Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun ei " osaa" erota...
17.07.2006 |
Te, eronneet perheelliset, kertokaa miten erositte...varsinkin te, joilla syy/halu eroon lähti juuri itsestä, eikä puolisosta. Itse olen miettinyt eroa jo yli vuoden, mutta en saa lähdettyä..meillä on kaksi lasta ja mikä pahinta (!!) mieheni rakastaa minua, mutta omat tunteeni ovat kuolleet jo ajat sitten. Tykkään kyllä miehestäni, mutta enemmän kaverina kuin muuten. Välillä hän raivostuttaa minua niin, että en voi olla ajattelematta, kuinka helpompaa elämä kuitenkin olisi minulla lasten kanssa kolmisin. Mieheni on suhteellisen hyvä isä (ei juo, ei polta -mutta ei kyllä tee sitten juuri muutakaan), mutta miehenä ei kovinkaan kummoinen -ei ulkoisesti, eikä sisäisesti. Hän on itsekäs, eikä osaa ottaa huomioon toisten tunteita, eikä kuuntele jos yritän puhua hänelle omista ajatuksistani. Ne ovat hänestä vain nalkutusta, koska ajatukseni keskittyvät hänen virheisiinsä...koska toivon että kertomalla niistä, hän yrittäisi muuttua, mutta olen saanut näiden reilun 10 vuoden aikana huomata sen toteutumattomaksi haaveeksi. Olen alta 40 v ja uskoisin voivani löytää vielä miehen, joka saisi minut taas " elämään" . Tämä alituinen tyytymättömyys tietysti heijastuu kaikkeen kotielämään, niin että minä olen kärttyisä ymv. Hyviäkin päiviä on ja yritän hoitaa aviolliset velvollisuudetkin (minulle se todella on pelkkä velvollisuus, vaikka näyttelen kyllä nauttivani) kaikkina muina iltoina, paitsi 5:nä jolloin on menkat. Ero ajatuksena antaa minulle voimiakin, koska voin ajatella, että edessäpäin on vielä jotain toivoa.. Useat miehet osoittavat ihastustaan minulle, mutta en kylläkään ole pettänyt miestäni, vaikka hän niin luulee ja on nykyisin todella mustasukkainen. Hän ei kuitenkaan ole väkivaltainen ja yrittää peitellä tuota piirrettään, mutta tekee esim. yllätyshyökkäyksiä, kun olen tietsikalla, lukee tekstareitani / soitettuja puheluita, ei päästä minua tyttöjen kanssa ravintolaan saati yön yli kestäville reissuille jne. Luulen, että hänellä on huono itsetunto, koska rehellisesti sanottuna hän ei ole kovin hyvännäköinen ja minä olen suht sievä (en haluaisi kuulostaa ylpeältä tai muuta vastaavaa, mutta yritän kirjoittaa suoraan). Hän tietää, että saisin komeammankin miehen, eikä usko että hän riittää (/-isi) minulle (jos vain muuttuisi muuten). Ero pelottaa minua, kun olen lukenut lehdistä juttuja, joissa mies on seonnut eron tullessa ja tappanut koko perheensä.. voin hyvin kuvitella, että kyse on ollut juuri tällaisista tapauksista, joissa mies on vielä rakastanut vaimoa.. vaikkei mieheni ole väkivaltainen, en tiedä uskallanko sitten luottaa, että hän ottaisi tuon eron järkevästi. Lisäksi miehelläni on konkkaan menneen firman takia hurjat velat, joiden ansiosta omat luottotietonikin ovat mennyttä ja eron myötä tietenkin nuo velatkin puolittuisivat, kun ei avioehtoa ole. Ei voi mies ainakaan luulla, että olisin hänen kanssaan vain rahan takia ;) Ja kuinka sitten saisin asunnon, kun ei " nimeä" ole ja millä maksaisin vuokran, kun tuloni ovat pienet.. Tuntuu, että olen noidankehässä ja joudun kai elämään katkerana loppu elämäni liitossa joka ei anna minulle mitään. Päiväunelmat pelastavat järkeni, kun voin ainakin uneksia tulevaisuudesta, jossa elän onnellisena tavattuani miehen joka on alunperinkin luotu juuri minua varten...kemiaa jne...
Antakaa minun kuulla kunniani, tai kohtalonne, joka on masentavampi ja saa minut olemaan kiitollinen omastani. Tai sitten potkikaa minua liikkeelle ja tukekaa. Mitä vain, mutta antakaa palautetta?
Kommentit (11)
Nyt teillä tuo tahto punnitaan. Tahdotko rakastaa myötä- ja vastamäessä? Ainakin joskus olet niin luvannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saisit inhottaviakin kommentteja täältä palstalta, jossa lähes kaikki muut ovat paitsi täydellisiä äitejä, myäs täydellisiä vaimoja ;). Tilanteesi on aika kurja. Tiedän tuon tunteen, että tunteet ovat kuolleet eikä se ole mikään klisee. Niin käy helposti, varsinkin suhteessa, jossa toinen elää hyvin itsekkäästi. Toki tunteiden säilyttäminen vaatii omaakin työtä, ei sen puoleen mutta eihän niitä ole helppo pitää voimissa, jos toinen käyttäytyy kurjasti.
En ota kantaa suhteeseenne muuten mutta mikä saa sinut epäilemään, että miehesi voisi käyttäytyä ikävästi erotilanteessa tai jopa aggressiivisesti? Tietäisikö joku muu, mistä voisi kysyä apua tuollaiseen tilanteeseen etukäteen? Voisiko miestäsi saada esim. johonkin pariterapiaan?
Sen sijaan kannattaisi panostaa suhteenne/elämänne parantamiseen ja elvyttämiseen.
Pisti silmään tuo, että toivot löytäväsi miehen joka saa sinut elämään - ei kuulosta oikein hyvältä jos sun elämänilosi ja onnellisuutesi on kiinni toisesta ihmisestä.
Miestäni ei TODELLAKAAN saa mihinkään parisuhde terapiaan, eihän TOSI miehet tee sellaista...tämä on siis hänen käsityksensä asiasta. Se miksi pelkään mieheni reaktiota, voi osittain heijastua teini-ikäisestä seurustelusuhteestani, jossa silloinen poikakaverini tapasi viillellä humalassa itseään ja jätettyäni hänet 2,5 vuoden suhteen jälkeen, hän ampui itsensä. Voisin ajatella tämän jättäneen jälkensä omaan mieleeni.??.. Eli voi olla turha pelko, mutta sitä on vaikea saada vaiennettua. Ja entä jos se toistuisi? En tahdo mitään pahaa miehelleni.
Sen voi aloittaa vaikkapa miehen kanssa puhumalla. Sitä voi myös yrittää tehdä itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme vuotta mietin eroa ja sitten yhden riidan päätteeksi kävelin kävin täyttämässä eropaperit. Asuttiin vielä muutama kuukausi saman katon alla ihan käytännön syistä (=raha yms.), mutta se oli huono idea.
En ole katunut eroani päivääkään. Taloudellisesti on tiukempaa, mutta lapsetkin ovat onnellisempia. Sitä paitsi lasten isä osallistuu nyt tasan jaetun yhteishuoltajuuden myötä tasapuolisesti lasten hoitamiseen (=avioliitossa ei lainkaan). Se on tehnyt miehelle tosi hyvää! Ei kuitenkaan niin hyvää, että takaisin palaisin...
Miehelle ero oli kova paikka. Hän on sanonut jälkikäteen harkinneensa itsariakin. Onneksi perusmielenterveys on kuitenkin kunnossa ja tiesin kyllä, että lapsille hän ei ikinä tekisi mitään.
Itse rakastuin pian eron jälkeen, mutta se oli vaan tunteiden siirtoa. Tajuan nyt, että tavallaan pelotti olla yksin, kun lapset olivat isällään. Nyt osaan nauttia yksinäisyydestä ja tiedän, etten tarvitse miestä rinnalle ollakseni onnellinen.
Jos ero mietityttää, niin yritä vielä kerran. Päätä kestää esim. 3 kk. Voisitteko kokeilla asumuseroa?
Minä tosiaan mietin eroa vakavasti 3 vuotta. Lopulta itselleni tuli jostain vain yhtäkkiä varmuus siitä, että ero on ainoa ratkaisu. Niin se olikin.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ehdottaisin sinulle luettavaksi kirjan " Jälleenrakennus kun suhteesi päättyy" . Nimestä huolimatta se sopii erinomaisesti eroa harkitseville ja ihan eron ennaltaehkäisyynkin. Tässä muutama ote siitä:
Kutsumme kahta avioeronäytelmän päähenkilöä jättäjäksi ja jätetyksi.
Tarkastelemme myös kahta hyvin voimakasta tunnetta, jotka liittyvät avioeron
aiheuttamaan traumaan ¿ syyllisyyttä ja hylkäämistä.
Jättäjät ovat niitä kumppaneita, jotka lähtevät suhteesta ja kokevat usein
huomattavaa syyllisyyttä. Jätetyt ovat niitä kumppaneita, jotka tahtovat roikkua
suhteessa ja kokevat usein voimakkaita hylätyksi tulemisen tunteita.
Jokainen tuo rakkaussuhteeseensa monia asioita menneisyydestään. Menneisyys
määrää usein tapahtumien kulun suhteessa.
Älä lannistu, jos sinulta vie paljon aikaa hyväksyä, että vastuu on
molemminpuolinen.
Syyllisyydentunteessa on myös hyvät puolensa. Syyllisyyden tunne auttaa tekemään
päätöksiä siitä, miten elää. Onnen tasapaino on ¿juuri riittävä määrä¿ syyllisyyttä,
mikä auttaa elämän suunnan löytämisessä rajoittamatta kuitenkaan liikaa valintoja.
Erityisesti jättäjä tuntee paljon syyllisyyttä. Syyllisyyteen vaipumisen sijasta voi
sanoa, ¿Tämä on luultavasti paras päätös meidän molempien kannalta¿.
Syyllisyys on tavallisesti seurausta siitä, että emme elä jonkin käyttäytymissäännön
tai ¿odotuksen mukaisesti.
Hyljätyksi tulemisen ja syyllisyyden tunteet ovat läheisesti yhteydessä itsetuntoon ja
itsensä rakastamiseen. Huomaat, että kun parannat itsetuntoasi ja alat rakastaa itseäsi,
elämän väistämättä eteen tuomat hylkäämiset eivät ole niin tuhoisia.
Jätetyt kokevat enemmän emotionaalista tuskaa eron hetkellä. Jättäjät alkavat
irrottautua suhteestaan jo ennen kuin lähtevät siitä, kun taas jätetty on tavallisesti yhä
syvien rakkaudentunteiden vallassa suhteen päättymishetkellä.
Jättäjä väittää yrittäneensä ¿kuukausien ja vuosien¿ ajan tehdä jotain ongelman
eteen. Suurimman osan tuosta ajasta hän on harkinnut lähtemistä. Jätetty ei ole
huomannut tätä tyytymättömyyttä, ehkäpä sen vuoksi, että hän on alkanut käyttää
kieltämistä puolustuskeinona jo kauan ennen kuin jättäjä itse asiassa lähti. Jätetty voi
olla sitä mieltä, että ¿meillä oli niin hyvä suhde¿.
On olemassa hyviä jättäjiä ja huonoja jättäjiä sekä hyviä jätettyjä ja huonoja jätettyjä.
Hyvä jättäjä on henkilö, joka on yrittänyt työskennellä rakkaussuhteen puolesta
saadakseen sen kestämään. Hyvä jättäjä oli halukas tekemään muutoksia ja
tarvittaessa hakemaan ulkopuolista apua. Lopulta jättäjä kuitenkin ymmärsi, että on
parempi jättää epäterve suhde.
Huonot jättäjät muistuttavat kovasti karkailevia lapsia. He uskovat, että ruoho on
vihreämpää aidan toisella puolen ja että suhteen lopettaminen on kaikki, mitä onnen
saavuttamiseksi tarvitaan. Heillä on usein rakkaussuhde valmiina odottamassa.
Huonot jättäjät lähtevät usein äkillisesti ilman ¿jäähyväis¿-keskustelua tai selitystä.
Hyvät jätetyt ovat avoimia, rehellisiä ja halukkaita työskentelemään suhteen
puolesta. He eivät ole ¿viattomia uhreja¿ siinä mielessä, että myös he ovat tehneet
parisuhdetta loukanneita asioita.
Huonot jätetyt ovat ihmisiä, jotka tahtovat suhteesta ulos, mutta eivät ole tarpeeksi
rohkeita eivätkä voimakkaita olemaan jättäjiä. He tekevät toisen elämän kurjaksi,
mikä pakottaa toisen olemaan jättäjä.
Lapsuuden perheen vaikutus:
Jos voit kuvitella morsiamen ¿merkittävän vanhemman¿ menevän naimisiin sulhasen
¿merkittävän vanhemman¿ kanssa, voit muodostaa jonkinlaisen kuvan siitä,
millainen avioliitostasi tulevina vuosina kehittyy.
Monet teistä varmasti pystyvät näkemään, että teidän avioerossanne erosivat
oikeastaan teissä elävät vanhempanne.
Harva tahtoo samanlaista avioliittoa kuin vanhemmillaan. Minkälaisen avioliiton me
sitten haluamme? Monet ihmiset menevät naimisiin ajatellen pakenevansa
lapsuudenperheen vaikutuksia vain huomatakseen pitävänsä niitä yllä.
Tee luettelo siitä, kuinka kaikkein merkittävin vanhempasi (äiti, isä, isovanhemmat,
täti..) käsitteli erilaisia inhimillisiä tunteita: vihaa, syyllisyyttä, hylkäämistä,
yksinäisyyttä, pelkoa ja läheisyyttä. Tee sitten samanlainen luettelo itsestäsi. Saat
paremman käsityksen siitä, kuinka riippumaton olet merkittävän vanhempasi
vaikutuksesta.
Siihen asti kunnes asetamme lapsuuden perheen vaikutuksen kyseenalaiseksi ja
kasvamme sen yläpuolelle, meillä on taipumus käsitellä tunteitamme hyvin samalla
tavoin kuin merkittävät vanhempammekin tekivät.
Ne meistä, jotka eivät saaneet osakseen tarpeeksi hyvää vanhemmuutta, yrittävät
usein saada kumppaninsa korvaamaan tuota menetystä. Kun näin käy
rakkaussuhteessa, se johtaa usein suhteen kuolemaan. Harvat kumppanit ovat
onnellisia, kun he joutuvat korvaamaan vanhemmuutta.
Silloin voi todeta, ettei avioliitto oikeastaan epäonnistunut, vaan lapsuudenperheen
vaikutusten parantamisprosessi epäonnistui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikivanha juttu, mutta aloittajan mies on kaukana hyvästä miehestä. Ei ihme että nainen haluaa erota. Toi mitään rakkautta ole vaan pakottavaa, itsekästä sitomista.
Alue: Aihe vapaa
seurustelen itse miehen kanssa, jonka ed avioliitossa vaimon rakkaus loppui, hänen ei.
Nykyään hän sanoo, että olisi ollut huomattavasti onnellisempi, jos olisi vain tajunnut lopettaa suhteen, joka raastoi molempia.