ketä kaikkia toivotte vauvaonnittelukäynnille SAIRAALAAN

Puolikuolleena ja väsyneenä, alapää raadeltuna ei todentotta tee mieli nähdä muita kuin hoitohenkilökuntaa, joka antaa lääkkeitä ja hoitaa. En halua vastata ainoaankaan utelevaan kysymykseen, enkä ottaa vastaan onnitteluja. Niiden aika on sitten kun olen taas elokunnossa.

Onneksi asutaan niin kaukana sukulaisista, että ei ole pelkoa, että he sairaalaan tulisivat. Ja tuttavat taas on sen verran fiksuja, että eivät halua häiritä.

Lapsen isovanhemmat olivat tietty tervetulleita, mutta kävivätkin sitten joka päivä, argh. Kun vastasyntyneellä ei kaikki ollut ihan 100% kunnossa, niin sitä ei jaksanut pitää seuraa yli-innokkaille sukulaisille ja ystäville.

rauha äitille ja vaavalle

Mutta kun viikko vierähti laitoksella vauvan kanssa ja sai olla omassa huoneessa niin tervetulleita olivat oma äitini ja appivanhemmat. Kävivät molemmat kerran.

halua siellä mitään vierasrumbaa kokea, kun olo muuternkaan ei niin hehkeä.

Viimeksi kiellosta huolimatta paikalle änki anoppi ja miehen sisko, mun isovanhemmat, mun vanhemmat jne...

sairaalassa on vieraita vastaanottaa kuin kotona, ei ainakaan tarvitse tarjoilua tms järjestää. vaikka eihän kotonakaan. Kyllä mulla ainakin olisi aika tullut pitkäksi sairaalassa jos ei olisi oluut vieraita !

Sairaalassa oli niin kamalaa ja mua vaan itketti koko ajan. Mies tietysti kävi, mutta eihän hänkään voinut koko aikaa siellä olla. Oli kuitenkin töissä vielä sairaala-ajan, jäi isyyslomalle vasta kun päästiin pois. Haahuilin siellä käytävillä lapsi sylissä ja itkeskelin aina jossain piilossa. Ne oli ihan hirveät kolme päivää=(

Sairaalassa oli niin kamalaa ja mua vaan itketti koko ajan. Mies tietysti kävi, mutta eihän hänkään voinut koko aikaa siellä olla. Oli kuitenkin töissä vielä sairaala-ajan, jäi isyyslomalle vasta kun päästiin pois. Haahuilin siellä käytävillä lapsi sylissä ja itkeskelin aina jossain piilossa. Ne oli ihan hirveät kolme päivää=(

Tottakai oma mies=lapsen isä tervetullut;) Ja lisäksi ehkä omat/miehen vanhemmat... Kauhulla odotan tulevaa aikaa, sillä miehen suvussa ollut tapana mennä puolen suvun sairaalaan... Siskonsakkin luona kävi sukua heti samana päivänä kun lapsi syntyi... Mutta hänelle se oli ok. ja oli elämäsä kunnossa=käveli itse kahville, nauroi ja hymyili iloisena... Ei olisi uskonut että synnytyksestä (tosin kolmas lapsi...) oli aikaa vain muutama tunti...!

Miten kummassa te saatte ajan kulumaan, jos teillä ei käy ketään. Mulla kävi kavereita, veljeni, enoni vaimoineen. Itseasiassa mieheni varpajaisporukkakin kävi kurkkaamassa vauvaa ja veljelläni oli pari duunikaveria mukanaan. Tosin mäkin tunnen hänen duunikaverit ihan hyvin. Mutta kukin tyylillään ja omien halujensa mukaan ja on hyvä muistaa kertoa toiveet etukäteen tutuille.

tunnelmissa saatuani suloisen vauvan ja jäätyäni henkiin synnytyksestä että halusin jakaa onneni kaikkien kanssa!

olin aivan ihastunut siihen ihmeeseen, joka pieni lapseni oli, että halusin kaikki ystäväni ja tuttavani katsomaan tätä maailman ihaninta ihmettä. Eli vaikka olin kieltänyt tulemasta, niin pistin sitten miehen soittamaan kierroksen, jotta kaikki vaan tulisivat katsomaan. :) No tuohon oli vielä hyvin aikaa, kun jouduin olemaan synnytyksen jälkeen 7 päivää sairaalassa oman verenpaineeni vuoksi. Ja hyvä olikin, en oikein ollut kotona vielä siinä kunnossa parin kuukaudenkaan kuluttua, että olisin kyennyt siellä vieraita kestitsemään. Mieskään ei lainkaan huomaa, jos on sekaista tai likaista. Ja en kyennyt itse pitämään kämppää edustuskuntoon, oli muutakin mielekkäämpää tekemistä vauvan hoidossa ja ihastelussa. :)

Mies ja sisarukset tietysti saavat käydä niin paljon kun haluavat.