Parisuhde miehen kanssa jolla ei ole omia lapsia? Kokemukset tänne!!

En nyt jaksa kauhean kauaa vastailla, mutta pari asiaa:

- miehissä on eroja, toinen sopeutuu nopeammin ja helpommin kuin toinen, toiset on luonteeltaan lapsirakkaita toiset ei

- yhden lapsen kanssa (ehkä) helpompaa

- vaikeaa ja jotain ongelmia tulee joka tapauksessa, mutta ne ovat ratkaistavissa

- anna miehelle aikaa, älä tuputa vanhemmuutta tms, anna hänen kehittää omanlaisensa suhde lapseen, se kyllä tulee sieltä ajan kanssa, ei hänestä isää lapselle tule, hän on sinun kumppani.

Alun seurustelukuvioissa kannattaa lapsi pitää miehestä erossa, ettei kiinny varsinkaan kun ei tiedä kantaako suhde yhtään pitemmälle.

Oli rakastunut minuun ja todella paljon piti myös lapsestani, ei vain ollut valmis perheelliseen arkeen, kun ei ollut " sitä siihen elämänvaiheeseen tilannut/halunnut" ...Olin itse tuolloin 23 v, mies 24v. Toinen suhde alkoi vauhdilla tämän suhteen jälkeen ja jatkuu edelleen. Lapsi nyt 7v. Tämä toinen miesystävä oli vielä vähemmän " tilannut" lapsia silloiseen elämäänsä, hän oli näitä villejä&vapaita seikkailijaluonteita. Niin siinä sitten vain kävi, että hän rakastui paitsi minuun myös lapseeni,vastoin omia tai kenenkään muun häntä tuntecan odotuksia...Ja nyt elämme uusperheellistä, todella onnellista arkea. Mies muistaa tuon tuostakin ihmetellä onneaan ja sitä mistä se löytyi. Upea miesystävä ja hieno isäpuoli hänestä sukeutui.

Se on ihan kiinni ihmisestä, ja siitä, mihin tunteet ja elämä vie, onnistuuko tuo seurustelu ei-lapsellisen ja lapsellisen kesken. Ketään ei voi pakottaa isän rooliin ja perheellisen arkeen, mutta myöskään sen ei tarvitse olla este suhteen onnistumiselle vaikka mies aluksi sitä pelkäisikin.

Kehoittaisin katsomaan mitä tuleman pitää, eikä ainakaan kannata kääntää selkäänsä kiinnostavalle ihmiselle vain koska tämä on rehellinen ja sanoo, että lapsi pelottaa. Toisaalta kyllä sen pian huomaa, onko suhteella mahdollisuuksia kehittyä vai takooko vain päätään seinään. Ole optimistinen, mutta realistinen. Anna miehelle aikaa, mutta älä liikaa. Pidä aina lapsesi etusijalla, äläkä jää tilanteisiin, joissa lapsesi ei saa ansaitsemaansa arvoa. Älä odota, että mies kiintyy lapseen saman tien ja omaksuu uuden roolin isäpuolena hetkessä, mutta älä myöskään jää odottamaan tätä loputtomiin. Luota intuitioosi oikeasta.

isä lapsella jo on ja hyvä sellainen. Mutta jos parisuhde vakiintuu niin olettaisin hänen osallistuvan perheen normaaliin arkeen. En tuputa, paremminkinkin pelkään näitä yhteisiä tapaamisia...

Huh huh, melkein olis helpompaa yksin. Loukkaavaa jollain tavoin kun mies sanoo pelkäävänsä vaikka ymmärrän kyllä senkin...

Tällaisiin ongelmiin sitä sitten törmää. HUOH.

Niin kovin on tuore suhteen alku, mutta pelottaa vietävästi... Edellinen suhde oli tosi syvältä, mies ei osalllistunut mihinkään perhe-elämässä mitenkään, kahdestaan synkkas hyvin kun oli vapaata, muuten ei mitenkään. Samaan en haluais... Ja itse hoidan lapseni, kun vaan olis vähänkään normaalia...

Kyllähän miehet pelkäävät omankin lapsen hankkimista. Uusi elämäntilanne ja vastuu siinä pelottaa. Yritä ajatella näin.



Toki ymmärrän sinuakin, että voi tuntua loukkaavalta kommentilta. Lapsihan on kuitenkin tavallaan osa sinua ja sinulle rakkainta mitä on.



Meidän eräs sukulaisnainen on eronnut ja nyt ollut jo muutaman vuoden yhdessä uuden miehen kanssa. Naisella siis 2 lasta edellisestä liitosta. Hyvin heillä näyttää menevän! Kahdenkeskistä aikaa jää heille kuitenkin paljon, kun lapset ovat joka toisen viikonlopun isänsä luona. Kahdenkeskiset lomamatkatkin onnistuvat. Melkein käy kateeksi välillä. ;) (no ei nyt oikeesti sentään)



Onnea matkaan!

Minä jätin lapseni isän sen takia, että sille viina alkoi maistua liikaa (tyttö oli tuolloin 2v.) Ryyppää kuulemani perusteella vieläkin reippaasti, eikä loppua näy. Onneksi on pois meidän molempien elämästä lähes täysin.



-ei ap