Onko kenenkään lapset säästyneet
sairasteluilta, kun ovat aloittaneet päivähoidossa? Tuosta yhdestä ketjusta vaan tuli mieleen, kun siinä puhuttiin enterorokosta, flunssista, täistä, syyhypunkeista yms. jne.
Tuotako se on elämä sitten kun hoito alkaa???
Kommentit (7)
kaupungin keskustassa eikä ole sairastellut juuri ollenkaan. Ei ne kaikki taudit välttämättä tartu. Käsien pesu on hyvä suoja.
kerran joku heistä oli sairaana joskus kevättalvella.
ollessaan. Kerran parissa kuukaudessa on flunssaa, jokusen kerran ollut vatsatauti. Aloitti hoidossa vuosi sitten 3-vuotiaana. Seuraavana keväänä sairasteli vähän pidemmän kaavan mukaan kuin "normaalisti". Muuten noita normiflunssia.
Päiväkodissa on vuoden aikana jyllännyt entero, vesirokko ja nyt kihomatoepidemia, mutta toistaiseksi ollaan säästytty.
Siis kunnolla saippualla ja aina ennen ruokailua, vessassakäynnin jälkeen jne. Varmasti päiväkodissakin tähän ohjataan mutta silti. Ja pesetä kädet myös kotona heti kun lapsi tulee pk:sta. Jos joku pöpö riehuu niin desinfioi kädet käsidesillä kotona.
meni se ensimmäinen puoli vuotta tasaiseen tahtiin sairastellen. Sitten helpotti ja tänä vuonna ei olekaan saanut (vielä) yhtään tautia...
reilut puoli vuotta ja yllätykseksi keväällä eikä kesällä ollut yhtään kipeä, nyt syksyllä yksi flunssa, joka kesti antibiootista saadun allergisen reaktion takia 5 viikkoa (tähän liittyi silmä-, korva- ja nielutulehdukset).
Naapuritalossa (siis toinen ryhmis, jonka kanssa sama ulkoilupiha) vesirokkoa ja enterorokkoa ja suurin osa muista lapsista jatkuvasti kipeänä.. onneksi ei meillä ton pahempaa. -koputtaa puuta-
Ovat pienehkössä päiväkodissa maalla, että ehkä se jotenkin suojelee. Ei meillä sairasteta sen enempää kuin ennenkään.