Millaisia oireita/ajatuksia sinulla on ollut masennuksen aikana?

-on sietämättömän paha olla

-jatkuva, suuri hyödyttömyyden tunne

-väsyttää aina

-itkin joka päivä

-tuntuu, etten jaksa eteenpäin

-pienistä asioistakin menee elämänhalu esim. jos myöhästyn jostain, ajattelen matkalla, että haluan kuolla

-ja tuollaista kivaa...

Miten jatkuvasti miten tekisin itsarin ja niin edelleen.

halusin lähteä pois, vaikka juosta umpihankeen kunnes lyyhistyn



olin tosi kärsimätön, tiuskaisin pahasti lapselle ihan mitättömästäkin asiasta. makasin vaan lattialla enkä jaksanut tehdä mitään



väsytti koko ajan ja mikään unimäärä ei olis riittänyt



sain raivareita ja heittelin lautasia ruokineen

itseäni ahdisti niin etten haunnut kenkään koskevan minuun, ainut paikka jossa oli kohtuullinen olo oli oma sänky... jatkuva sekava olo ja tuskaisuus. Oudot ajatukset. On lohduttavaa lukea muiden kokemuksia!

Sulkeuduin jonnekin nurkkaan itkemään.

Mulla on vissiin nyt raskausmasennus. Inhoan tätä mahassa olevaa lasta, vituttaa että tulin raskaaksi, vaikka tiesin, ettei meillä ole varaa kolmanteen! Kaikki ahdistaa, synnyttää pitäsi parin kuukauden päästä eikä vauvalle ole tarvikkeita, eikä tule, koska niihen ei ole katetta!



Mulle on nyt iskenyt niin kova ahdistus, että iltaisin saan paniikkikohtauksia. Vaikka kuinka hengitän, huohota ja mitä vaan, tuntuu ettei ilma mene keuhkoihin asti ja heikottaa ja tuntuu että henki lähtee.



Olen myös miettinyt, että pakkaan sairaalakassiin tarvittavat ja lähden sairaalasta vähin äänin synnytettyäni, jonnekin. Siinä saa sitten mies ja lapset ihmetellä missä äiti on. Tämän vauvan voivat vaikka ottaa huostaan ja ettiä sille kunnon kodin!



**ja itku jatkuu**

ota seurakuntaan yhteyttä (diakoniin). pystyvät luultavasti järkkäämään sulle vauvantarvikekassin.



jos ei ne auta, ota pelastusarmeijaan yhteyttä.



haleja ja tsemppiä!!

Mulle tulee myös fyysisiä oireita, sydän hakkaa vatsaa vääntää, paniikkikohtauksia!=( Fyysiset oireet melkein lähteneet 5kk lääkityksen myötä mutta ahdistavat muistot pahimmista päivistä pyörii edelleen mielessä, mietin häviävätköhän koskaan =( AP

vetäydyin omaan maailmaan en sietäny mitään fyysistä kontaktia enkä kiinostunu mistään.

sydämen tykytystä, heikotus, huimaus, hikoilu, käsien puutuminen, tunne hapen loppumisesta ja kuoleman/sairauden pelko. Masennuksesta olin kärsinyt jo pitempään kunnes tajusin vihdoin hakea apua. Nyt lääkitys ja on auttanut.

Soitin sille ja haukuin pystyyn siitä, ettei mulla ole sukua. Ei siis muuta kun mutsi. Se pilas välit mun faijaan kun mä olin pieni ja se siitä sitten.



Kaikilla muilla on ihanat sukulaiset, tukiverkko ympärillä ja sponssia piissaa, näistä olen kavereille kateellinen. Ja vielä enemmän kirpoo kun mulle hehkutetaan sitä miten mummit ja kummit ja tutut auttaa, mummi ostaa vaunut ja toinen pinnasängyn ja vaatteita tulee kassikaupalla. Ei meille... Alkaa esikoinen ja kuopuskin olla mulle liikaa, IKINÄ niitä ei saa hoitoon. Viimeksi ne oli pari tunti hoidossa viime keväänä.

Valitettavasti mulla inho kohdistuu myös lapsiin. Huudan, tiuskin ja uhkailen. Tunnen olevani kauhea, eikä minusta ole äidiksi kenellekkään. Eilen pyysin lapsia keräämään lelut lattialta, mitään ei tapahtunut joten heitin kaikki mitä lattialla oli, roskiin. Sinne meni itkun ¨ja huudon saattelemana, jopa TUIKITÄRKEÄT joululahjat joita oli muutama. Ilkuin vielä sitten lapsille, että kannattaako alkaa totella... Puran pahan oloni lapsiin ja se ahdistaa vielä lisää, mutta en osaa lopettaa.



Mä olen niiiiiin loppu.



*10*

pahalta! Voimia! T. ap