Surettaa... (sinkun elämää)

Ne piristi mua aina, kun olin tossa mielentilassa.. Osasi taas nauraa itselleen ja ongelmilleen, ja päiväkin paistoi.



Äläkä toki murehdi sitä, että olisit paha ihminen, tms. kun et ketään kivaa miestä löydä. Miehet yleensä ilmestyy elämään juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa! Kokeilepa tätä: mummoalkkarit jalkaan, jalat ja bikiniraja sheivaamatta, tukka hieman hapsottaen ja vähissä meikeissä menet käymään ulkona joku ilta.. Eiköhän sieltä tule joku ehkä Maailman komein siiderintarjoaja kulman takaa ;D

Ethän sinä tuollainen inhotus ole, kuin epäilet. Jos olisit, sinulla ei olisi sinusta välittäviä ihmisiä lähelläsi - ja kuitenkin kerrot, että sinulla on sukuusi hyvät välit ja hyviä ystäviä.



Kyllä se niin vain valitettavasti ON, että iän myötä kumppanin etsiminen käy aina vain vaikeammaksi. En nyt yritä sinua lannistaa, on se mahdollista silti. Haluan vain sanoa, että tuo saattaa selittää sen, että olet jäänyt yksin.



Kuinka epätoivoisesti olet yrittänyt kumppania etsiä? Sekin (epätoivo) voi hankaloittaa asiaa. Mistä olet yrittänyt etsiä?



En tiedä, lohduttaako se sinua, mutta eivät ne parisuhteessa elävät ole aina sen onnellisempia. Muiden kanssakin voi olla yksinäinen! Monet äiti-ihmiset todennäköisesti kadehtivat sinua monesta asiasta. Kai se niin on, että ihminen on aina jollakin tavalla vailla jotakin, kadehtii sitä, mitä ei ole.



Sinulla on oikeus tuntea surua ja yksinäisyyttä, mutta itsesi takia kannattaa varmaan nyt ottaa puhelin käteen ja soittaa jollekulle kaverille. Halaus ja voimia keskittyä elämän hyviin puoliin.

Tätä itseinhon määrää. Ihme että pitää valittaa ja surra, kun suurin osa elämänosista on ihan kohdallaan ja onnelisia asioita täynnä. Yritän yritän olla niistä onnellinen, ja sitten taas repsahdan. Vaivun itsesääliin ja inhoan itseäni, ei ihme ettei tällaista kukaan huoli!



Ikää on vaikka muille jakaa, 40 lähenee jättiläisenaskelin. Eli on mulla elämässäni ollut suhteita, pitkiäkin, 3 avoliittoa (kaikki yli 3v.) Mutta jostain syystä mies kun mies sitten kumminkin mut jättää. Jokainen. Ja ehkä pahinta, heti seuraavan naisen kanssa, jonka tapaa jälkeeni vakiintuu ja perustaa sen perheen. Tuntuu niin epäreilulta.



Viime aikoina olen tapaillut miestä, joka on kiva ja kohtelee mua hyvin. Mutta, hän on asumuserossa eikä halua erota kokonaan. Ei kauhean mieltä ylentävää mulle. Mitä ihmettä minä siitä saan, jos tämän miehen kanssa hengaan, kun hän ei halua minuun sitoutua? Virallisesti tapailemme vieläkin, mutta mulla on hyväksikäytetty olo, ja haluan lopettaa tällaisen. Jos en pidä huolta itsestäni ja siitä, ettei ylitseni kävellä, niin kukas sitten??



Täytyy kaivaa Bridgetit kaapista. Illalla tapaan kavereita, mutta kun ei niillekään oikein kehtaa näitä oloja kertoa, kun on se vaan niin säälittävää. Eikö tällä itseinholla ole määrää?? Pitäähän naisen mielessä olla muutakin kuin mies!!



Mutta kiitos teille vastaajille.

t: ap

Minusta tuntuu, että ihan jokaisella on välillä tuollaisia " kukaan ei oikeasti rakasta minua, olen tyhmä ja ruma" -tyylisiä hetkiä. Tai " miksi kaikki menee mönkään" tai " miksi minua näin rangaistaan" . Jos tuollaisia ajatuksia ei tule sinkkuudesta, niin sitten jostakin muusta: ikävästä työstä, riidasta miehen kanssa, lapsien sairastelusta, mistä vain.



Epäilen, että ainakin itse alitajuisesti TARVITSEN tuollaisia epätoivon hetkiä. Jos sitä olisi aina ja ikuisesti onnellinen - onko se edes mahdollista? - niin se onni olisi varmaan hiukan laimeaa ja kelmeää luonteeltaan. Ihminen siis minusta hassulla tavalla ja alitajuisesti nauttii siitä, että saa itkeä hyvät itkut, sääliä hiukan itseään - ja nousta sitten taas.



Toivon hartaasti, että sinullakin tuo olo menee pian ohi ja piristyt taas.

täällä toinen sinkku ja mieleeni tuli ainakin muutama asia.



Opi arvostamaan itseäsi ja elämääsi sellaisenaan. Se että olet sinkku ei tee sinusta yhtään vähempiarvoista tai huonompaa. Mieti mistä sellainen käsitys on mieleesi tullut? Ymmärrän toki että tämä yhteiskunta suosii parisuhteessa eläviä. Sinkkuutta pidetään jotenkin epänormaalina, tilapäisenä elämisenmuotona.



Elä rohkeasti elämääsi täysillä. Aina kun meinaa epätoivo iskeä nujerra se tunne. Voit tehdä niin paljon elämälläsi! Pohdi haluaisitko aloittaa uuden harrastuksen, muuttaa, matkustella enemmän, vaihtaa työpaikkaa.

Uskalla tehdä elämänmuutoksia jotta eläisit elämää joka on hyvää ja rikasta. Valitettavasti nimittäin asia on niin että se toinen ihminen ei voi täyttää elämääsi.

Kenties suhteesi on aiemmin kaatuneet juuri siihen että olet odottanut kumppanin tekevän sinut onnelliseksi? Täyttävän tyhjän kolon elämässäsi?

Kukaan ei voi sitä tehdä!



Olen kerran kuullut jonkun sanovan että vasta kun elät elämääsi itsesi näköisesti ja täysillä tiedät että se kumppani joka kohdallesi osuu on sinulle se oikea.

Silloin voit olla varma että hän rakastaa sinua sellaisena kuin oikeasti olet ja että hän on valmis elämään rinnallasi niin ettei maailmanne ole ristiriidassa keskenään.



Liian moni nainen hakee miestä täydennystä miettimättä lainkaan mitä itse haluaa tai kuka on. Sitten siinä käy usein niin että valitsee kumppanikseen aivan vääränlaisen ihmisen kun naiselle tyypilliseen tapaan joustaa ja muuntautuu toiselle sopivaksi.



Älä suostu aliarvioimaan ja inhoamaan itseäsi!

Ala pitämään huoli itsestäsi ja tee niitä elämänmuutoksia jos tuntuu siltä!

Alku ei ole välttämättä helppoa ja voi joutua pakottamaan itseään.



Minä en tiedä löydänkö koskaan kumppania itselleni enää. ja jos löydän niin siihen saattaa mennä vaikka kuinka monta vuotta. En anna elämäni mennä ohitse vaan elän sen mahdollisimman hyvin!



Tsemppiä!

Ei se kaikille vaan putkahda. Itse käyn tosi vähän ulkona, työskentelen naisvaltaisella alalla, en harrasta mitään sellaista missä miehiä tapaisi ja silti -todella kun vähiten sitä odotin- tapasin nykyisen ihanan mieheni ja rakastuin hullun lailla. Niinkin voi siis käydä. Toisaalta kuitenkin sitä ennen ehdin olla muutaman vuoden sinkku yksinhuoltaja todellakaan sitä haluamatta. Myös pari hyvää ystävääni, jotka käydät todella paljon ulkona baareissa, harrastavat ja työskentelevät isoissa firmoissa, joissa on työntekijöinä molempia sukupuolia ovat jo useamman vuoden olleet sinkkuja, kun ketään ei vaan kertakaikkiaan ole tullut vastaan. Ja äärimmäisen kauniita ja veikkaisin että keskivertoa älykkäämpiä ihmisiä ovat. Samaan aikaan parisuhteissa näkee ties mitä pottunokka-tampioita. Ei siinä siis mistään " viallisuudesta" ole kyse, pitkälti kai tuurista.



Mutta jos se onni ei vaan potkaise, eikä ketään vaan mistään ilmesty, voi sitten itse käytöksellään vaikuttaa jonkin verran asioihin:

Olen tässä jokusen vuoden seurannut yhtä ystävääni, joka viettää sosiaalisesti aika eristynyttä elämää; työskentelee yksin, ei käy juuri ulkona jne. Hänkin oli aika yksinäinen eikä vaan ketään putkahtanut mistään, mutta hänpä nimenomaan otti asiakseen löytää itselleen partnerin. Hänellä oli kolmen vuoden avoliitto ja sen kariuduttua hän on hiljattain taas rakastunut. Molemmat miehet ovat olleet nettituttavuuksia. Hän siis on bongannut heidät jostain nettideitti-palvelusta, ensin kirjoitellut, sitten tavannut ja rakastunut. Tätähän perinteisesti pidetään jotenkin säälittävänä, mutta kun asiaa ajattelee niin onhan se aika kätevä tapa tavata mies. Ensinnäkin tiedät, että ko. henkilökin haluaa seurustella kun hän nyt partneria netissä etsii. Toiseksi saat kuulla hänestä, hänen harrastuksistaan, taipumuksistaan ym. jo etukäteen. Periaatteessahan tällä tavalla on paljon suurempi mahis tavata samaa haluava, luonteeltaan sopiva mies kuin vaikkapa baarissa, jossa et tiedä niistä siiderin tarjoajista mitään.

Ja ainakin tämä ystäväni ja molemmat netin kautta tapaamansa miehet ovat kaikkea muuta kuin rumia ja tyhmiä, säälittäviä yksilöitä!



Jos olet yksinäinen ja haluat parisuhteen, etsi sellainen! Käy ulkona sellaisissa paikoissa, joissa tiedät liikkuvan sinua kiinnostavia ihmisiä ja ihmisten lähestyvän helposti (ainakin täällä Helsingissä voi ihan tasan tarkkaan nimetä ne baarit, mistä potenttiaalisia seuralaisia löytyy ja mistä ei). Pelaa silmäpeliä, flirttaa. Tee itse aloite. Ja surffaa sitä nettiä, kirjoittele vaikka useammankin miehen kanssa ja tapaa sitten jos alkaa tuntua jotain kutinaa. Ja aloita vaikka vielä joku harrastus, jossa tiedät tapaavasi miehiä ja sitten ota heihin reippaasti kontaktia vaikka se ei olisi sinulle ominaista.



*virtuaalihali* ja tsemppiä sulle miesjahtiin!

netistä tuttavuuksia. Se on nykypäivää. Itse löysin aviomieheni netin deittipalstan kautta. Itselläni oli vaihe, jolloin olin kahlannut ravintoloita ja baareja ihan riittämiin. Kun ikää tulee lisää niin ei kertakaikkiaan jaksa laukata joka viikonloppu viihteellä.



Noiden baarikeikkojen saldona oli aina vaan yhden illan tuttavuuksia. Sitten päätin kokeilla, mitä deittipalstan ilmoitus saisi aikaan. Ja saihan se aikaan paljonkin. Sain liki 100 vastausta ja niiden joukosta siis löysin elämäni miehen. Nyt ollaan oltu yhdessä 5 vuotta ja 2 lastakin on jo siunaantunut.

Itse olen asustellut 16 vuotta miehen kanssa ja on todellakin päiviä, jolloin haluaisin olla sinkku!!! Mutta ymmärrän toki tuon perhehaaveen todella hyvin. Sen verran neuvoisin, että jos haluat onnellisen parisuhteen, niin asumuserossa olevan miehen kanssa seurustelemalla et sitä tule saamaan!!!

1. kasvata pitkä tukka, ei saa olla lyhyt

2. käytä piilareita, ei rillejä

3. käytä korkeita kenkiä ja suht muodikkaita vaatteita

4. meikkaa



1. luo omaa uraa

2. harrasta ja urheile

3. käy kaikissa riennoissa, myös baareissa

Vierailija:

1. kasvata pitkä tukka, ei saa olla lyhyt

2. käytä piilareita, ei rillejä

3. käytä korkeita kenkiä ja suht muodikkaita vaatteita

4. meikkaa

1. luo omaa uraa

2. harrasta ja urheile

3. käy kaikissa riennoissa, myös baareissa

Vierailija:

Vierailija:

1. kasvata pitkä tukka, ei saa olla lyhyt

2. käytä piilareita, ei rillejä

3. käytä korkeita kenkiä ja suht muodikkaita vaatteita

4. meikkaa

1. luo omaa uraa

2. harrasta ja urheile

3. käy kaikissa riennoissa, myös baareissa

Minä sain ensimmäisen lapseni kun olin 22v, silloin harmittelin etten sitten päässyt siine afrikkaan lapsia hoitamaan ja opettamaan, samalla harmitti etten sitten myöskään hakenut yliopistoon vaan päätin pitää lapseni.



Olin yh monta vuotta kunnes eräänä päivänä vain tapasin hänet kahvilassa ja se oli menoa, molemmat meistä vain tiesi!



Sinä saat kaiken vielä, olen siitä varma! Jo nyt sinä olet saanut paljon, ystävät läheiset hyvä työ! Olet tosi kivan tuntuinen haluisin tuollaisen ystävän, todella!

Kaikkea hyvää sinulle! Pidä pää pystyssä!



T. ex- yh- sinkku

tekee itse omat päätöksensä. Mutta jätä tuollainen hyväksikäyttäjämies. Se vain tuo sinulle lisää pahaa oloa ja huonoa itsetuntoa.

Itse haluaisin olla vapaa lapseton sinkku. Nyt olen sinkkuyh jolla on liian paljon menetettävää, lapsi. Nyt kun tiedän millaista on elää lapsen kanssa, niin elämässäni ei ole enää mitään jos lapsi sattuisi kuolla. Pelkään sitä päivää, että elämässäni ei ole enää mitään merkitystä. Ennen lasta minulla sentään oli ystävät ja harrastukset ym elämäni sisältönä.

Ja jos haluat kovasti lasta, siemeniä saa pankista tai baarista..

kanssaan paljon, vaan tapaa heitä " liukuhihnalta" (siis ne jotka ensimmäisten viestien jälkeen tuntuu hyviltä)



Silloin saat kemiatkin heti mukaan, eikä tarvii naputella.



Ja deittailu on välillä kivaakin :-)

Minä nimittäin huomasin, että aina noin viikkoa ennen menkkoja olen tosi apea ja tunnen itseni yksinäiseksi luuseriksi jne. Keksin yhteyden, kun aloin miettiä miksi aika-ajoin iskee niin karsea blues. Helpotti oikeesti, kun hoksasin sen olevan peeämässää, eli hormooneja eikä henkistä :) Ei tietty poista elämän epäkohtia, mutta antaa järkeenkäyvän selityksen alavireelle... tsekkaapa kalenterisi siis!

Kyllähän tämä tottakai on ihan inhimillistä ja ohimenevää, ja alhosta taas noustaan. Harmittaa vaan olla näin down tänään, kun aurinkokin paistaa ja on +22C! Yleensä aurinko antaa positiivista energiaa, nyt sekin tuntuu vaan ilkkuvan. Olen yrittänyt miettiä,MIKSI tänään tuntuu näin pahalta, mutten keksi.



Vietän hyvin vilkasta sosiaalista elämää. Käyn ulkona 3-5 kertaa viikossa. Tosin melkein aina samassa paikassa, ja mahdollisuudet, että sinne joku " uusi" sattuisi poikkeamaan, ovat melko pienet... Tutustun helposti ihmisiin, olen puhelias ja iloinen (silloin kun en ole näin down).



Hassua, miten tuli ohjeeksi " opi arvostamaan itseäsi ja elämääsi sellaisenaan" . Itseäni nimittäin arvostan enemmän kuin ikinä. Olen huomannut, että vaikka mitä tapahtuisi, jollain lailla elämä kantaa. Eniten viime vuosina minuun ihmisenä lienee vaikuttanut 2 asiaa. Ikä, nyt sitä kai muutenkin alkaa olla itsensä kanssa sujut, ja myös sen Suuren Rakkauden tapaaminen, ja menetys. Sitä onnen määrää, sitä lämmintä rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, en koskaan unohda. Mutten myöskään sitä surua ja tuskaa, epätoivon merta josta pikkuhiljaa hyvien ystävien avulla nousin. Kiitän elämää noista kokemuksista, koska nyt tunnen itseni paremmin kuin koskaan. Siksi onkin niin vaikea tajuta, että kukaan mies ei minua halua, en nimittäin ole yhtään hullumpi. Mulla on oikeasti aika hyvä itsetunto nykyään.



Hauskaa, että ohjeeksi tuli muuttaa elämäänsä. Olen nimittäin muuttamassa elämääni melko radikaalisti. Otin vastaan uuden työn, jonka takia muutan ulkomaille (en kyllä asu Suomessa nytkään). Kaikki muuttuu, työkieli, työkaverit, työnkuva. Olen mielestäni hirmu rohkea kun tähän ryhdyin (ja menetän yöuneni kun panikoin muuttoa!).



Odotanko sitten jonkun täyttävän elämäni? Ajatus tuntuu vieraalta, mutta lupaan miettiä asiaa. Ehkä näin on, en tiedä. Tiedostan kaipaavaani ihmistä jakamaan arkeani, jotakuta jonka kanssa jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, elää, haaveilla yhteisistä unelmista ja toteuttaa niitä niin paljon kuin voidaan. Jotakuta jonka kanssa jakaa ruokahetket ja jonka kainaloon nukahtaa.



Tunnistan sen, että nuorempana yritin muokkautua sellaiseksi, kuin mies minut halusi. Mutta en tee sitä enää. Tämä mies jota nyt olen tapaillut, on kyllä saanut minut juuri sellaisena, suorastaan raadollisen rehellisesti juuri minuna, inhimillisena naisena, kuin olenkin. Hän pitää minusta mutta ei halua kanssani mitään vakavampaa. Minun täytyy lopettaa tämä, koska en voi katsoa itseäni peilistä; tämä kuvio ei ole oikein, kun tuntuu enemmän ja enemmä siltä, että mies haluaisi pitää ex-vaimon varalla ja minut muuten.



Netti-ilmoituksista: en ole koskaan laittanut ilmoitusta, enkä osallistunut. Minulla on ongelma. Tuntuu hurjalta kertoa niin paljon itsestään jollekulle jota ei tunne. Kemia miehen kanssa on minulle ehdottoman tärkeää. Mitä jos tutustuu kirjoitellen ja tykkää, ja kun vihdoin tapaa, kemiat eivät mätsää yhtään? Koska joko kolahtaa tai sitten ei, ei voi opetella kolahtamaan.



Kiitos tosi paljon vastauksista, ne auttavat!



t: ap

saa sellaisen vaikutelman, että olosi kumpuaa kahdesta perusseikasta: sinulla on neljänkympin kriisi ja elämänmuutoksesi stressaa niin, että masennut herkemmin uuden suhteen kariutumisesta.



Kuten tuossa kerrot, sinulla on homma hanskassa ja olet oikeasti aika kadehdittava tapaus ;=). Mieti itse: mielenkiintoinen elämä, takana läjä rakkaussuhteita jne. Se, että koet NYT ne suhteet menetyksiksi ja hylkäämisiksi, johtuu alussa mainitsemistani muista tekijöistä, näin uskon.



(itsekin 39 vee....)