Mitä mahtoi liikkua tämän autoilijan päässä eilen?
Ohitin hänet moottoritien jälkeisellä tieosuudelle (nelikaistainen).
Ukko veti pientareelle, vaikka siis sille liikenteelle oli kaksi kaistaa käytössä. En lähtenyt ohitukseeni puskurissa roikkuen, enkä myöskään kiilannut, koska seuraavien satojen metrien aikana ei ollut muita kuin me kaksi tienkäyttäjää.
Seuraavasta liittymästä menin, kuten mieskin. Vastassa taajama-alue.
Miehellä kesti jonkin aikaa saavuttaa mut, tuli reipasta ylinopeutta. Itse en sitä ajanut, koska edessäni oli kaksi autoa.
Roikkui puskurissa, tuli liki viereen, vilkutteli valoja ja jatkoi moista roikkumistaan kilometrin, toistakin.
Sitten jätti väliä satoja metrejä....
Miten ohituksellani provosoin? En tajua.
Vai oliko vain miehiselle ylpeydelle liikaa? Ylinopeutta mulla oli ohittaessani, mutta en kaahannut. Lapsikin kerran oli mukana.
Kotipihassa tarkastin autonkin, koska ajattelin että syy valojen vilkuttamiselle oli joku vika autossa. Mitään en löytänyt.
Kommentit (14)
Musta on kiva härnätä noita idiootteja miehiä liikenteessä jos ne alkaa miehisteleen eli ohittelemaan selkeesti vaan koska edessä on nainen. Sillon en päästä niitä ohi tai sitten lähden perään ja ajan eteen ja näytän keskaria. Kaikkein eniten vihaan niitä jotka jo liittymästä ponkaisevat takaata kaistalle päästäkseen heti eteen. Sellaiset saa aina tuta!
pakko jarruttaa.
Vierailija:
Seuraavasta liittymästä menin, kuten mieskin. Vastassa taajama-alue.
Miehellä kesti jonkin aikaa saavuttaa mut, tuli reipasta ylinopeutta. Itse en sitä ajanut, koska edessäni oli kaksi autoa.
Roikkui puskurissa, tuli liki viereen, vilkutteli valoja ja jatkoi moista roikkumistaan kilometrin, toistakin.
Sitten jätti väliä satoja metrejä....
ittellä on suht iso ja tehokas auto joten ohitus ei ole ongelma, mut kummasti keski-ikäset miehet hermostuu kun nuori naiskuski heidät ohittaa. Pahin oli yks bemarikuski muutama vuos sitte (oli sillon vielä eri auto) kun ei ego kestäny vanhalla autolla ohitusta. Alko sit ajamaan kilpaa...
Näitä löytyy aina.
joka ajoi hieman sallittua hitaammin jonkun hidastelijan perässä. Nopeus oli se sallittu 120 km/h eikä jonosta ollut ohituskaistalle pyrkijöitä. Silti yksi herra näytteli mulle keskaria ja lähti kaahaamaan perässä ja näytteli sitä keskaria vielä pitkään mun peräänkin.
Vierailija:
Musta on kiva härnätä noita idiootteja miehiä liikenteessä jos ne alkaa miehisteleen eli ohittelemaan selkeesti vaan koska edessä on nainen. Sillon en päästä niitä ohi tai sitten lähden perään ja ajan eteen ja näytän keskaria. Kaikkein eniten vihaan niitä jotka jo liittymästä ponkaisevat takaata kaistalle päästäkseen heti eteen. Sellaiset saa aina tuta!
Arvaa kuinka usein minäkin olen joutunut todistamaan pasmansa sekoittaneen miehen sekoilua liikenteessä, varsinkin silloin, kun ajoin muutaman kuukauden vähän sporttisemmalla autolla. Oikein nauratti, kun äijät lähtivät valoissa vierestä aina kumit ulvoen, etteivät vain jäisi naiselle....
Vierailija:
joka ajoi hieman sallittua hitaammin jonkun hidastelijan perässä. Nopeus oli se sallittu 120 km/h eikä jonosta ollut ohituskaistalle pyrkijöitä. Silti yksi herra näytteli mulle keskaria ja lähti kaahaamaan perässä ja näytteli sitä keskaria vielä pitkään mun peräänkin.
ohituskaistalla. Liikenteen sujuvuuden kannalta on parasta ohittaa mahdollisuuksien mukaan järjestyksessä. En enää näiden juttujen jälkeen ihmettele, miksi niin usea suht kovaa mutta surkeasti ajava autoilija on nainen.
t: ap
Ai niin enkä siis kiilannut, kuten jo mainitsin. Vaan jo ohitusvaiheessa käsittääkseni tuli provosoiduksi, koska veti autonsa ihan pientareelle vaikka siis mulla oli oma ohituskaista.
Pitääkö autoon asentaa netti että voi suoraan kirjoittaa mitä ajattelee?
mm. tuplakeltaisilla, esim. vastaantulevan liikenteen ohituskaistalla jne.
Vierailija:
t: apAi niin enkä siis kiilannut, kuten jo mainitsin. Vaan jo ohitusvaiheessa käsittääkseni tuli provosoiduksi, koska veti autonsa ihan pientareelle vaikka siis mulla oli oma ohituskaista.
Paljon pahempaa kuin mun " kaahaukseni" motarilla...
t: ap
Se jono ajoi mun edellä pitkään hitaasti, ei ollut muita ohittajia tulossa eikä menossa, se jono oli hidastelijan jälkeen 3 autoa (siis neljän auton jono). Mä lähestyin jonoa sallitulla 120 nopeudella, saavutin sen, siirryin ohituskaistalle ja kun olin ohittanut palasin takaisin oikealle kaistalle (en kai mä sinne keskelle jonoakaan voinut tunkea). Ja jatkoin matkaa sillä 120 nopeudella edelleen. Ja se pölvästi lähti siis perään. Mistä helvetistä mä voin tietää että hän haluaa ohittaa, jos hän ei kerran käytä vilkkua? Ja miksi hän ei ohittanut jonoa ennen mun tuloa koska tie oli kerran muuten tyhjä???
Ja harmittaa ne jotka edessä junnaa juuri sen takia että eivät pääse ohi kuin juuri ja juuri.
Osuit vaan huonoon saumaan.