Voiko 1-vuotiaan vanhempi vielä yllättyä lapsenhoidon rankkuudesta?
Mitä mieltä olette, tuleeko vielä paljon yllätyksiä siinä että kuinka rankkaa lapsen hoito voi olla? Vai onko vauvavuosi se pahin? Lapsi oppinut juuri kävelemään, ainakin perässä saa kohta juosta varmaan ihan koko ajan...
Kommentit (18)
Tosiaan lapsi menee ja kovaa, perässä on oltava koko ajan. Nukkumisen määrä vähenee paljon vauvavuodesta, omaa tahtoa ja uhmaamista alkaa löytyä.
Jos lapsia tulee lisää ja ne ovat vanhempia, kyllä käy raskaammaksi:-(
Meillä ainakin kaikki sujui ihan hyvin niin kauan kuin olin lasten kanssa kotona. Kun palasin töihin ja lapset menivät hoitoon. alkoi sitten flunssakierre. Vaikka lapset on nyt isompia, niin jatkuvat sairastelut ja yövalvomiset niitten myötä, tuntuvat kyllä raskaammilta kuin mikään vauva-aika. Tulee paljon poissaoloja töistä ja niistä saa sitten potea huonoa omaatuntoa ja ahdistusta, kun jää hommat tekemättä.
Välistä tuntuu, että koko ajan mennään äärirajoilla, kun ensin sairastetetaan yskä-kuumetta puolitoista viikkoa (ensin toinen sairastuu ja sitten toinen perässä), sitten vaihteluksi vähän mahatautia ja sen jälkeen onkin sitten hyvä ottaa pikku erä vesirokkoa. Oikeasti tuntuu siltä, että jos tähän pakettiin lyödään vielä jotain täitä tai kihomatoja, niin mä hyppään partsilta alas.
Olen yrittänyt saada nostettua lasten vastustuskykyä terveellisellä ruoalla. Meillä syödään paljon hedelmiä, vihanneksia, marjoja ym. Mutta muu ei taida auttaa kuin aika. Ja jos joku haluaa ilkkua mua siitä, että olisi kannattanut jäädä kotiin hoitamaan lapsia, niin siitä vaan.
Jonkun lapsen kanssa se vauvavuosi on rankin, sitten helpottaa. Jonkun toisen kanssa on ihanan helppoa kunnes uhmaikä iskee. Kolmas on helppo tapaus aina, ja neljäs hankala hoidettava koko lapsuutensa.
t monen äiti
Itsekin kauhulla olen ajatellut noita sairastelukierteitä sitten kun lapsi on hoidossa...
Vauvavuosihan on helppo. Uhmakaudet, kouluasiat, teini-ikä jne. on oikeita koetinkiviä. Muun muassa.
tähän asti rankinta kun tyttö on 2v2kk. Vuavavuosi ei minusta ollut kovin rankkaa mutta kai se vähän siitä vauvastakin riippuu.
että pienillä lapsilla on pienet huolet ja isoilla isot. Näin mua yksi murrosikäisten äiti opasti. On eri asia miettiä onko pikku-Petterillä kenties korvatulehdus vai onko vähän isommalla Petterillä kenties huumeongelma. Kun juttelee vanhempien ihmisten kanssa, niin aika monet niistä sanovat, että se oli parasta aikaa elämässä, kun lapset olivat pieniä, vaikka se rankkaa olikin. Tämän yritän muistaa, kun päätäni nostan täältä tulehduskierteen syvistä juoksuhaudoista.. :o
Sen jälkeen helpotti suunnattomasti. Uhmaiät ja murkkuiät tulee ja menee, mutta esikoisen kanssa tuntui, ettei valoa ole näkyvissä. Hän oli koliikkivauva ja muutenkin tosi vaativainen. Viideskin lapsi oli koliikkilapsi, mutta hänen kanssaan osasin asiaan suhtautua jo huumorilla. Murkkujen kanssa on jo tosi kivaa ja helppoa.
Vauva, nyt 7 kk, ei nuku vieläkään täysiä öitä. Alussa huusi iltaisin pari tuntia ekat 3 kk. Muutenkin, oman ajan katoaminen ja yksinkertaisesti vauvaperheen elämään sopeutuminen on vienyt voimia ja aikaa.
Kyllä toski uskon, että omalla tavallaan esim uhmaikä voi olla pahempaa, kyllähän vauvan saa vietyä aika lailla mihin itse haluaa ja jossain mielessä se ' kulkee mukana siinä sivussa' . toisaalta taas, vauvanhoito on välillä tosi puuduttava ja väsyttävää kun vastakaikua saa loppujen lopuksi niin vähän jne.
Luepa seiska uudelleen. Siinä se on sanottuna.
Vaikeat vauvat tuppaavat muuttumaan koko ajan helpommiksi ja helpot vauvat koko ajan vaikeammiksi. Näin karkeasti sanottuna vinkkas mulle kerran lastenpsykologi.
Se vauvavuosi, varsinkin sen ensimmäinen puolisko oli rankkaa siksi. että vauvalta ei saanut takaisin oikein mitään. se oli tylsää, sanalla sanottuna. Koko ajan vaaditaan jotain (meillä nukkui päivisin huonosti ja kitisi koko ajan hereillä ollessaan, jos ei imettänyt. Imetin sitten tuntikausia...). En minä sitä sano, etteikö se käärö olisi ollut ihana ja esimerkikisi suojelunhaluni oli hurjan vahva. Mutta muuten pitkästyin tosi pahasti siihen aikaan.
Sitten vanhemman vauvan kanssa pystyi jo tekemään juttuja, se oppi näkyviä juttuja, kuten liikkumaan ja muutenkin oli plajon interaktiivisempi.
Nyt kolmivuotiaan kanssa on kiva touhuta asioita. Toinen on tulossa toivottavasti loppukesästä.
Minusta se on aika naiivi kysymys, vaikka lapsi olisi kuinka koliikkivauva yms. Itselläni kuopuksella refluksi ja esikoisella koliikki, mutta kyllä oikeasti olen silti sitä mieltä, että vauva-aika on helppo, kun vertaa kaikkiin myöhempiin vanhemmuuden haasteisiin! Vauva-aikana on kuitenkin kyse vain siitä, että itse valvoo, ruokkii, syöttää, juottaa, vaihtaa, vaatettaa, nukuttaa jne. Myöhemmin niin moni muukin vaikuttaa siihen, onko lapsellani hyvä olla. Ja silloin en yhtä kaikkivoivasti voi auttaa lastani, vaikka miten haluaisin.
9
Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se tajuaa. Esim jos riitelee miehen kanssa, lapsi voi ahdistua. Pitää pystyä asettamaan rajat lapselle, mitä saa tehdä ja mitä ei. kaiken maailman ' mun kaikilla kavereillakin on se ja se ja mäkin haluan' -jutut on välillä aika haastavia.
Vauvanhoito on kuitenkin vaan perushoitoa ja alkeellista leikkimistä, vaikka välillä rankkaa sekin.
sanoi jossain vaiheessa (yhdeksänkymmenen ikävuoden tienoilla), että nyt alkaa noiden lasten kanssa vähän helpottaa, kun sai nuorimmaisenkin eläkkeelle.
Itselläni on kaksi lasta, viisi- ja kolmevuotiaat, ja koko ajan tulee uusia huolenaiheita - ja toisaalta myös uudenlaista iloa.
Vauvat nauravaisia ja tyytyväisiä, söivät ja nukkuivat ja olivat iloisia.
Yöheräämiset rasittavin juttu.
Sitten kun 1 v synttärit oli vietetty ja 1,5 v läheni, unelmalapsista tuli pieniä hirviöitä. Todella rajut uhmat molemmilla, kesti 1,5 vuotiaasta 2,5 vuotiaaksi pahimmillaan, sitten alkoi hitaasti helpottaa.
Ukkini aina sanoo, ettei ne huolet helpota, vaikka omat lapset ois 50v.