miksi taalla niin usein luullaan, etta jos lapsi tekee jotakin kiellettya, etta hanen on annettu aina kotona tehda niin, eika vanhemmat kasvata lastaan?
Ihmettelen vain, sillä tyttöni vilkas ystävätär kun on kylässä niin tukka tuntuu irtoavan meidän neidiltä suht herkästi päästä. En ole silti koskaan kuvitellut, ettei tytön äiti olisi häntä kieltänyt tai kasvattanut.
Miksi tällä palstalla jyrää harha, etteivät lapset tee rikkeitä, jos heidät on kasvatettu?
Kommentit (3)
Minä kerran purin mieltäni, kun 3 vuotiaani oli nostanut jalkansa ravintolassa pöydälle. Joku haukkui minut pystyyn huonosta kasvatuksesta, vaikka tuo superkiltti 3-vuotiaani oli ensimmäistä kertaa elämässään tehnyt sellaista!
Eli täydellisellä äidillä pitää olla täydelliset lapset, sellaiset, jotka tietävät ihan ilman kasvattamistakin, miten pitää käyttäytyä!
tai yhden tai kahden lapsen äitejä. Kun omat lapset ovat isompia ja niitä on hieman useampi, tajuaa, että kaikki tekevät joskus väärin, ja lisäksi lapset ovat persoonia.
Just tänään yhden tosi säntillisesti kasvattavan pojan mutsi sai tältä kaksivuotiaaltaan litsarin naamalle, vaikka poika siis todellakin on hyvissä kasvatuskäsissä!
Mun tytär taas eilen narutti isäänsä oikein kunnolla, vaikka olemmekin erittäin tarkkoja " ei saa valehdella" -säännöstä.