Ottaisitko yhteyttä entiseen koulukiusaajaasi?

Uskon vahvasti, että kiusaaja katuu. Lapsena ja nuorena ei edes itse tajua miten pahasti voi toista loukata, joten kun aikuisena ottaa asiat puheeksi kiusaajan kanssa, molemmat jo ymmärtää asian vakavuuden.

kannata. tuskin tämä jäppinen edes muistaa _kiusanneensa_ niin ankeeta kuin se onkin. en tajua miks toiset lapset on niin älyttömän ilkeitä. jotain tekemistä sillä on sen kanssa että ei ne ihan täyspäisiä aikuisenakaan ole :) en halua vähätellä tuskaasi mutta muista vanha viisaus: anna anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät. tuon sisäistäminen helpottaa kummasti.

Kuvitellaan vaihtoehdot: a) hän ei tunnista eikä muista sinua, b) tunnistaa, kun esittäydyt, ja suhtautuu evvk-asenteella c) tunnistaa ja vittuilee taas d) tunnistaa, kokee yllätyskatumuksen ja pyytelee runsain mitoin anteeksi



Ihan tosi, d-vaihtoehto on erittäin epätodennäköinen. Ihmiset eivät halua yleensä edes itselleen myöntää toimineensa väärin, saati sitten toiselle. JOS hän alitajuisesti tunnustaa itselleen toimineensa sinua kohtaan kamalasti, hän voi olla sinulle entistäkin veemäisempi, jotta ei tulisi paljastaneeksi katumustaan sinulle.



Toipumisesi kannalta kolme ekaa vaihtoehtoa (jotka siis minusta todennäköisempiä kuin vaihtoehto d) eivät olisi sinulle avuksi, vaan ehkä haitaksi.



Sinuna kävisin koulukiusaamista läpi ammattilaisen kanssa, ilman sitä kiusaajaa. Olen pahoillani, että sinulla on tuollaisia kokemuksia takanasi, mutta kuten sanottua, kiusaajan kohtaaminen tuskin on sinulle avuksi.

Vierailija:

Jos joku olisi vaikka meidän terveyskeskuksessa lääkärinä tai lasten koulussa opettajana (todellakin, esim. tällaisiin ammatteihin kiusaajat päätyivät), en tekisi asiasta mitään numeroa, en osoittaisi tuntevani enkä mitään, ellei se toinen ottaisi luokka" toveruutta" puheeksi.

Tuo muuten on totta, että jostain kumman syystä niiden pahimpien täytyy alkaa harjoittamaan jotain auttamisammattia. Itse kuulin, että eräs tämmöinen nuoruudestani on ryhtynyt kätilöksi. Täytyy kyllä sanoa, että synnytys on sellainen tilanne, missä en tuon henkilön kanssa haluaisi olla samassa tilassa, ja sen on tilanne, jossa voisin kuvitella vaativani toista kätilöä.

Muutoin toimisin varmastikin samalla tavalla, kuin ylläolevakin.

Mua ei varsinaisesti kiusattu, muttei pyydetty porukkaan. Siksi saattaisin kyllä jutella vielä niille ihmisille, koska osasyy oli minussakin että en saanut silloin suutani auki. Nykyään uskallan kyllä puolustautuakin sanallisesti.

Miksi minua kiinnostaisi ottaa yhteyttä heihin jotka tekivät kouluajastani helvetillisen, vaikken kaunaa _enää_ kantaisikaan?

Aika hyvä oli se vastaus, jossa käytiin 4 eri vaihtoehtoa läpi. D olisi niin epätodennäköinen.



Itse sain tosin oman " kostoni" . Olin asianajajana yhdessä oikeudenkäynnissä, kun törmäsin kiusaajaani oikeudessa. Hän oli siellä haastettuna, 30-vuotias mies, polkupyörävarkauksista. Oikeasti, kelatkaa kuinka säälittävää, joku 30-vuotias sälli rikkomassa hohtimilla (what ever) polkupyörän lukkoja porttikongeissa... Sen jälkeen helpotti huomattavasti. Onneksi emme osuneet samaan juttuun. Tiedä, kuinka ammattimaisesti sitä olisi osannut suhtautua... Mies vielä tunnisti, säpsähti ja luimisteli.

En vain tiedä mitä sanoisin, mieli vieläkin täynnä vihaa ja katkeruutta.

Siitä on jo piiiitkä aika ja elämä menee eteenpäin.



Mitä odotat mahdolliselta tapaamiselta? Että mies, joka ei muista sinua pyytäisi anteeksi? Korkeintaan sanoo " sori mutta ei hajuakaan kuka sä olet mutta kiinnostaisko lähtee paneen" tms. Tulisiko hyvä mieli? Ei varmasti.



Anna olla.

niistä tyypeistä, jotka pilasivat mun yläasteen. Edes jotkut säälittävät pahoittelut ja anteeksipyynnöt (joita luultavasti ei todellakaan olisi luvassa) eivät lämmittäisi tipan tippaa, sosiaalinen puoli oli kolmen vuoden ajan yhtä helvettiä herkässsä teini-iässä eikä sitä korvaa mikään. Ja nykyiselle itselleni ko. tyypit ovat täysin yhdentekeviä.



Jos joku olisi vaikka meidän terveyskeskuksessa lääkärinä tai lasten koulussa opettajana (todellakin, esim. tällaisiin ammatteihin kiusaajat päätyivät), en tekisi asiasta mitään numeroa, en osoittaisi tuntevani enkä mitään, ellei se toinen ottaisi luokka" toveruutta" puheeksi.

Jos vieläkin parantelet niitä arpia? Haluatko itsellesi lisää pahaa mieltä? Tai kaivelemalla kaivella menneitä, ettei vaan pääse inhottavat asiat unohtumaan?



Tietty jos nautit vaivautuneista keskusteluista, teennäisistä tervehdyksistä ym. ym. niin esittäydy ihmeessä.

siinä tapauksessa, että olisi itse pärjännyt elämässään paremmin, hyvä koulutus, duuni, ulkonäkö, perhe jne. Että voisi päästä pätemään, tätähän varten monet käy luokkakokouksissakin. Jos siis on ollut niin rupukoulussa, että sieltä on menty sankoin joukoin amikseen tai lukion jälkeen tiesmihin ammattikorkeakouluihin.

Koko koulu ajan fyysistä kiusausta. Ei varmaan ollut kovin kypsää käytöstä, mutta kyllä helpotti ps. olen mies. Ehkä sun vaan kannattais antaa asian olla.