Kauhean huono omatunto, olin ikävä lapselleni aamulla... =(

muista, ettäpyydät anteeksi kaikkien niiden lasten kuullen, ketkä tapausta oli todistamssa. Sano, että äiti ei olisi saanut suuttua, mutta että äiti oli väsynyt ja oli kiire ja äidillä paloi pinna.



On tärkeää, että myös lapsilta pyydetään anteeksi silloin kun on itse tehnyt tyhmää. Valitettavan usein tämä jää meiltä vanhemmilta tekemättä!

muista, ettäpyydät anteeksi kaikkien niiden lasten kuullen, ketkä tapausta oli todistamssa. Sano, että äiti ei olisi saanut suuttua, mutta että äiti oli väsynyt ja oli kiire ja äidillä paloi pinna.

On tärkeää, että myös lapsilta pyydetään anteeksi silloin kun on itse tehnyt tyhmää. Valitettavan usein tämä jää meiltä vanhemmilta tekemättä!

Ja yhtälailla aikuinen voi kiehahtaa kun lapsi tekee jotain hölmöä!



Tietysti aikuinen on se joka pyrkii hillitsemään itseään. Voit ehkä pyytää anteeksi sitä jos olit kovakourainen, mutta älä pyydä anteeksi sitä että suutuit. Muuten lapsi kärsii tuplasti: ensin olit kovakourainen, ja sitten vielä nössö kun totesit että kova käsittely ei ollutkaan ihan aiheellista!? Lapsi kyllä tietää, että hän teki väärin; älä selittele asiaa sen enempää vaan keskity siihen että jatkossa toimit kenties eri tavalla. En kuitenkaan ymmärrä miksi sinun pitäisi peittää kaikki suuttumuksesi? Miten lapsi sitten oppii että olet vihainen, ellet näytä sitä? Suomessa yritetään joskus liikaakin peittää omia tunteita ja selitellä tyynesti, vaikka luonto on suonut meille esim. itkemisen ja nauramisen taidon.



Jos lapsi jäisi joskus märkiin vaatteisiin, hän oppisi tekojensa seuraukset.

näin luonnollisetsa asiasta, kuin että lapsi tekee jotain ajattelematonta ja äiti suuttuu! Pyydelkää vain anteeksi olemassaoloanne, niin lapsistakin tulee hermoilijoita.

No tarinaan liittyy vielä tämä: puin ensin lapsille kävelykengät, mutta huomasin että lämpötila oli nollassa ja vaihdoin ne talvisaappaisiin. Kaksivuotias ehkä ajatteli että ne ovat kumisaappaat, eikä tietenkään ajatellut että kuriksetkaan eivät olleet jalassa. Eli tekoon nähden olin liian vihainen ja kovakourainen. Ymmärrän kyllä pointtisi.



ap

Ap, tietysti voit jutella lapsellesi miltä sinusta tuntuu, mutta ei se kuuluu pätkääkään muille. Se on teidän kahden välinen asia, ja jos sotket siihen muita viattomia, teet vielä isomman virheen! Hämmennät lasta ja teet jutusta häpen asian. Älä tee sitä typerää virhettä, vaan selvitä asiat oman lapsesi kanssa.



Voi olla ettei lapsi ole enää koksiskaan lätäkössä kastrumisesta ja vaatteiden kiireisestä vaihtamisesta (minusta koko asiassa ei ole mitään kaduttavaa!), toivottavasti lapselle ei muosostu isommaksi painolastiksi sinun huono omatuntosi. Tekikö hän todellakin jotain niin kamalaa, että sinusta tuntuu nyt pahalta jo oma käytöksesikin? Ole lapselle suopeampi, olemalla suopea myös itsellesi! Muista että joskus huoli voi kadota kuin tuhka tuuleen ihan vain sillä, että keskityt positiivisiin asioihin - vaikka halaamalla iloisesti lastasi kuin näet hänet. Voit sanoa: "äiti on ehtinyt leppyä päivän mittaan vaikka aamulla olikin turhan kireä. Mennään kotiin!"

yksityiskohdilla ei ole väliä, olennaista on se että lapsi teki jotain mistä et pitänyt ja sinä korjasit tilanteen - joskin kiukkuisena. Mutta myös kiukku kuuluu osana normaaliin elämään, normaaliinkasvatukseen!



nro 4

Totta kai äiti saa suuttua, mutta ei silti pidä riepottaa lasta kädestä!



Jos minä teen jotain hölmöä, tyhmää tai ajattelematonta, ei minua tule kukaan riepottamaan kädestä tai huutamaan ym. Toiselle aikuiselle suuttumus näytetään ainakin yleensä sivistyneemmin. Miksi lapselle olisi oikeutus suuttua huutamalla, räyhäämällä ja riepottamalla? Siis LAPSELLE!



Toki minä itsekin sorrun tähän silloin tällöin suuttuessani lapsilleni, mutta en todellakaan halua opettaa että se on oikein! Siksi minusta myös äidin pitää pyytää anteeksi jos ylireagoi suuttuessaan. Ihan turhaa olettaa, että lapset osaisivat sitten olla riepottamatta toisiaan suuttuessaan, jos edes aikuiset eivät osaa pyytää omaa käytöstään anteeksi.



Siis kyllä, lapsi teki ajattelemattomasti mennessään lätäkköön. Kyllä, äidillä oli oikeus olla siitä suuttunut. Mutta ei, äidin ei olisi pitänyt riepottaa lasta kädestä ja luultavasti tekstin perusteella muutenkin olla "liian pelottava" lapselleen. Äiti teki väärin ylireagoidessan ja pyytää sitä anteeksi lapselta ja selittää miksi äiti suuttui, jotta tapaus ei jää kaivamaan lapsen mieltä ja jotta lasta ei ala oman äidin "arvaamaton" käytös pelottamaan. Mikä tässä menee nyt väärin?



Ja tiedoksesi, minun lapseni eivät ole ollenkaan hermo heikkoja vaan ihan tasapainoisia onneliisia lapsia! Heille on suututtu, mutta heiltä on myös osattu pyytää anteeksi. Terkuin kakkonen

On se kumma että ei saa lastaan komentaa ja kantaa ns. niskavilloista sisälle. Sit pitäisi anteeksi pyydellä. Voin vain sanoa, että rupeeppa pyytelemään ja nöyristelemään 2v. niin saat siitä sellaisen riesan että oksat pois.



Tiedän, että kaikki kukkahattutädit ja muutkin "kasvatusvouhottajat" hyökkäävät kimppuun, mutta kirjotampa tämän AH niin toimivan vanhan sanalaskun tähän väliin..



"joka vitsaansa säästää se lastansa vihaa.."



Että terveisiä vaan kaikille päätäsilittäville auvisien ja saarien vanhemmille.

jonkin sortin vahinko, vastuu on aikuisen!

Kolmen lapsen äitinä tiedän tasan tarkkaan, miten sitä joskus suuttuttaa, mutta aikuisen on silti kannettava vastuunsa. Ei 2-vuotiaalta voi edellyttää, että hän ei tilaisuuden tullen mene lätäkköön.

Lapsilta pitää pyytää anteeksi sekä retuuttamista että suuttumista. Oli aikuisen vika koko juttu.

Ja yhtälailla aikuinen voi kiehahtaa kun lapsi tekee jotain hölmöä!

Tietysti aikuinen on se joka pyrkii hillitsemään itseään. Voit ehkä pyytää anteeksi sitä jos olit kovakourainen, mutta älä pyydä anteeksi sitä että suutuit. Muuten lapsi kärsii tuplasti: ensin olit kovakourainen, ja sitten vielä nössö kun totesit että kova käsittely ei ollutkaan ihan aiheellista!? Lapsi kyllä tietää, että hän teki väärin; älä selittele asiaa sen enempää vaan keskity siihen että jatkossa toimit kenties eri tavalla. En kuitenkaan ymmärrä miksi sinun pitäisi peittää kaikki suuttumuksesi? Miten lapsi sitten oppii että olet vihainen, ellet näytä sitä? Suomessa yritetään joskus liikaakin peittää omia tunteita ja selitellä tyynesti, vaikka luonto on suonut meille esim. itkemisen ja nauramisen taidon.

Jos lapsi jäisi joskus märkiin vaatteisiin, hän oppisi tekojensa seuraukset.

JA voin sanoa, että en arvosta häntä nykypäivänä ptkääkään, vaikka meistä ihan "kunnon kansalaisia" tulikin.



Mieheni äiti oli lempeä ja kasvatti lapsensa paljon lempeämmillä menetelmillä. Miehestäni tuli todella empaattinen ja ihana aikuinen, myöskin "kunnon kansalainen". Heillä koko perhe on EDELLEEN empaattisia ja läheisiä toisilleen.



Anna sinä vaan vitsaa lapsillesi jos siltä tuntuu, mutta minä en halua toistaa äitini virheitä. Kuten sanoin, minun lapseni ovat ainakin toistaiseksi vallan normaaleita, iloisia, onnellisia ja tasapainoisia lapsia. Koskaan ei ole tullut koulusta tai tarhasta negatiivista palautetta, että josko minä jossain olen kuitenkin ihan kasvatusmetodeissani onnistunutkin?



Terveisin kakkonen