Mitä vaikeita asioita olet elämässäsi joutunut kohtaamaan ja elämään läpi?

Ensimmäinen oli kun meidän koira lopetettiin kun olin seitsemän.

Itkin sitä pitkään yhtenä huutona ja näin pitkään painajaisia siitä että äiti tappaa sen. (Äiti vei nukutettavaksi)



Sitten menetin vuoden välein vaarin ja papan. Vaari oli vähän etäisempi mutta surin silti. Papan menetys oli vaikea paikka ja surin häntä tosi pitkään.



Vaikein menetyksistä oli kun mummoni kuoli neljä vuotta sitten kun odotin esikoistani. Mummo asui naapurissamme syntymästäni lähtien ja oli jopa läheisempi kuin äitini.

Mummo oli ollut hyvässä kunnossa kun aloin odottaa ja jotenkin en ollut edes ajatellut sen mahdollisuutta ettei hän näkisikään vauvaani.

Hän ehti sentään tunnustella vauvan potkuja vatsan läpi kun kävin katsomassa häntä sairaalassa hiukan ennen kuolemaansa. :'(

lapsettomuutta, keskenmeno, lapsen vakava sairaus, paikkakunnan vaihto työtilanteen vuoksi (2x), erillään asumista työn vuoksi.

vanhempieni avioero, mieheni ja itseni työttömyys.

- isoveljen kuolema kun olin 17 v (aivoverenvuoto)

- helvetillinen eka avioliitto (mustasukkaisuutta, väkivaltaa, pettämistä, rahojen kavallusta) ja avioero, joka ei em.syistä ollut kovin helppo tai turvallinen

- vaikea eka raskaus sairaalajaksoineen, raskausmyrkytyksineen jne

- keskenmeno tokassa raskaudessa





Sitten vielä toki mummon kuolema, koiran kuolema, muutaman ystävän kuolema, kamala työpaikka, jossa hirviöpomo ja väkivallan uhkaa asiakkaiden puolelta (tappouhkauksia jne), mutta nuo nyt kuuluvat kaikki elämään.

Serkun itsemurha, isän sairastuminen syöpään, vanhempien uskottomuuskriisi, kummipojan kuolema vauvana, oman lapsen sairastuminen parantumattomaan pitkäaikaissairauteen, vuosien aviokriisi, miehen uskottomuus...



Tässä ehkä ne pahimmat.

mutta nuo nyt kuuluvat kaikki elämään.

Toinen oli yllätysraskaus, jolloin mies meinasi heittää pyyhkeen kehään ja/tai vaatia abortin.

Tietysti on ollut muitakin suruja,mutta ne eivät edelleenkään tunnu miltään ylitsepääsemättömältä.

Lisäksi suvussa on ollut paljon vakavia sairauksia, mm. kaksi tätiäni ovat kuolleet parin vuoden sisällä syöpään, ja kolmannen syöpää hoidetaan parhaillaan. Isovanhemmat eivät ole olleet minulle läheisiä, joten heidän kuolemansa eivät ole kovasti koskettaneet, ja onhan vanhusten kuolema muutenkin aika luonnollinen asia. Lapsena surin kovasti koirani kuolemaa, mutta nyt aikuisiällä, varsinkin sisarukseni menetyksen jälkeen, eivät lemmikkien kuolemat ole olleet kovin vaikeita paikkoja, vaikka haikeita toki nekin. Työttömänäkin olen hetken ollut, mutta näin jälkikäteen katsottuna se oli aika pikkujuttu kuitenkin.

Molemmissa uusiutumisen riski edelleen olemassa, joten olenko elänyt vielä läpi?

ystävän kuolema, pahoinpitelevä aviomies, omien vauvojeni sairastumiset heti syntymän jälkeen vakavasti, avioero, oman äidin kuolema(löysin hänet itse), helvetillinen avoliitto skitsofreenin sekakäyttäjän narsistin ja alkohiolistimiehen kanssa, uusi vauva, mikä myös sairastui vakavasti, vaikea ero,oma aivohalvaus sekä oma sairaus,joka on pysyvä, ja yksinäisyys ei läheisiä, eikä sukua, vain minä ja lapset. Tässä välissä vielä oma taloudellinen tilanteeni meni sekaisin näiden erojen myötä.

Nyt paremmin asiat. Oma yritys, arvostan elämää ihan eri tavalla ja minulla on aivan ihanat ja fiksut sekä terveet lapset;)

ahdistus ja tuskaisuus. Toisaalta sen ansiosta sitten mikään ei ole tavallaan tuntunut miltään. Avioero ei tuntunut miltään, burnoutit ja työkyvyttömyys ei tuntuneet miltään, syrjäytyminen ei tuntunut miltään, huono parisuhde ei tuntunut miltään.. Aina sama kova ahdistus ja masennus kyllä, mutta ei juuri mitään "normaaleja tunteita". Kuten vihaa tai pettymystä tai surua tai riemua tms. Joku avioeron kaltainen asia ei tavallaan erottunut siinä ahdistuksen meressä miksikään ihmeelliseksi asiaksi, se meni lähes olkia kohautellesssa. Tavallaan se jopa tuntui hyvältä, koska silloin pääsi kokemaan edes hieman aitoja tunteita, kuten surua tai pettymystä.

Aikuisena avioero ja pienten lasten hoito käytännössä täysin yksin.



Isovanhempien tai muiden iäkkäiden sukulaisten kuolemia en osaa pitää erityisen vaikeina asioina vaan täysin luonnollisina. Samaten lemmikkien kuolemaa vanhana/sairaana.

vanhempien avioero

miehen aivoruhje

appiukon sairastuminen

oman isäni näön menettäminen

äitini aivokasvain

=sairauteen liittyviä lähes kaikki

kun mies, jonka kuvittelin olevani elämäni rakkaus, lavasti oman murhansa. Ensin se että luulin sen kuolleen oli aivan kauhea kokemus ja jälkeenpäin häpeä siitä että uskoin niitä kaikkia valheita (niitä oli siis vaikka mitä)

Raiskaus, isän itsemurha, oman itsemurhan yritys, väkivaltainen ex-mies, isovanhempien kuolema.

on ollut elämässä murheena;

Lapsuuden elin köyhässä kodissa, isäni ja hän vaimonssa kävivät aina jouluna tuomassa minulle ja veljelleni suklaarasiat ja samalla joka kerta muistivat kehua mitä velipuolelle oli ostettu!!!!!!!!!!!!!!!!



Omat vaikeat sairauteni 9 vuotiaana



Mummini kuolema samana vuotena



täys-ikäisenä:



Mummun kuolema



Koin itse keskenmeon



äitini menetys (hän oli tuolloin alle 60 vee)



meinasin kuolla viimeisimmässä raskaudessa, kun raskaus myrkytys huomattiin liian myöhään



MUTTA MUUTEN RANKKOJEN NUORUUS VUOSIEN JÄLKEEN ELÄN IHANAA 30 VUOTIAAN ELÄMÄÄ

-alkoholismi lapsuudenperheessä

-tunnekylmyys lapsuudenperheessä

-äidin skitsofrenia ja muiden perheenjäsenten mielenterveyden häiriöt lapsuudenperheessä

-taloudelliset vaikeudet lapsuudenperheessä

-isättömyys

-isoäidin (asui kotonamme) kuolema kun olin 3

-isoisän (asui kotonamme) kuolema kun olin 6

-koulukiusaaminen joka jatkui ala-asteelta lukioon

-oma masennus joka alkoi teini-iässä ja jatkui kymmenen vuotta

-oma päihdeongelma (toivuin)

-oma syömishäiriö (jatkuu)

-omat taloudelliset vaikeudet

-ero

-parisuhde alkoholistin kanssa

-laiton irtisanominen

-työpaikkakiusaaminen

-ongelmat opiskelussa (mm. sosiaalisten tilanteiden pelosta johtuva opintojen takkuaminen)

-äidin itsemurhayritys

-äitipuoleni kuolema

-tuttavan itsemurhan todistajaksi joutuminen



Nämä nyt tulevat ensiksi mieleen.

Masennus on onneksi ohi vaikka itseni kanssa onkin vielä paljon työtä. Nykyisin olen melko onnellinen, elän parisuhteessa ja on akateeminen loppututkinto ja lapset. Mutta on ollut kyllä hemmetin rankkaa...ikääkin vasta muutamaa vuotta vajaa 30.