Ahdistaa mahdollinen raskaus nyt kun se taitaa olla totta :-(

kun tasan kolme vuotta sitten aloin odottomaan toista! Toinen oli kyllä tervetullut, mutta tulin raskaaksi ensi yrityksellä enkä ollut varautunut niin nopeaan raskautumiseen. Yhtäkkiä tuntuikin siltä, että voi kun tämän jutun voisi peruuttaa. Et arvaa, miten monta kertaa toivoin, että koko raskaus menisi kesken.

Onneksi ei mennyt, meillä on nyt reilu 2-vuotias suloinen tyttönen kotona! Minä pistän nuo omat fiilikseni tämän vuodenajan piikkiin (mulla on taipumusta kaamosmasennukseen) ja sen nopean raskautumisen. Ja tietenkin pahoinvointi esim. vei kaiket voimat.

Oli samanlainen tilanne, kävi tosi nopeasti, en kai ollut ihan tosissani asian kanssa ja sitten se tapahtukin tosi helposti, en oikeen uskonut sitä enkä lkäsittäyt ja kaiken lisäksi oli tämä vuodenaika ja olin tosi masentunut sen ja muiden ongelmien takia suhteessa.

kauan mietin mitä teen ja itkin mutta periaatteesta en aborionut, olen aina ollut vastaan. Raskaus oli täysin helppo, Lapsi nyt muutama kk ja valtavan suloinen ja kiltti, söpö. Olen vieläkin vähän sekaisin asian kanssa enkä sitä oikeen meinaa uskoa että tuossa se on mutta kaipa tämäkin normaalia on...

Taas kaamos masentaa ja ongeliahan aina on mutta kai se olisi sitä ilman lasta ja suhdettakin... ongelmathan aina ovat osa elämää, erilaiset vaan

Kuuluu ihmisluontoon, on tolle nimikin "voittajan kirous". Uskon että silti olisit sisimmässäsi pettyneempi, jos menkat alkaisikin.

että jotkut ei ole tyytyväisiä koskaan, eikä mihinkään. Oli niin tai näin, aina väärin päin.

Jos oikeasti olette halunneet vielä yhtä lasta ja aidosti yrittäneet, tuo on todennäköisesti vain ohimenevä paniikki (täysin normaalia) ja jopa puolustusreaktio; et uskalla vielä ollakaan onnellinen raskaudesta, kun olet joka kuisen pettymyksesi yrittänyt minimoida ajattelemalla että "tuskin kuitenkaan enää tärppää koskaan".



Jos taas olette vaan jotenkin "tavan vuoksi", koska jotenkin kuvittelet, että kaikkien - etenkin naisten - täytyy aina haluta lasta, ilman aitoa halua tulla vielä yhden lapsen vanhemmaksi vaan yrittänyt miehen kanssa lasta, ja olet oikeasti salaa toivonut, ettei tärppäisikään, niin sitten kyseessä voi olla aitojen tunteittesi purkautuminen. Ja silloin eivät asiat kovin hyvällä tolalla olekaan. Miksi ihmeessä ajattelit, ettei päälle kolmekymppisenä tärppää? Monet tekevät esikoisensa silloin, ja sinullahan on jo useampi todiste siitä, että olette miehenne kanssa täysin hedelmällisiä.



Minusta raskautta ei pitäisi yrittää mitenkään passiivisesti, tyyliin "tulkoon jos on tullakseen". Niin kauan jos ei ole varma halustaan tulla vanhemmaksi, kannattaa mielestäni käyttää ehkäisyä.

Alkoi vaan ajan luluessa tulla tunne ettei raskautuminen enää onnistukaan, aikaisemmat raskaudet lähteneet saman tien. Jotenkin turtui joka kuisen pettymyksen jälkeen ja alkoi tottumaan ajatukseen ettei lapsia enempää tule.

Ikää minulla on reippaasti yli 30, joten ajattelin että hedelmällisyys on alkanut laskemaan, eikös siinä niin käy? Siis näin kolmevitosena jo..ap

Jos oikeasti olette halunneet vielä yhtä lasta ja aidosti yrittäneet, tuo on todennäköisesti vain ohimenevä paniikki (täysin normaalia) ja jopa puolustusreaktio; et uskalla vielä ollakaan onnellinen raskaudesta, kun olet joka kuisen pettymyksesi yrittänyt minimoida ajattelemalla että "tuskin kuitenkaan enää tärppää koskaan".

Jos taas olette vaan jotenkin "tavan vuoksi", koska jotenkin kuvittelet, että kaikkien - etenkin naisten - täytyy aina haluta lasta, ilman aitoa halua tulla vielä yhden lapsen vanhemmaksi vaan yrittänyt miehen kanssa lasta, ja olet oikeasti salaa toivonut, ettei tärppäisikään, niin sitten kyseessä voi olla aitojen tunteittesi purkautuminen. Ja silloin eivät asiat kovin hyvällä tolalla olekaan. Miksi ihmeessä ajattelit, ettei päälle kolmekymppisenä tärppää? Monet tekevät esikoisensa silloin, ja sinullahan on jo useampi todiste siitä, että olette miehenne kanssa täysin hedelmällisiä.

Minusta raskautta ei pitäisi yrittää mitenkään passiivisesti, tyyliin "tulkoon jos on tullakseen". Niin kauan jos ei ole varma halustaan tulla vanhemmaksi, kannattaa mielestäni käyttää ehkäisyä.

Jos oikeasti olette halunneet vielä yhtä lasta ja aidosti yrittäneet, tuo on todennäköisesti vain ohimenevä paniikki (täysin normaalia) ja jopa puolustusreaktio; et uskalla vielä ollakaan onnellinen raskaudesta, kun olet joka kuisen pettymyksesi yrittänyt minimoida ajattelemalla että "tuskin kuitenkaan enää tärppää koskaan".

Jos taas olette vaan jotenkin "tavan vuoksi", koska jotenkin kuvittelet, että kaikkien - etenkin naisten - täytyy aina haluta lasta, ilman aitoa halua tulla vielä yhden lapsen vanhemmaksi vaan yrittänyt miehen kanssa lasta, ja olet oikeasti salaa toivonut, ettei tärppäisikään, niin sitten kyseessä voi olla aitojen tunteittesi purkautuminen. Ja silloin eivät asiat kovin hyvällä tolalla olekaan. Miksi ihmeessä ajattelit, ettei päälle kolmekymppisenä tärppää? Monet tekevät esikoisensa silloin, ja sinullahan on jo useampi todiste siitä, että olette miehenne kanssa täysin hedelmällisiä.

Minusta raskautta ei pitäisi yrittää mitenkään passiivisesti, tyyliin "tulkoon jos on tullakseen". Niin kauan jos ei ole varma halustaan tulla vanhemmaksi, kannattaa mielestäni käyttää ehkäisyä.

kun tasan kolme vuotta sitten aloin odottomaan toista! Toinen oli kyllä tervetullut, mutta tulin raskaaksi ensi yrityksellä enkä ollut varautunut niin nopeaan raskautumiseen. Yhtäkkiä tuntuikin siltä, että voi kun tämän jutun voisi peruuttaa. Et arvaa, miten monta kertaa toivoin, että koko raskaus menisi kesken.



Onneksi ei mennyt, meillä on nyt reilu 2-vuotias suloinen tyttönen kotona! Minä pistän nuo omat fiilikseni tämän vuodenajan piikkiin (mulla on taipumusta kaamosmasennukseen) ja sen nopean raskautumisen. Ja tietenkin pahoinvointi esim. vei kaiket voimat.



Mutta jos kerran kolmas on teille tervetullut, niin uskon, että mielesi vielä muuttuu :).

suurella todennäköisyydellä olen raskaana...lähinnä tekis mieli lähteä ryyppäämään ja vaikka mitä kaikkea mitä nyt ei voi tehdä. ja sitäkin mietin, et miten sitä tämän viidennen kanssa sitten pärjää.. vaikka ei kai se kauheasti elämää muuta onko lapsia 4 vai 5.. mut kai tämä epävarmuus on sitten ihan normaalia. ja varmasti moni on päätynyt aborttiin ihan tämän tunteen takia.