Mitä ohjelmaa 7-vuotiaan pojan synttäreille?
Ainut mitä itsellä on päässä on onginta ja sitä poika ei halua (oli viime vuonna).
Kiitos jos osaatte auttaa...
Kommentit (11)
Synttärisankari pääsi kioskin myyjäksi ja välillä vieraat pääsivät tuuraamaan " kioskin setää" . Myytävänä oli mm. popcorneja mukeissa, suolatikkuja, karkkia, tikkareita. Tuotteissa oli hintalaput ja kaikki ohjeistettiin, ettei saa etuilla jonossa, pitää ostaa vain yksi tuote kerrallaan jne jne. Oli tosi kivaa lasten ja meidän vanhempienkin mielestä! Villeimmätkin lapset oli kiltisti jonossa, kun synttärisankari piti kuria, ja näki että toisia oikein " jännitti" päästä kioskin luukulle.
pöytälätkäturnaus. Pelattiin siis ihan sarjana 8 pojna kanssa niin, että saatiin finaali ja pronssiottelu. Palkintoina oli erilaisia heijastimia, joista voittaja sai valita ensin, sitten 2. sitten 3. ja sitten kaikki muut. Kaikki siis kuitenkin saivat palkinnon. Pojat olivat aivan innoissaan ja juuri tuo järjestelmällisyys ja selkeä voittajan löytyminen taisi viehättää eniten, vaikka äitinä vähän etukäteen epäilin, että meneekö liian totiseksi.
Muuta ohjelmaa ei ollut eikä tarvittukaan. Pelkka joukolla riehuminen, ja karkin syöminen, riitti kyllä pojille ihan hyvin - vaikka koettelikin vähän meidän aikuisten hermoja :-)
Hyviä vinkkejä tullut, kiitos, löytyykö lisää vielä ideoita...?
Ap
Myös asusteet oli teeman mukaiset.
Leikkimielisiä ja oikeitakin lajeja: pituushyppyä, kuulan tai " kuulan" työntöä, pallonheittoa jne. Vaikka 7-ottelu, jossa eniten pisteitä saanut voittaa jonkun kivan palkinnon ja muutkin jotain pienempää.
-oli hernepussin kuljetusta, eli piti kontata ja hernepussi pään päällä , tai hernepussi mahan päällä kun luikerteli kuin mato jne.
- piti piirtää oma kuva päänsä päällä paperille , hauskoja tuli ja kaikki tykkäsivät
- tietokilpailu
-jäätelökioski , jokainen sai valita millaisen tuutin haluaa eli olin ostanut vohveleita ja kolmea erilaista jäätelöä
- sidotaan silmät ja piti tunnustella kuka kaveri
-kaada 2 -3 pussia makaroonia laatikkoon ja piilota joukkoon rusina tms. sitten side silmillä tonkimaan
- kim leikki aakkosilla , laita lattiallle magneettiaakkosia ja sitten vuorollaan yksi poistuu huoneesta , ja otetaan yksi aakkonen pois ja sittensaa tulla aja arvata mikä kirjain puuttuu, annnetaan vihjeitä tarvittaessa
Kivoja leikkejä on ainakin:
rikkinäinen puhelin, rikkinäinen kopiokone
aasinhäntä
kim-leikki
erilaiset viestikilpailut ym, esim pingispallon kuljetus lusikassa, pingispallon kuljetus puhaltamalla.
Oman kuvan piirtäminen, oman nimen kirjoittaminen silmät kiinni
toi kioski idea tosi kiva...meillä ollut vähän saman tyylinen
jos voi pitää ulkona niin tietty ulkoleikkejä ja esim temppurata
tietokilpailu
bingo
arvaa kuka olet....jokaiselle laitetaan lappu selkään jossa lukee (tai on kuva jos kaikki ei osaa lukea) jostakin julkkiksesta tai satuhahmosta (muumipeikko, peppi, lordi, tarja halonen...) muilta pitää kysyä kysymyksiä joihin voi vastata kyllä tai ei (esim. olenko mies? olenko oikea henkilö? osaanko laulaa?) tarkoituksena arvata kuka on.. tosi kiva ja toimii eskari-ikäisilläkin
oli tosi suosittu meillä. Tietovisa suosittu myöskin ja aina yhtä mukava aasinhäntä.
että just ilmesty uusi lasten leffa vuokralle,joten kukaan ei ollut nähnyt sitä,rauhottu meno mukavasti kun lapset katso leffaa...:)
jostain vanhasta tutusta sadusta.
Kysymykset tyyliin
kuka on Suomen presidentti
mikä on Lordin oikea nimi
luettele Lumikista kääpiöiden nimet
jne
Pullonpyöritys
tehtäväksi esim kerro vitsi, matki Haisulia jne