näkee, että noille ei sitten näköjään ole lapsia ilmaantunut. Sitten lähipiirin pitää varoa sanomisiaan extrahuolella, kun ei voi kuitenkaan tarkkaan tietää mistä on kysymys, mutta ei halua kuitenkaan vahingossakaan läheisiään loukata.

Ja vaikka kertoisit lähipiirille, niin siltikään et säästy niiltä idioottimaisillta klassikkokommenteilta eli " Lopettaa yrittäminen, niin tärppää" tai " Pitääkö tulla näyttämään mallia" tai muita vastaavia aivottomuuksia.

Lapsettomuudesta kertominen ei välttämättä olekaan niin helppoa kuin ajattelisi.

Lapsettomuus on sellainen asia että siinä mennään aika herkälle alueelle. Harva varmasti kertoo sukulaisilleen erektiovaivoista, kuukautishäiriöistä tai seksiongelmistakaan. Tuntuu kiusalliselta kertoa että miehen siemennesteessä on vikaa tai että itse ei ovuloi. Voihan asiasta kertoa hienomminkin eikä ole tietenkään pakko täyttä raporttia antaa, mutta kyllä lapsettomana tuntee syvästi olevansa jotenkin viallinen kun ei onnistu lasta saamaan.

Vierailija:

Mutta tuota samaa olen ihmetellyt, että miksi siitä ei kerrota, kun jokainenhan sen kuitenkin näkee, että noille ei sitten näköjään ole lapsia ilmaantunut. Sitten lähipiirin pitää varoa sanomisiaan extrahuolella, kun ei voi kuitenkaan tarkkaan tietää mistä on kysymys, mutta ei halua kuitenkaan vahingossakaan läheisiään loukata.

mun mummo ja paappa, kaikkien lasten kummit, lähimmät ystävät ja jokunen mun työkaveri että meidän lapset on saanu alkunsa luovutetuilla munasoluilla. En mä ole sitä koskaan osannut salailla, ja inhoan valehtelua.



Puhuin asiasta heti kun sain siitä tietää, ja taakka on siksi varmasti ollut helpompi kantaa.



IKINÄ ei olla saatu mitään idioottikommentteja, vaan tosi paljon sympatiaa sekä aitoja onnitteluja kun hoidot ovat onnistuneet.