tajusin just että isälleni on " ventovieraat" lapset läheisempiä kuin minä tai veljeni.

vieraat ja vieraat, isän avovaimon lapset siis.



mun vanhemmat erosivat kun minä olin 16 ja veli 13v, muutettiin äidin kanssa toiseen kaupunkiin. isää tavattiin alkuun ihan normaalisti mutta sitten homma meni oudoksi kun isä kenellekkään mitään puhumatta muutti yhteen sihteerinsä ja tämän lasten kanssa. oli outo käydä siellä uuden porukan kotona, joten emme juurikaan käyneet.



meidän isä oli semmoinen aika kiva ja osallistuva, hauska ja lämmin isä silloin kun me oltiin lapsia (näin minulle on kerrottu ja valokuvista päätellen saattaa olla ihan totta), sitten se rupesi saamaan ylennyksiä työpaikalla ja kotiolot kiinnosti aina vaan vähenevässä määrin. ylennyksestä toimitusjohtajaksi se kuuli samana päivänä kun äiti kertoi sille että me muutetaan pois.



no joo, asiaan takaisin.. mun vanhempien erosta on nyt kymmenen vuotta, ehkä 9 ja puoli vuotta isä on asunut sen sihteerin kanssa. sihteerin vanhin lapsi on jo muuttanut pois mutta nuoremmat asuu vielä kotona. ovat aika mukavia tyyppejä kaikki, äitinsäkin. eikä siinä mitään. tajusin vaan että isällä on huomattavasti paremmat välit niihin lapsiin kuin minuun ja veljeen.



meihin se suhtautuu jokseenkin ankarasti. ei osaa vilpittömästi onnitella tai ilahtua mistään opiskelu- työ- tms. menestyksestä. aina olisi pitänyt mennä paremmin. veli on koko ajan ihme painostuksen ja kyttäilyn alaisena, isän silmissä kauhea luuseri ja lusmu (vaikka on lukenut ammatin, käynyt armeijan, opiskelee lisää, käy töissä koko ajan, asuu omillaan avovaimon kanssa ja tulee hyvin toimeen). minä olen varmaan jo niin menetetty tapaus ettei mua kannata painostaa, tyytyy vain tuhisemaan ja hymisemään mun asioille.



sihteerin lapset saa kauheesti positiivista huomioo, viettää niiden kanssa leppoisaa aikaa, korjailee autoo jne. ei haittaa yhtään vaikka ovat amiksessa. ei kyttäile eikä painosta. ei varmaan kun eivät ole kuitenkaan omia lapsia, ei käy isän kunnian päälle vaikkeivät opiskele teknillisessä korkeakoulussa.



no joo, jos lopulta pääsisin siihen pointtiini, joka oli seuraava: joskus aikoinaan kun mun isä kuolee, niin mun mielestä ois huijausta laittaa mun tai veljen nimi ennen sihteerin lasten nimiä kuolinilmoitukseen ja muihin. ne on kauheesti paljon läheisempiä ihmisiä isälle, eikä mikään ainainen pettymysten lähde niinkuin veli sekä minä. tuntuu oudolta tällä lailla astua syrjään. jotenkin automaattisesti ajattelisi olevansa vanhemmilleen rakkain, kunnes tulee ajatelleeksi tarkemmin.