??? Miten reagoisitte tai mitä mieltä olisitte kissanpissalle haisevista vieraista?
Meillä tämä ongelma. Kahdessa perheessä on ihan kivat lapset, mutta tuo haju. Käymme harvemmin heillä juuri hajun vuoksi ja silloinhan suhteesta tulee yksipuolinen. Lisäksi kun lähtevät meiltä, niin vie aikansa, että hajukin häviää esim naulakosta, johon ovat jättäneet ulkovaatteensa.
Kommentit (11)
Toisella perheellä taas on vanhuuttaan ympäriinsä kuseskeleva kissa, johon minä tokaisin, että silloin olisi mielestäni aika raaskia lopettaa kissa.
Ap
Ongelma on ratkaistu niin, että jos menemme heille kylään, meillä on aina sauna sen jälkeen. Vaatteet pesuun ja itse saunaan.
Yllättävän moni taitaa olla valmis uhraamaan oman asuinmukavuutensa lemmikkien kanssa?
Ap
Haluaisin kuitenkin sanoa, että hävetkää te jotka ette puhdista hiekkalaatikkoa jokapäivä ja varsinkaan ennen kuin tulee vieraita!!!
Ap
jopa kissoista tulee kuin perheenjäseniä.
Itselläni kaksi kissaa ja pidän hyvänä ajatuksena sitä että joku tokaisee että haisee.
Itse siihen hajuun tottuu joten ei aina haista jos pahasti haisee. Silloin ainakin tietää että tarvii vaatteet ym pestä.
Tosin meidän kissat ei pissaile vaatteille ja meillä puhdistetaan hiekkaloota joka päivä. Kissat ovat niin tarkkoja että jos laatikko pikkasenkin liian likainen niin eivät suostu asioitaan sinne tekemään, jonka ymmärrän täysin, eihän ihminenkään tykkää jos vessa haisee tosi pahalta tai jos pönttö on tosi likainen.
Ei kai olisi liikaa pyydetty, että hekin laittaisivat edes sen hiekkalaatikon kuntoon? Sekun on heillä vastassa eteisessä ja näen kyllä ettei ole siivottu aikoihin. Miksi omistaa kissaa jos sen hoitaa vain puolittain? Tai miksi pitää sairasta vanhaa pissiksivää kissaa? Säälikää.
Ap
voisit hieman vihjaista eläinsuojeluun... he voivat huostaanottaa kissat
Meidän kissanvessan hiekat vaihdetaan 10-14 PÄIVÄN VÄLEIN! Kakat noukitaan parin päivän välein pois.
Vierailija:
Yllättävän moni taitaa olla valmis uhraamaan oman asuinmukavuutensa lemmikkien kanssa?Ap
joka paikkaan vaikka olisi ollut puhdas hiekka =(