Millaisia äitisuhteita teillä on, lähinnä vaikeita haen?

jotain vikaahan hänessä selkeästi on. Se ei tarkoita ,ettei sinulla olisi oikeutta tuntea itsesi hylätyksi ja väärin kohdelluksi. Masennuksesi todennäköisesti johtuu huonosta äitisuhteesta, sen on nimittäin havaittu tutkimuksissa korreloivan synnytysmasennuksen kanssa. Aiheesta lisää löytyy kirjasta raskausaika mahdollisuutena, raskausajan mahdollisuudet (tms, nimi, en muista tarkkaan).



SAman asian kanssa minäkin kamppailen, jaksamista sinulle hankalan äitisi kanssa. Oletko saanut vertaistukea/lukenut aiheesta tai käynyt terapiassa - siitä voisi olla apua sinulle.



Älä mene liiaksi mukaan äitisi rakentamiin ihmissuhdekuvioihin, voit sanoa suoraan, että sinulla ei ole resursseja toimia äitisi auttajana. Hän ehkä siitä närkästyy, mutta tuollainen ihminen niin tekeekin - sinun tulee kuitenkin laittaa rajat tuolle rajattomasti käyttäytyvälle äidillesi, silläkin uhalla, että hän suuttuu ja muuttuu ilkeäksi tms. ikävää, niinhän käy aina, kun jonkun oikeuksia rajoittaa, uhmaikäisen esimerkiksi. Vain laittamalla rajat pystyt elämään itsenäistä elämää, mikä olisi sinulle nyt tärkeää. Ettet kietoudu äitisi harhamaailmaan ja olemaan roolissa, missä et voi hyvin.

No, äitisuhteesta en osaa sanoa, mutta kuulostaa aika lailla anopilta. Ei tulisi mieleenkään auttaa tuollaista hyväksikäyttäjää. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.



Vaikeaa se kyllä on henkisesti.

aina vika löytyy toisista. Minusta sinulla ei ole mitään moraalista tai eettistä velvoitetta antaa äidillesi apua, jos et itse halua tai jaksa, vaikka olisi mikä sairaus tahansa kyseessä.

ja auttaa. Masennukseen taipuvainen sellainen, siis. Olin jossain vaiheessa myös hänen uskottunsa ja yritin olla terapeuttina hänelle, mutta eihän siitä mitään tullut. Siis siinä mielessä, että olisin saanut hänessä mitään positiivista muutosta aikaan. Nyt meillä on kyllä ihan hyvät välit, mutta ei ehkä kovin läheiset. Soitetaan noin kerran, kaksi viikossa. En kerro äidille koskaan mitään omia henkilökohtaisia asioitani, jo ihan siitäkin syystä että jos kerron jotain negatiivista, hän lakkaa soittamasta. Tuo oikeastaan aika hyvin summaa meidän suhteen kautta aikojen.

Kiitos lohduttavista sanoista!



Olenkin alkanut ymmärtää ettei äitini taida olla ihan ns. normaali, vaikka sinänsä onkin normaali ihminen..Hän on aina ollut tosi ilkeän piikikäs jasuora sanoissaan, ystäviä hänellä ei juuri ole.



Alkoholi on vienyt häntä kovastikin vuosien varrella ja käytös kännissä on ollut kauheaa. Haukkunut ihan suoraan mua ystävienikin edessä, tyyliin mikä luulet olevasi, koulutustani haukkuu, ulkonäköäni, ylipainoa heti kun 4 lapseni syntyi jne..



Teini-ikäisenä hän tajoili mulle myös kaljaa aina kun hänellä olin viikonloppua tai joulua tms viettämässä, ja tahtoi aina olla "kaveri", ei siis mikään äiti.



Kerran sanoin suorat sanat ja sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään puoleen vuoteen. Nykyisin itse pidän muodolliset välit häneen mutta hän syyllistää minua siitä kun en käy ahkeraan hänellä kylässä, soittele ja jaksa hehkuttaa häntä kokoajan. Enkä osaa olla kiitollinenkaan mistään, hän sentään joulunakin saatta laittaa kokonaiset 50eur lasteni lahjoihin. Lahjojen hinnat pitää tottakai kertoa lapsillekin..jotenkin niin rasittaa koko ihminen.



Miksei kaikilla ole ihanaa äitiä :((

oma äitini on melkein-alkoholisti. Hänen äitinsä, veljensä ja siskonsa ovat jonkun sortin alkkiksia myös. Aina paheksuu ja parjaa näitä, mutta ei itse myönnä olevansa samanlainen. Marttyroi aina tarpeen tullen, valehtelee asioita omaksi edukseen, on katkera kaikille ja kaikelle. Töissä sentään on vielä, mutta ei aina selvinpäin sielläkään. Isäni piti hänet normaalielämässä kuolemaansa saakka, mutta nyt kaikki on levinnyt käsiin. Melkein myös oma elämäni hänen takiaan.



Yhteen väliin hän soitteli vähän väliä, piti minua hihnassaan ja hyppyytti pillinsä mukaan. Nyt rakentelee vaan kulissejaan, kun olen koittanut vihjata, etten enää jaksa. Hankala edes kertoa näin hankalaa juttua lyhyesti, että saisi oikean kuvan suhteestamme.

Ihmettelen vain, kuinka paljon tätä pitää kestää? Millainen äiti voi ollakaan lapsiaan kohtaan?



:,(

on kova pala jokaiselle sen kokeneelle. JA kuitenkin läpikäytävä.



Toivottavasti jaksat tuota syyllistämistä - ja yritä tosiaan vetää niitä rajoja - kerrot ystävällisesti mutta jämäkästi, miten sinua saa kohdella ja miten ei. Siten voit luopua itse uhrin osasta (jos sinulla sellainen on - oletko itse läheisriippuvainen?) ja voimautua pitämään puolesi ihmissuhteessa.

Vaikka kyse olisi äidistä, ei hänkään saa kohdella lapsiaan epäasiallisesti, syyllistäminen on juuri sellaista väärää tapaa olla vuorovaikutuksessa.



Äitisi ilmeisesti tarvitsee hirveästi huomiota itsetuntonsa kasassa pitämiseen.

Ei kukaan toinen ihminen pysty häntä eheyttämään eikä jaksa tukea niin paljoa mitä hän tarvitsisi ja kaipaisi. Mikään ei riitä ja se uuvuttaa läheiset/sukulaiset.

Siksi, laita rajoja, oman jaksamisesi vuoksi.

tuo oli meilläkin hyvin selvää, että kunnon äitisuhdetta ei ole ollut alunperinkään, vaan hän yritti rakentaa kaverisuhdetta ja saada minua liittolaisekseen milloin missäkin asiassa. Mustamaalasi isääni toden teolla ja keksi aivan hirveitä juttuja miehestänikin. On siis kateellinen ja katkera jopa omille lapsilleen, vaikka kaikkeni olen aina hänelle koittanut antaa. Nyt huomaan, että liikaakin.



7

Ap vielä täällä.



Emme ole käyneet juttelemassa missään tästä. Toivoisin kovasti ammattiapua tämän setvimiseen, mutta tällä omalla "keittiöpsykologiallani" olen jo saanut paljon mietittyä asioita, myös yhden hyvä ystävä kanssa.



Eniten itseäni on auttanut se että olen vihdoin ymmärtänyt ettei syy/vika olekaan minussa vaan äidissäni.



Toki silti ihmettelen suuresti miten kukaan äiti voi olla välittämättä omasta lapsestaan? Ei mene jakeluun. IMusta ainakin tuntuu että olen valmis tekemään ihan mitää vaan 4 lapseni eteen nyt ja tulevaisuudessa.



Omassa äitiyessä tämä huono äitisuhde näkyy ehkä eniten siinä etteä olen aivan lian ylisuojelevainen, jopa liikaakin. En meinaa luottaa siihen että elämä kantaa. :(

t. ap

Toki silti ihmettelen suuresti miten kukaan äiti voi olla välittämättä omasta lapsestaan? Ei mene jakeluun. IMusta ainakin tuntuu että olen valmis tekemään ihan mitää vaan 4 lapseni eteen nyt ja tulevaisuudessa.

sun äitisi vanhemmuus on kaikesta huolimatta ollut parempaa kuin hänen itsensä saama vanhemmuus. Ja sinä olet siis saanut äitiltäsi pikkuisen paremman palan vanhemmuutta kuin äitisi, jolloin pystyt vastaavasti olemaan omille lapsillesi taas pikkuisen parempi äiti. Nämä asiat on niin, niin monimutkaisia. Omille vanhemmilleen saa ja pitääkin olla vihainen, mutta samalla voi pitää mielessä sen että parhaamme me kaikki täällä yritetään niillä eväillä jotka on saatu. On täysin mahdollista samanaikaisesti sekä päästää ulos vihaa vanhempiaan kohtaan, että ymmärtää heitä syvästi.

Voiko tuota ap:n äitiä edes kutsua äidiksi? Osanotot sinulle, kamala äiti. :(



Siis etenkin tuo että on sinut laittanut "esiliinaksi" salamiehelleen, huh!!

Meillä ihan samaa!! Äitini haukkui koko ajan isääni, joka sentäs hoiti minut ihan kunniakkaasti. Mutta aina kun olin äidilläni ne pakolliset vkl vierailut, hän kännissä haukkui isääni ja käänsi kaikki asiat niin päin että hänessä ei ollut mitään vikaa eron kanssa. Vaikka jopa toi tuon uuden miehen kotiimme vaikka olivat vielä isän kanssa naimisissa. Laittoi jopa minut välillä esiliinaksi että pääsi tapamaan toista miestään. Olen miettinyt paljon juuri sitä että miten hän saattoi laittaa minut , noin 9v, kantamaan niin valtavaa taakkaa sisälläni, koska isällenihän ei saanut kertoa että olimme tuon uuden miehen kanssa!!?



Sisaruksiaan hän myös haukkuu aina minulle ja sitten kun näemme yhdessä kaikki, on hän niin mielin kielin sukulaisilleen kuitenkin. Minua hän yrittää käännyttää kokoajan muita vastaa..omaa miestäni hän myös on haukunut, jopa päin naamaakin, haukkunut tyhmäksi. On kait katkera kun en ole eronnut miehestäni, olen siis ollut pidempään naimisissa kuin hän oli aikanaan isäni kanssa.



t. ap

Jos se yhtään helpottaa, niin tarinasi kuulostaa todella tutulta. Kohtalotovereitasi on tässä maassa varmaan kymmeniä tuhansia! Muista: sukulaisia et voi valita, ystäväsi kyllä. Neuvoni on: älä enää lähde mukaan äitisi peliin. Tee pelisäännöt ja rajat selväksi silläkin uhalla, että äitisi suuttuu ja kanssakäymisesi menee minimaaliseksi. Parempi olla muodollisissa väleissä tuollaisen henkilön kanssa kuin kipuilla koko ikänsä. Et voi ikävä kyllä enää äitiäsi muuttaa millään tavalla, et millään toiminnallasi. Hän on on rakentanut oman minäkuvansa valheellisen illuusion varaan ja en usko, että hän koskaan sitä muuttaa.

että äidilläni on jonkun tason mielenterveysongelma, jota minä en voi lähisukulaisen ja maallikkona ratkaista. Yritin isäni kuoltua saada häntä ammattiauttajalle surutyön varjolla ja kerran hän kävikin. Se oli kuulemma niin hyvä keikka, ettei uutta tarvita. Niinpä niin.



Nyt olen itse alkanut tehdä luopumistyötä äidistäni. Nyt, kun lapset ovat vielä pieniä ja avioliittoni voimissaan. En ikinä antaisi itselleni ja hänelle anteeksi, että menettäisin tämän ihanan perheeni tuon vuoksi. Saatikka, että alkaisin käyttäytyä hänen tavallaan omia lapsiani ja miestäni kohtaan. Hyi olkoon! Täytyy vain ajatella, että niin makaa kuin petaa ja jokainen on oman onnensa seppä. Itsestäni tuntuu, että tarvisin jonkun tukiverkon tähän, kun ei läheisiäänkään voi rajattomasti rasittaa. Toisekseen heillä ei ole kokemusta tällaisesta, niin eivät voi asettua saappaisiini.



Eniten harmittaa se valehtelu. Ihan kaikesta arkipäiväisestä, mitättömästäkin pitää valehdella. En ymmärrä miksi. Luottamusta ei ole ollenkaan. Nyt hänellä olisi vielä työ, lapset, lapsenlapset, mutta vähitellen hän menettää sen kaiken, jos ei nyt ota itseään niskasta kiinni. Viimeistään!



Tämä aihe on minulle niin raivoa aiheuttava, etten osaa oikein jäsentää ajatuksiani järkevästi. Oletteko te muut käyneet missään juttelemassa tästä? AP?



7