perhehuoneista?

Oli hauskaa nähdä kuinka isän ja pojan yhteinen aika lähensi heitä, ja vaikka 5 lapsemme, on miehellä ja pojalla sellainen sielujensympatia, vaikka ovat ihan erilaisia luonteeltaan. Oli ihmeellistä viettää ensimmäinen yö yhdessä, päästiin huoneeseen 01 aikaan ja pieni poika valvoi useamman tunnin, ja me vaan katseltiin sitä ja pidettiin sylissä ja kaikki oli ihmeellistä. Seuraavan kanssa saatiin myös perhehuone, meni hätäsektioksi, ja todella ihanaa oli kun mies hoiti koko 5 vuorokautta uutta vauvaa, kun itse en pystynyt tekemään mitään. Molemmat lapset valitsivat aina mielummin isän ensimmäiset vuodet, myöhemmin molemmat on yhtä hyviä, isä ja äiti.

Olin ihan hukassa imetyksen kanssa, ei ollut muita äitejä edes näkösällä enkä jotenkin tohtinut koko ajan pyytää hoitajilta apua. Tuntui että pitää itse selvitä kaikesta kun kerran on perhehuoneeseen mennyt. Selkääni sattui makuulla imettäessä ihan kamalasti, luulin että asento on huono ja liikahtelin levottomasti ja vauva hermostui kanssani samaan tahtiin. Jos olisi ollut joku aiemmin synnyttänyt lähellä, olisin varmaankin saanut kuulla että selkäkipu kuuluu asiaan (ns. jälkipoltot).



Mies kävi töissä ja laittoi kotona vauvalle huonetta kuntoon (poika syntyi viikolla 38) eli ei ollut oikeastaan kuin pienen osan ajasta huoneessa. Silloinkin nukkui, ja minä itkin ja yritin imettää. Pystyin nukkumaan vain selälläni kun rinnat olivat niin kipeät maidosta, ja mies töni yöllä kun kuorsasin. Vauva ei saanut tarpeeksi ruokaa ja alkoi täristä ja hänet vietiin vauvojen teholle pulloruokintaan. Minä itkin ja lypsin ja mies ihmetteli että mitä siinä vollotat.



Vieraita kävi vähän liikaakin, mies katsoi huoneen telkkaria koko ajan. Minä huolehdin miehen jaksamisesta vaikka olisi pitänyt huolehtia omasta olosta. Hain ruuat meille molemmille vaikka pystyin tuskin kävelemään kun oli paikat niin kipeät.



Toisen lapsen synnyttyä olin kolmen hengen huoneessa osastolla. Oli mukavaa jutella toisten äitien kanssa, jakaa kokemuksia (niin hyviä kuin huonojakin). Kerroin huonekaverille että eka imetys meni pieleen ja sain häneltä hyviä neuvoja (oli jo viides lapsi hänellä). Pystyin keskittymään itseeni ja vauvaan kun mies oli kotona esikoisen kanssa. (Eka kerralla minä muuten myös opetin miehelle vauvanhoitoa.)



Hoitajat kävivät huoneessa aika taajaan, kun toisetkin pyysivät jotakin (varsinkin tämä viidettä kertaa asialla ollut), joten oli helppo pyytää esim. särkylääkettä tai mitä nyt tahansa siinä samalla. Tiedän että oli hölmöä pelätä olevansa vaivaksi, hoitajat ovat töisää juuri siksi että auttavat ja hoitavat.



Anteeksi pitkä vuodatus. Oikeastaan tajusin vasta tuon osastolla olon jälkeen, että se perhehuoneessa olo ei ollut kovin hyvä juttu.

Mä en ole koskaan tajunnut tuota perhehuonejuttua. Itse sain molemmilla kerroilla (2 lasta) olla yksin tavallisessa huoneessa. Satuin synnyttämään hiljaiseen aikaan ;-)



Sairaalaan en missään tapauksessa halunnut miestäni, vaan halusin olla rauhassa. Toki hän kävi vierailulla luonani joka päivä. Kotona sitä vastoin tarvitsin mieheni apua, molemmat lapseni kun syntyivät sektiolla (ensimmäinen ei ollut suunniteltu sektio), enkä näin ollen kyennyt nostamaan mitään.



Nämä ovat kuitenkin niitä makuasioita, älkäämme siis niistä ruvetko kiistelemään. Tsemppiä ap:lle, joko perhehuoneessa tai tavallisessa!