Minkälainen on lestadiolais-perheen arki?

ja ihan päättelemällä kanssa ajatellut että siellä pitkälti lapset hoitaa toisiaan (eli raukkaparat vanhimmat lapset). Mikä lapsuus se on että on vastuussa itseään pienemmistä?

lestadiolaisilla!!! Herätkää nyt herranen aika! Usein suurperheillä on olemassa verkostot, joilta apua saa. Esim lestadiolaisilla on itsellään paljon sisaruksia, joilta saa apua ja tukea. Näin pitäisi olla myös AV-mammoilla muillakin, vähentää katkeruuden määrää. JA meillä, vaikka on vain kaksi lasta ja nekin poikia, lapset auttavat ruuanlaitossa ja isompi katsoo pienemmän perään. En usko siitä jäävän traumoja!

Eikä suurperheessä kasvaneesta tule sen traumaattisempi kuin muistakaan, kuka sellaista väitti?



Jos yksikin vauva vie aikuiselta koko ajan ja huomion (parhaimmillaan/huonoimmillaan) eikö jo järkikin sano että mitä useampi pieni lapsi sen vähemmän aikaa yhdeltä aikuiselta on kullekin (olettaen että perheen toinen puolisko on tienaamassa ylläpitääkseen perhettään).



Mitä avunsaantiin tulee, niin mikä on sellanen apu jota saa iltakahinoihin ja yöaikaan kun lapset on kipeinä? Sellasta mäkin tahon!



Kolmannekseen isojen perheiden lapset ite naistenlehdissä myöntävät että joutuivat töihin pienenä ja joo kyllä harmitti (äitienpäivän tienoilla on aina juttua lestadilaisperheiden sankariäideistä jolla yhdelläkin kerrankin oli lapsia 19 jos nyt oikein muistan).

tarve on sellainen.

Uskoisin, että monessa suurperheessä lapset vastuutetaan omista tekemisistään ja tekemättäjättämisistään, mikä tekisi hyvää monelle " normiperheen" kasvatillekin. Ettei aina ole olemassa se " joku" joka korjaa jäljet ja huolehtii menot.

Ja katkeruutta se mun mielestä on, jos edes ajattelee, että suurperheen lapset ovat jotenkin " kärsivässä asemassa" . Tuntuu musta tosi kummalliselta tollainen ajattelutapa.

Ja mitä lehtijuttuihin äitienpäiväntienoolla tulee, onnetonta lapsuutta eletään suurissa ja pienissä perheissä. Normiperheen kasvatit siellä useimmin tilittää traumaattista isä- tai äitisuhdettaan, tuoreimpana vaikkapa Jari Sillanpää.

jälkensä. Siis lelut pois illalla ja likaiset vaatteet pyykkikoriin, likaiset astiat tiskipöydälle.



Suurinta riemua 4-5 -vuotiaille on, jos he saavat auttaa ruuanlaitossa tai pyykkien ripustamisessa. Sängyn petaaminenkin antaa lapselle isoja onnistumisen tunteita. Ulkovaatteiden naulakkoon laittaminen ja kenkien kaappiin laittaminen ovat itsestäänselvyyksiä noin kaksivuotiaasta lähtien. Naulakko on lapselle sopivalla korkeudella.



Vanhemmille ei todellakaan jää liikaa tekemistä kun lapset ovat omatoimisia. Suurperheellisyyteen on meillä tosin vielä matkaa, nyt lapsia on kolme, mutta lisää toivotaan.



Molemmat vanhemmat ovat paljon kotona, kunnallista apua ei ole käytetty koskaan, ei myöskään isovanhempia tai tätejä. Eikä tulla käyttämäänkään. Palkattua lapsenvahtia käytetään muutama kerta kuukaudessa. Eikä muutama huonosti nukuttu yö kaada systeemiä, nukutaan sitten vuorotellen päivällä. Ja siistiäkin on, kun kaikella on paikkansa ja sotkut siivotaan heti.



Eli elämä on sylittelyä, pötköttelyä, loruttelua ja lukemista, kutittelua ja retkeilyä. Ja mukavaa.