Lue keskustelun säännöt.
Millä pääsisin itseinhosta? :-(
15.01.2007 |
En meinaa saada elämääni järjestykseen. Ulkopuolinen ei tietäisi kuinka paha olo on sisällä. Tuntuu että hajoan millä hetkellä hyvänsä ja haluaisin ettei huomista tulisi, koska se on taas vaan toinen yksinäinen päivä.
Olen sinkku, ikäloppu ja yksin. Ihan " kivan" näköinen, mutta jonkin sortin väliinputoaja varmaan, kun ei vaan ole löytynyt elämän miestä. En mielestäni " vaadi" liikaa, mutta näköjään juu, koska ei vaan osu kohdalle. Etsin, mutten näkyvästi. Käyn ulkona, ja tutustun ihmisiin. Mutta ikää on jo liikaa, ja suruun on tullut syöpöteltyä, joten liikakilojakin on. Ymmärrän, ettei mies sellaista halua katsella.
Kaikista pahinta on tämä itsesäälissä rypeminen. Inhoan itseäni koska suren ja tuskailen vain. Inhoan itseäni, kun kylven vain itsesäälissä, vaikka monilla on huonommin. Ei ihme, ettei mua kukaan halua, kun olen niin tylsä ja masentunut.
Miksen näe niitä asioita jotka ovat hyvin elämässäni?? Mulla on paljon ystäviä, hyvä työ, kiva koti. Läheiset välit sukulaisiin. Terveyttä! Yritän ja yritän, muttan saa niistä voimaa ja aurinkoa elämääni. Miksi kaikki on vain niin mustaa...
Miksen pääse sen ajatuksen yli, että jotain mussa täytyy olla vikana, kun yksin joudun olemaan?
Anteeksi tämä ruikutukseni.
Kommentit (10)
mies petti, minä lähdin. Nyt lapsen kanssa yksin ja tuntuu että sitä kumppania ei löydy mistään. Ystävät on vähissä ja elämä tapahtuu neljän seinän sisällä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kärkipäässä. En oikein osaa että miksi ei voi hyväksyä, mutta kun en vaan halua! Miten onneton sitä tän asian kanssa voi olla sitten kun todella rupeaa rupsahtamaan, kaiken kivan kukkuraksi!
Teillä on elämässä sentään joku! (lapsi).
Mutta toivon, ettei teidän olo ole näin synkkä.
stä sain tuntea mitä on elämä yksinhuoltajana. Nyt olen ollut kohta 3 vuotta yksin, eikä ole ketään sopivaa näköpiirissä.
Olen ok näköinen, sporttinen, hyväkroppainen nainen. Mutta olen NIIN tolkuttoman ujo vieraiden kanssa, etten pysty lähestymään ketään. Tiedän kyllä, että miehet kyttäävät perääni, mutta, minua on ilmeisesti aivan mahdoton lähestyä ja aikansa kytättyään löytävät naisen, jota on helppo lähestyä. Tosi surullista =(. En tiedä, miten saisin tämän suojamuurin pois...kun minua oppii vähän tuntemaan löytää ihmisen, joka on lämmin ja luotettava, ystävien kesken erittäin huumorintajuinen...
Kurja ajatus, että loppuelo pitäisi olla yksin.
kun sinulla on paljon ystäviä :) . Jotenkin on alkanut hokea sitä mantraa että " minähän en sitä miestä tarvitse" ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuntosalilla olisi todella hyvät mahdollisuudet tutustua miehiin, kokemusta on. Itse vain olen NIIN onneton, etten uskalla lähteä mukaan...
Liity painonvartiohin. Syö terveelisesti ja urheile. Muista, että herkuttelu on vain hetken ilo ja siitä seuraa huono omatunto. Jos yksi päivä on kurja, niin älä ajattele, että koko elämä on kurjaa. Päätä, että se ei ole kurjaa! Ennen kaikkea, ajattele kaikesta hyviä puolia enemmän kuin huonoja. Aseta itsellesi realistia tavoitteita. Kun saavutat yhden, iloitse siitä. Kun kelpaat itsellesi, kelpaat varmasti myös monelle miehelle. Käy psykologin juttusilla, jos et saa otetta itsestäsi. Voimia paremman huomisen hankintaan! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää liikuntaa, melko edullista (tanssilippu 12 euroa ja lavoilla aina vettä tarjolla ilmaiseksi), sosiaalista, hauskaa, ja jos käyt samoissa paikoissa usein, saat tuttavia sekä miehistä että naisista. Ehkä kohtaat sen elämäsi miehen siellä.
Jos et osaa, mene alkeiskurssille, ja sen jälkeen reippaasti lavoille. Yleensä kursseilla tutustuu vielä muihin ja samoja tyyppejä pyörii lähipaikoissa tanssimassa.
Mutta niinhän se on, että jokaisella on huolensa. Voihan olla, joku on ehkä kateellinen mullekin? Olen täysin vapaa tekemään mitä haluan. Voin mennä ja tulla ihan miten haluan, lähteä vaikka viikonlopuksi Sevillaan, jos siltä tuntuu. (Ei että kateus olisi mitenkään hyvä asia).
Sitä vaan itsesäälissä jotenkin sokeutuu kaikelle muulle, ja muitten ongelmille, varsinkin silloin kun tulee näitä mustia hetkiä. Tuntuu vaan että ympärillä pyörii kiihkeä synkkä musta meri, enkä saa happea, vaan valo pinnalla häipyy vähitellen. Kuin hukkuisi.
Pitää ehkä mennä tosiaan juttelemaan jollekin ammatti-ihmiselle. " Anteeksi, olen inhottava ruikuttaja, millä saisin itsestäni vähemmän hirveän?" ??
PS. Kumma kyllä, kiloni eivät haittaisi mua, olen mielestäni ihan " ok" . Mutta miehet haluaa vain kaveriksi tai suoraan sänkykumppaniksi, mihin en kyllä suostu. Jotainhan se kertoo. Hoikalla olisi ehkä asiat paremmin.
Että ei se vaihtamalla parane...