Lue keskustelun säännöt.
Miten sitä selviää, jos epäonnistuu kasvatuksessa.
01.10.2008 |
Olen jotenkin pahasti epäonnistunut toisen lapseni kasvatuksessa ja hän on perheemme pomo.
Ikää on jo 7v ja vaikka tiedän että periksi ei saa antaa en onnistu siinä.
Huutaa, heittelee kamoja, hakkaa sisarustaan jos ei saa tahtoansa läpi. Se vain ei luovuta. Olen yrittänyt pitää väkisin sylissä, mutta en jaksa enää noin isoa poikaa pitkään sylissä väkisin pitää. Lopulta väsyn ja luovutan tai yleensä keksin jonkin korvikkeen johon suostuu.
Jos laitan jäähylle ja saan sen lopulta olemaan jäähyllä, niin jäähyn jälkeen saa valtavan raivarin alka hajottaa paikkoja.
Kämppämme on varsinainen läävä, kun kaikki aina rikotaan.
Tuo poika vaan on niin täynnä vihaa, enkä tiedä miksi. Sillä on jokin pakkomielle saada aina tahtonsa läpi ja tykkää simputtaa.
Olen hakenut apua ja sitä saanutkin, mutta en ilmeisesti osaa ottaa vastaa neuvoja ja ohjeita. kun mielstäni en mitään apua ole saanut, joka auttaisi tilanteeseemme.
Miten sitä jaksaisi vaan elää lapsensa kanssa, kun mikään ei oikein suju.
Kommentit (11)
olin helppo lapsi 6v asti, mutta sitten alkoi uhmien uhma! Varmaan johtui vanhempien erosta, mutta muistan kuinka kauhea kakara olin. Soitin suuta ja olin tosiaan täynnä vihaa.. Kaikki johtui kun halusin vain huomiota, muistan sen tunteen kun rauhottumisen jälkeen äiti tuli kertomaan, miten paljon minua rakastaa ja miten tärkeä olen. Eivät ne raivokohtaukset täysin siihen loppuneet, mutta helpottivat kyllä :)
Positiivista palautetta aina kun mahdollista! Ja halauksia ja suukkoja silloin kun pystyt antamaan, ei välttämättä väkisin raivokohtauksen aikana..
fanny
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarkoittanut, että pojassa olisi vikaa vaan siinä, että olen antanut periksi, koska poika taitaa olla fiksumpi ja sisukkaampi kuin äitinsä.
Olen kasvattanut hänet tuollaiseksi enkä näe asiaan ratkaisua. Olen koko hänen ikänsä yrittänyt. Minusta poikaa ei saa kasvatuskirja opeilla kunnioittamaan minua vaan hänen kanssaa pitäisi vaan oppia jotenkin elämään.
Niin ettei kaikilla olisi paha olla tässä kodissa. Ja se ei ole pojan vaan minun syyni.
Onko poikanne päässyt kunnon tutkimuksiin lastenlääkärille, lastenpsykiatrille tms? Entä onko teillä vanhemmilla mitään mahdollisuutta lepoon? Kuulostat kamalan väsyneeltä.
Varmaan lapsen käyttäytymiseen löytyy jotain syitä, voihan olla että et ole osannut olla riittävän jämäkkä tms, mutta vaikea sitä on kenenkään näin kaukaa ja teitä tuntematta sanoa. On mahdollista että lapsellanne on esim. jokin neurologinen häiriö, tai hän on kokenut elämässään jotain sellaista, mitä purkaa väkivaltaisella käytöksellä...?
Mua ainakin auttaa usein se, kun lasten kanssa (useinkin) on vaikeaa, että saa itse turvallisessa tilanteessa päästää höyryjä ulos, puhua sitä miltä tuntuu ja miten avuton on. Sitten on helpompi taas jatkaa, vaikka arki olis edelleen rankkaa. Toivottavasti sulla on joku kuuntelija.
Voimia kovasti!
Minä kun luulin selvinneeni kunnialla esikoisen kanssa, nyt sitten selvisi että vuoden Amerikan matkallaan on käyttänyt huumeita, varastanut ja ilmeisesti vielä huorannutkin, saadakseen rahaa.
Olen toteuttanut sitä, ehkä sillä halauksen voimalla jaksamme päivästä toiseen. Yritän myös muistaa kertoa kuinka paljon välitän hänestä ja aina toitotan, että rakastan häntä, mutta en hänen käytöstään.
Kehuja ei tosiaan voi olla koskaan liikaa ja ne kehut tulee ihan luonnostaan, koska olen niin onnessani aina kun hän tottelee tai jokin asia menee hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti nyt ihan tarkkaan. Äidit on yleensä tosi hyviä syyllistämään itseään.
Pärjää hyvin koulussa ja käytäytyy siellä hyvin. Viihtyy myös koulussa. Siksi ei epäillä mitään neurologista häiriötä.
Olen tosi väsynyt, eikä minulla ole ketään kuuntelijaa. Siksi tänne kirjoitankin jotta saisin purkaa pahaa mieltäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos poika selkeesti kohdistaa äitiin eli rakkaimpaan ja läheisimpään tota vihaa, niin etsiikö hän siinä turvaa, rajoja? Oletko yksinhuoltaja, johtuuko pojan viha kenties siitä että hän suree isän menetystä tai etäisäksi muuttumista tuolla tavalla, ja purkaa sitä sinuun. Tai onko isä muuten vaan vetäytyvä? Tämä on silkkaa keittiöpsykologiaa, ei muuta. Meillä on 6-v. poika joka alkaa heitellä tavaroita, kiljua tms. jos isä jostain syystä on tavallista kireämpi eikä jaksa antaa huomiota pojalle.
Mun mielestä tärkeintä olisi että SINÄ saat tukea, koska sinunhan tuossa pitää eniten jaksaa ja venyä. Vain sillä tavalla jaksat olla kärsivällinen äiti ja olla heittämättä hanskoja tiskiin.
Koita ihmeessä päästä johonkin perhe/kasvatusneuvolaan. Jospa hyvinkin osaisivat auttaa. Älä tyydy meidän maallikoiden hyväätarkoittaviin neuvoihin.
Ei tietenkään helpolla sitä sinulle anna kun näin kauan saanut pitää, mutta sitä vaikeampaa se on mitä pidemmälle sen päästät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtui ihan hirveistä ihmissuhteista ja valtataistosta ja ties mistä lapsuudenkodissa.
Ja oikeasti ennen kaikkea äitini vika.
etä sä vielä voi olla epäonnistunut. Sulla on vasta projekti puolivälissä, jos sitäkään. Kymmenen vuoden päästä voit katsella, että onnistuitko vai epäonnistuitko. Siiihen asti on vain pakko yriittää.
Koita vaan ottaa niitä neuvoja ja ohjeita vastaan. Mieti niitä ja sitä, mitä ne voisivat käytännössä tarkoittaa. Äläkä ota niitä syytteinä siitä, mikä meni pieleen vaan neuvoina, miten sen voisit korjata.
Sun tekstisi muuten on kokonaan vaan sellainen, että pojassa on vika. Teissä muissa ei. Voi olla että onkin, mutta helpompi on silti tiedän muiden muuttaa käytöstänne vähän, niin pojankin on pakko muuttaa omaansa. Se ei ole periksi antamista vaan toisenlaisten olosuhteiden luomista.