Löytyykö kaltaisiani helposti järkyttyviä ja pelkääviä ihmisiä?

Menin tyhmänä sen taas lukemaan ja nyt olen ihan sekaisin järkytyksestä. Kamalaa kun veriteko saa kasvot.

Minkälainen lapsuus teillä oli? Mistä yliherkkyys voisi johtua?

Illalla mielikuvitus saa siivet..

Järkytyn uutisia katsoessa enkä sen takia katso edes telkusta uutisia. Luen mieluummin lehdestä...ja siitäkin valikoin vähemmän järkyttävät jutut. Tunnen itseni aika lapsenmieliseksi. Pelkään pimeää ja tarviin ihmisen viereeni. Yksinäisyys pelottaa. :(

Ennen tosin olin typerä ja katsoin kaikkia kauheuksia ja luin järkyttävimpiä juttuja, mutta nykyään jo tiedän milloin on aika kääntää kanavaa...

Olen nyt parisen vuotta ollut " puhtaalla" linjalla eli ilman kauhujuttuja ja kamalia uutisia. Joskus toki tulee täältä luettua tai uutisissa vastaan, mutta muuten koetan vältellä.

Tiedän, että kaikkea kamalaa on olemassa eikä se, että niitä itse katselen muuta asioita miksikään (jotkut aina sanovat, että typerää yrittää sulkea silmänsä todellisuudelta).



Kuvat, uutiset, äänet jäävät minulle mieleen ikiajoiksi. Sitten aina vähän väliä käyn niitä läpi (on monia pieniä asioita joita en ole unohtanut ja ne järkyttävät vieläkin..) mutta vaikutus vaimenee. Uusia en enää tahdo. Ja tottakai voi uutiset lukea ja tietää mitä missäkin tapahtuu, mutta ei tarvitse katsoa mitään kuvamateriaalia sodista tai teloitusvideoita tai yksityiskohtaisia kuvauksia erilaisista tapauksista.



Suurin osa ihmisistä kykenee suhtautumaan kaikkeen realistisesti ja ajattelemaan asioita sotkematta liikaa omia tunteitaan niihin, mutta jos siihen ei pysty vaan ahdistuu liikaa tietyistä asioista ei niihin ei kannata tuhlata aikaa.

Yksinäisyys ja vilkas mielikuvitus on huono yhdistelmä.

t . 2

Olen monesti miettinyt ihan samaa. Mistä tämä juontaa juurensa ja miksi en aikuisenakaan kasva isoksi. Mulla oli aika tavallinen lapsuus, isän ajoittainen juominen kyllä aiheutti huolta ja häpeää, mutta äiti ei ikinä juonut. En osaa sanoa, voisiko liittyä johonkin lapsuuden turvallisuudenpuutteeseen tms.



ap

täysin epärealistinen pelko iltaisin.. joskus pitää pitää valot päällä, enkä mielelläni nuku yksin ollenkaan. Kaiken maailman ring-tytöt ryömivät sängyn alta kun vähän mielikuvitus saa siivet. Nyt on ollut taas hyvä kausi, mutta joskus (kuten lähes koko raskausaika) on todella pelottava fiilis. Se tosiaan auttaa ettei katso/lue/kuule mitään mikä voi sen laukaista..

Mäkin joskus edelleenkin yritän olla kuin en välittäisi (niinkuin tuo juuri lukemani Björkqvistien tapaus), mutta sitten ahdistun ihan kamalasti. Miten jollekin voi käydä noin?



Raskausaikana minäkään en ole kyennyt aina uutisia katsomaan, vaan valikoin lehdestä sopivimmat jutut. Molempien raskauksien aikana on tapahtunut jotain erittäin järkyttävää, esikoisen aikaan Anna Lindhin murha (nainen/äiti käy ystävänsä kanssa shoppaamassa ja joutuu hyökkäyksen uhriksi, apua en käsitä!) ja toista odottaessa taas tsunami vei perheitä, lapsia, vanhempia.

Voin olla aivan täysin väärässäkin, mutta tällaista tulee mieleen.



Minun on vaikeaa ymmärtää esim. tsunamin aiheuttama hysteria ihmisissä.

Luulen, että osittain lapsuudesta jokin vaikuttaa tähän. Esimerkiksi katsoin aivan liian pelottavia elokuvia aivan liian pienenä... Ne ovat vieläkin mielessä.

Ehkä vanhempien ero loi jonkinlaista turvattomuutta? Muuten kyllä perhesuhteet ok.



Itse en niinkään hysterisoidu mistään luonnonkatastrofeista, sodista tai pandemioista (siis tavallsita enempää). Minua jää ahdistamaan yksittäiset tapaukset ja kohtalot. Tietynlaiset kuvat, tunnelmat ja asiat jäävät sellaisinaan mieleeni.



Olen myös itse kokenut paljon tosielämän kauheuksia, mutta en tule samalla tavalla pelokkaaksi niitä ajattelemalla.