Miehen alkoholinkäyttö..

Mutta elämähän ei ihan aina mene juuri suunniteltujen kaavojen mukaan. 2:sen mukanko kaikki " vahinkolapset" pitäisi " poistaa" ? Kyllä meilläkin mies lupaili vaikka ja mitä, nyt tilanne ihan toinen. Eikai se kai niin kivaa ole kotona riehnaisen vaimon kanssa olla, toisaalta ymmärrän miehiäkin siis.. Tsemppiä!

Älä pura sitä harmistumistasi mieheesi, se vain pahentaa tilannetta. Mies ei varmaan ymmärrä mistä oikeasti on kyse, ennenkuin näkee lapsenne syntyvän maailmaan.

Toivottavasti ne arvot muuttuvat viimeistään silloin...



Olette elämänne käännekohdassa, ja huomionne keskittyy vain lapseenne, niin ainakin toivon...:)

Hyvää kesää ja Onnea!

Siis käyttäytyisi joiltakin osin kuin olisi raskaana. Se kävisi sinulle jonkinlaisesta vertaistuesta. Ja kyllähän raskausajasta sanotaankin, että se valmistaa vanhemmat tulevaan vanhemmuuteen.



Mutta jos miehesi on viipynyt kotona alkuraskaudessasi, niin hän on jo jonkin verran onnistunut osoittamaan kykenevänsä vastuullisuuteen. Ehkä hän nyt on kuitenkin huomannut, että raskaushan loppuukin jossain vaiheessa, ja tajunnut, että sitten teillä on kotona se vauva. Silloin on aivan ymmärrettävää sekin, että mies haluaa nyt vielä ottaa loppukirin lapsettoman elämässä, kun siihen vielä on mahdollisuus. Vähän niin kuin paniikinomaisesti. Ja kun on kesäkin juuri, niin tilaisuus ikään kuin tekee vähän varkaan.



Ehkä voit ajatella niin, että kun annat hänelle nyt vapaampaa, kun siitä ei ole sinulle vielä niin paljon haittaa, niin lapsen synnyttyä hän ei ainakaan pääse vetoamaan siihen, että kun silloin en päässyt menemään, niin nyt menen.



Sinua ei sitten kiinnosta lähteä mukaan? Vai eikö se jostain syystä ole mahdollista? Jos sinulla on jotain fyysistä vaivaa ja olet esim. määrätty vuodelepoon, niin sitten olisi mielestäni kohtuullista, että miehesi järjestäisi myös sinulle jotain mukavaa, jos itse lähtee pitämään hauskaa.

Ei tarvi tuhlata aikaa kaikissa turhissa illanistujaisissa. Olen sitten minäkin sanonut, että aina saa käyttää minua tekosyynä tylsistä riennoista kieltäytymiseen. Perhe toimii hyvänä verukkeena, että pitää mukamas lähteä ajoissa kotiin lapsia nukuttamaan tms. Oikeasti mies on niin umpiväsynyt, että haluaa itse päästä nukkumaan.

Se on tosi kivaa kun vaimo saa päättää miehen menot.

Ihan just niinku meillä.



Tosin meillä mies päättää vastavuoroisesti naisenkin menot. Myös raskauden jälkeen. Ja ennen sitä.



Sitä kutsutaan tasa-arvoisuudeksi.





Ja muuten, yllä oleva on puppua, paitsi se tasa-arvo. Meillä molemmat päättää omat menonsa.

Kun perheeseen odotetaan esikoista niin on enemmän kuin tavallista että mies alkaa raskauden loppuvaiheessa hypätä ulkona kuin viimeistäpäivää, kaikki ei tee tietenkään näin, mutta yllättävän moni. Ne ihan oikeasti luulee että kun vauva saapuu, niin elämä loppuu. Sitten kun se vauva vihdoin saapuu, ne on kuukauden ihan ihmeissään että " meillä on vauva VAU!" Sitten miehet huomaa että ei elämä loppunutkaan ja ettei siellä ulkona tarvitse alvariinsa hypätä. Tajuavat usein senkin että äidinkin ois hyvä mennä.

Jos mies on mennäkseen, niin menee. Voi lopettaa, kun vauva syntyy tai sitten jatkaa entiseen malliin. Silloin vasta näkee oliko miehestä vastuunkantajaksi.



Minun mielestäni sitä ei voi etukäteen tietää. Tietysti sinun kannattaa sanoa, että et tykkää, jos usein ollaan juhlimassa, niin mies joutuu ottaa sinun mielipiteesi jotenkin huomioon.

Raskausaikana perusteli menojaan sillä että viettää nyt viimeisiä " vapaita" aikojaan ennen vauvan tuloa. Vauvan syntymän jälkeen oli ehkä kuukauden aloillaan, mutta sitten kun huomasi että minä pärjään kyllä vauvan kanssa yksinkin niin jatkoi samaan tahtiin kuin ennen vauvaa.



Tästä on meille tullut jo pieni ongelmakin. Ei tahdo mies oikein ymmärtää että nyt perheellisenä olisi hyvä keksiä vähän muuta vapaa-ajan viettoa kuin kavereiden kanssa meneminen. Ja minäkin olin silloin ennen raskautta mukana niissä menoissa.



Uskon että jos on sellainen mies joka on mennäkseen niin se jatkaa niitä menoja, ainakin jossain määrin. Tietysti on olemassa niitäkin jotka rauhoittuvat. Totuus kuitenkin on se että vauva on riippuvaisempi äidistä ja isällä on enemmän vapauksia.

Kuulemma kun sit ei enää " pääse" kun lapset on syntynyt (kaksoset). No eipä se lasten syntymä menoa haitannut (paitsi mulla) tänä kesänä on ihan samat kuviot. Ja vituttaahan se aika rankastikkin välillä. Nytkin on keskiviikosta saakka ryypänny, silti kyl on yöks raahautunut kotiin. Valitettavasti. Viime yönäkin olis pitänyt kuunnella hänen kännisiä horinoitaan. Ei ymmärrä, et vauvat herää aikasin, ja MUN PITÄÄ nousta hoitamaan niitä. Nytkin nukkuu tuolla krapuloitaan pois. Ja arvatenkin kun sieltä nousee, lähtee heti korjailemaan, niin kuin eilen aamullakin.. Elämä on.. =(



Mut toivottavasti teillä ap, mies edes lasten syntymän jälkeen tajuaa, et tilanteet on muuttunut.. Tsemppiä ja mukavaa loppuodotusta.. =)

Kun eka syntyi, mies kävi vielä lähes joka viikonloppu ulkona

Kun toka syntyi, mies kävi noin kerran kuussa

Kun kolmas syntyi, mies kävi noin kerran kahdessa kuussa

Ja nyt neljännen jälkeen häntä ei meinaa saada millään mihinkään koskaan :)



Niin no muistan kyllä itsekin kuinka silloin ensimmäistä odottaessa harmitti kun mies meni ja itse ei päässyt. Ja ensimmäisen synnyttyä monesti harmitti,kuin vain minä olin se, jonka vastuulle vauvan hoito aina jäi. Ekan jälkeen tosin kävin itekin aika paljon. Imetys ei silloin onnistunut ja mummi oli niin onnessaan ekasta lapsenlapsestaan, että tuli mielellään aina hoitamaan.



Meillä perhe-elämään sitten kasvettiin pikku hiljaa ja tunnustan kyllä vieläkin olevani se, joka pääsääntöisesti lapset hoitaa ja sopii omat menonsa aina viikkoja etukäteen. Mutta myös mies on kasvanut siihen, että perhe on se tärkein ja muu ei enään edes kiinnosta. Nykyään aina välillä toivoo, että menisit edes joskus...

Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi on ollut pariviikkoinen, on menojalkaa alkanut vipattaa, varpajaiset tietysti sitä ennen. Jotkut rauhoittuvat, jotkut ei, ei sitä tosiaankaan voi tietää. Itse en pääse koskaan mihinkään, kun kotiäitinä ei ole varaa. Mies pitää siis jo itsestään selvyytenä, että hän menee, kun minä en mene; siitä ei enää edes keskustella. Tähän on jo viiden lapsen myötä tavallaan tottunut.