G: Uskotko, että olette miehesi kanssa vielä 10v päästä yhdessä? Miksi uskot / miksi et?

Sitä se " tahdon" siellä alttarilla meinaa, ettei heti luovuteta :)

Tosin jos saan viellä kiinni " ystävieni" kanssa sikailusta voi hyvinkin olla etten edes yritä.

Yksinkertiasesti siksi, että minulla on hänen kanssaan niin hyvä olla. Emme tappele, emme ole kertaakaan edes kinastelleet, koska ei ole mitään aihetta. Olemme kuin toistemme puolikkaita, tiedämme puolesta sanasta mitä toinen on sanomassa. Ja kaiken ikävän, mitä elämä on eteeni kuljettanut, voin unohtaa hänen kanssaan.



Toivon, että meillä on edessä yhteinen taival kunnes kuolema meidät erottaa. Vaikka ei vielä naimisissakaan olla.

meillä kyllä riidelläänki, koska mitään ei haluta jättää kaivelemaan ja katkeruutta tuomaan. On tervettä saada purkaa pahaa oloaan, ja selvittää asiat perinpohjin.



Me rakastetaan toisiamme paljon, ja halutaan selvitä kaikesta yhdessä. Kaikki jaetaan, ja hoidetaan toisiamme, ja lapsia :)

Toivon sitä toki, olishan se mukavaa jos oltais vielä 10 vuodenkin päästä vielä yhdessä. Mutta en tiedä sitä.

Elämä on niin täynnä yllätyksiä että ei sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan.

Tottakai ja niinhän pitääkin uskoa. Ei suhteella ole perustaa jos uskoo jo etukäteen ettei siitä mitään tule. Ja nykypäivänä on niin yleistä erota, jotta haluan olla " erilainen" ja kuulua niihin jotka ovat elämänsä loppuun asti yhden ja saman rakkaansa kanssa ilman mitään salarakkaita. Ei pidä mennä " muodin" mukana.

Ei hyvältä kuulosta...

Olemme tällä hetkellä osittain yhdessä lasten (lapsen) takia. Rakastamme toisiamme, mutta kokemuksesta tiedän, että aina rakkaus ei riitä.

Viimeiset 4 vuotta ovat olleet ihan hirveän rankkoja vuosia. Vuosiin on mahtunut sairautta, rahattomuutta, isoja elämänmuutoksia ja lisää sairautta. Kaikesta huolimatta emme ole juurikaan riidelleet. Toinen toista tukien olemme päässeet tähän päivään ja rakkaus on vähästä yhteisestä ajasta ja vaikeuksista huolimatta hyvin voimissaan :)



Tästä eteenpäin (toivottavasti) elämä on helpompaa ja parisuhde sitä myöten entistä loistokkaampi. No, koskaan ei kannattaisi sanoa " ei koskaan" ...

Meillä on yhteistä taivalta vasta vuosi takana, emmekä edes asu vielä yhdessä (asiasta on kyllä puhuttu).

Kaikki on mennyt hyvin. Osaamme keskustella. Olemme melko realistisia. Kumpikin omalla tahollaan " elämää kokeineita" , vaikka minulla ei ikää paljoa olekaan (25v.). Minulla on yksi lapsi. Mies ei halua lapsia (enkä minäkään enempää), mutta on ottanut poikani kuin omakseen :)

Me molemmat lähdemme parisuhteeseen sillä asenteella, että tässä ollaan ja elämää rakennetaan yhdessä. Ei niin, että " erotaan ehkä 10 vuoden päästä" . Koskaanhan ei TIEDÄ mitä tapahtuu (toinenhan voi vaikka kuollakin), mutta tavoitteena on olla yhdessä kuolemaan saakka. Ei väkisin ja väen vängällä, mutta kaikkensa yrittäen.

En kai olisi mennyt naimisiin, ellen uskoisi. 10, 15 tai 20 vuotta eteenpäin ja me mieheni kanssa olemme edelleen yhdessä. Eikä se ole edes mikään uskon asia, vaan tahdon. Me olemme luvanneet tahtoa ja sen teemme. Tähän mennessä 9 vuotta yhdessä ja 4,5 vuotta aviossa.

Tuon minäkin olen kokenut, rakkaus ei aina riitä!



Mieheni oli alkoholi-ongelmainen vielä 4 vuotta sitten. Silloin ajattelin, että vaikka kuinka rakastan tuota miestä, en alkoholistn kanssa elämääni suostu jakamaan. Onneksi mies otti minu tosissaan ja lopetti juomisen! Nyt 3 vuotta ilman pisaraakaan ja on ihan eri mies.



Jos toista joutuu raahaamaan perässään kuin kivirekeä, eikä hän itse osallistu mihinkään, ei silloinkaan rakkaus voi riittää. Toisellakin täytyy olla halu osallistua perhe-elämään.



Hmmm...mikäs numero minä olinkaan? 11? Öööö...13?

takana on jo 16 v avioliittoa joten uskon että jatkossakin pysymme yhdessä, jos vain elinpäiviä riittää.