G: Oletko nykyään onnellinen? Nautitko elämästäsi? (ov)

En nyt sanoisi että malttamattomana odotan mitä kivaa päivä tuo tullessaan, tiedänhän sen suurinpiirtein. Arjessa on paljon pieniä asioita jotka tekee onnelliseksi.

Tätä samaa arkeahan tämä on ja onhan se rankkaa, mutta jos ei olisi näitä lapsia, niin se olisi juuri se, mitä elämästäni puuttuisi. Nyt haluan nähdä heidän kasvavan ja olla heidän kanssaan, kun he ovat vielä pieniä. Tulee helpompiakin aikoja, mutta silloin varmasti kaipaan tätä aikaa, vaikka tämä onkin rankkaa.

Menee näköjään n. 4-5 päivän sykleissä minulla tämä asia. Viime torstaista eiliseen olen aktiivisesti harkinnut vaikka mitä radikaaleja ratkaisuja, kun elämä on jostakin käsittämättömästä syystä niin sietämättömän kamalaa, etten vain enää kestä. On niitä ongelmia tietenkin olemassakin, mutta ei se siitä ole kiinni. Mitkään pienet ilot eivät tunnu miltään, olo aika toivoton.



Tänään taas se sama elämä hymyilee, kaikki on valoisaa ja mukavaa ja energiaa riittää. Rakastan miestä ja kotia ja luontoa ja kirjoja ja ruokaa ja elämää. Ihan tässä meinaa haljeta. Tämä ihanuus tulee taas jatkumaan joitakin päiviä. Sitten taas yhtäkkiä käännös toiselle puolelle yön aikana, taikka (toivottavasti) hiipuu rauhallisemmin joksikin ajaksi sellaiseksi tavisoloksi, jolloin toiset asia ottaa vähän päähän, ja toiset tekevät iloiseksi.

Olen ollut jo pitkään iloinen ja rauhallinen ja tuntuu, että asiat ovat tasapainossa. Mulla ei ole tällä hetkellä yhtään ainoatakaan asiaa, josta ottaisin stressiä tai tulisin alakuloiseksi.

Työnteko harmittaa, tai paremminkin sen vaatima ero lapsista. Muuten menee hyvin, on kivaa kun lapset heräävät aamulla ja saa taas jutella, on kivaa hakea ne päiväkodista, on kivaa illalla suunnitella seuraavaa päivää. Ikävä kyllä jostain syystä en tule useinkaan ajatelleeksi, että tämä on kivaa :/



t. ap

Olen juuri saanut lykättyä ne vaunut mäen päälle ja nyt on aika huokaista syvään ja onnellisena, tyytyväisenä itseeni :-)

Minulla on kaksi lasta 1v6kk ikäerolla ja nuorin on oppinut juuri kävelemään. Takana rankka vuosi. Nyt on hoitovapaata jäljellä vielä reilu vuosi ja on vihdoinkin voimaa nauttia!

Vierailija:

Vai tuntuuko koko ajan siltä, että kiipeäisit valtaisaa mäkeä ylöspäin lastenvaunuja lykäten ja odottaen aikaa, jolloin pääset tasamaalle tai lapsi oppii kävelemään?

Mieheni muutti pari viikkoa sitten pois yhteisestä kodistamme. Kyyneltäkään ei minulta silloin vierähtänyt, joten päätös ja monen vuoden harkinta ja veivaus osoittautui täysin oikeaksi. Tuntuu kuin monen kilon paino olisi pudonnut hartioilta pois.



Nyt on ihana herätä aamulla ja järjestellä asioita kuntoon. Ihana palata töistä kotiin - huomaan sen nyt olleen aikaisemmin melko vastenmieliseltä, silloin kun piti jälleen tavata tuo perusnegatiivinen ja nalkuttava mies.

johtuen tänhetkisistä asuinoloista. suuntana vain ylöspäin, toivon niin.

Toivottavasti uusi löytyy, niin sit kaikki on jeeeeesssss!