Siirtyminen äm-korvikkeesta lehmänmaitoon?
Milloin olette alkaneet antamaan lapselle lehmänmaitoa? Poika on nyt kohta 9 kuukautta ja juo maitoa kuin vasikka :) eli kalliiksi tulee. Uskaltaako jo kokeilla, vaikka puolet ja puolet aluksi? Neuvolassa suositellaan vasta vuoden ikäiselle...
Kommentit (11)
hintaa saati vaarantaa vauvasi terveyttä.
Hapanmaitotuotteita suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan 10 kk iässä. "Raakaa" maitoa yhden vuoden iässä. Mutta mikäpä siinä, jos olet niin köyhä ettei rahat riitä korvikkeeseen..
Meillä on juoneet lapset tavallista maitoa 8kk ikäisestä. Aloitin aina luomumaidolla kun se on homogenoimatonta. Eivät huomanneet vaihtoa lainkaan.
Jos kotoa oppii syömään nälkäänsä eikä suruunsa, iloonsa, tappakseen aikaa niin diabetesriskikin on varmasti olematon.
Anna sille lapselle vettä, niin ei tarvitse maitoa janoon juoda.
Ennen kuin päätät siirtyä lehmänmaitoon, niin kannattaa olla hapanmaitotuotteet kokeiltuna. Maustamaton jugurtti tai piimä ovat siis hyviä harjoitteluaineita maitoon.
anna pienen suoliston kasvaa rauhassa. Muutenkin pitää ensin totutella hapanmaitotuotteisiin ennen kuin antaa tavallista maitoa eli rahkaa, raejuustoa, maustamatonta jogurttia, piimää että elimistö tottuu paremmin. Lapsen suolisto kehittyy koko ajan ja on vielä alle vuoden iässä todelle 'keskeneräinen'. Eli ei ole mitään kiirettä, ei kannata antaa sinne vatsaan liikaa rasituksia. Vaikka et allergioita pelkäisikään.
Sanon myös kokemuksesta, sillä meidän neiti, joka oli saanut ikänsä korviketta, sai tavan maidosta kovasti vatsaoireita, vaikka nuo hapanmaitotuotteet sopivatkin. Vuoden iässä aloin antamaan vähitellen lehmänmaitoa - ihan 20ml pullollisessa aluksi, viikon päästä toinen mokoma lisää jne. Ja samalla annoin maitohappobakteereita lisänä. Lapsen vatsa meni heti kuralle, kakka oli löysää ja rakeista sinappia... ei ihan joka päivä mutta lähes koko ajan. Yritin luomumaitoa, gefilus-maitoa, laktoositonta ja tavallista rasvatonta - sama lopputulos. (ja muita ravintomomuutoksia oli toki kanssa, mutta ei noin radikaaleja eli vähitellen vain uskalsin antaa kotiruokaa tuon lisäksi). 4 kk kesti, että pienen vatsa tottui tavalliseen maitoon, vaikka oli siis tosiaan saanut koko ajan ÄM-vastiketta!
Meillä on juoneet lapset tavallista maitoa 8kk ikäisestä. Aloitin aina luomumaidolla kun se on homogenoimatonta. Eivät huomanneet vaihtoa lainkaan.
mutta niiden kostuumus on "pilkottu" paremmin sulavaksi, kuin tav. maidon.
Hienoa että heti syyllistetään. Varmaan kaikillahan se johtuu "laiskuudesta" tms. ettei lasta imetä kolmevuotiaaksi. Ihania ihmisiä.
Mutta kiitos teille asiallisille neuvoista ja vinkeistä. Raejuustoa on ainakin syönyt ja siitä pitää eikä mene vatsa sekaisin. :)
Meillä 1,4v edelleen korviketta. Tavismaidosta huutaa ja iho huonoksi :(
hintaa saati vaarantaa vauvasi terveyttä.
Hapanmaitotuotteita suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan 10 kk iässä. "Raakaa" maitoa yhden vuoden iässä. Mutta mikäpä siinä, jos olet niin köyhä ettei rahat riitä korvikkeeseen..
Lapsihan on jo 9kk vanha, ja imetys suositus 6kk, sen jälkeen imetyskään ei ole enää se paras. Joten älä arvostele kun et tiedä miten ap on toiminut.
hintaa saati vaarantaa vauvasi terveyttä.
Hapanmaitotuotteita suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan 10 kk iässä. "Raakaa" maitoa yhden vuoden iässä. Mutta mikäpä siinä, jos olet niin köyhä ettei rahat riitä korvikkeeseen..Lapsihan on jo 9kk vanha, ja imetys suositus 6kk, sen jälkeen imetyskään ei ole enää se paras. Joten älä arvostele kun et tiedä miten ap on toiminut.
TÄYSimetyssuositus 6 kk, OSITTAISimetys n. 1 v.
Mun lapset on jo niin isoja, että suosituksetkin on olleet niiden vauva-aikana ihan erilaiset.
Mutta mä menisin kyllä vieläkin suositusten mukaan, ihan siks, ettei sit tarvis miettiä mahdollisesti viidenkymmenen vuoden päästä, että "puhkeskohan toi diabetes sulle siks kun annoin lehmänmaitoa liian aikasin..."
Joisko sun poika vettä maidon ohella?