Seksi loppui kuin seinään kun nainen sai orgasmin?
Oikeastaan voi kait todeta että ei saanut edes koskettaa muutamaan minuuttiin orgasmin jälkeen.
Ei halata tai suudella, yhdynnän jatkaminen ei tullut kuuloonkaan, vähintään tunti taukoa että sai taas panna.
Muuten nainen oli sängyssä innokas, kokeilunhaluinen ja seksiä oli usein tavatessamme :-). Mutta niinä kertoina kun hän sai orgasmin yhdynnässä, yleensä pienen vibraattorin avustuksella, jäin aina itse ilman. Silloinkin jos sain itse ensin hommaa ei yleensä jatkettu hänen orgasmiinsa asti vaan jatkettiin halailu ja suukottelulinjalla, hän ei omien sanojensa mukaan kaivannut orgasmia, nautti muuten seksistä kanssani.
Suhde loppui muihin asioihin muutaman kuukauden jälkeen, jäin miettimään onko muita naisia joilla orgasmi saa aikaan vastaavan reaktion? Itse olin täysin äimän käkenä kun tämä tapahtui ensimmäistä kertaa meille.
Kommentit (2)
Kyllä keskusteltiin, hänen mukaansa hän ei saanut helpolla orgasmia ja sen olen valmis allekirjoittamaan :-)
Orgasmi ei hänen mukaansa myöskään ollut kivulias, vaan nautinnollinen. Se jälkitila, en tiedä eikä hän osannut sitä selittää. En tiedä oliko hän täysin tietoinen reaktioistaan?
Käytännössä tilanne oli aina sellainen että hän orgasmin saadessaan irrottautui välittömästi minusta ja käpertyi sikiöasentoon ja kavahti kosketusta erittäin voimakkaasti. Tätä saattoi jatkua muutaman minuutin jonka jälkeen kevyt kosketus oli jo mahdollista. Tämä oli alkuun erittäin häiritsevää mutta siihen tottui aikaa myöden.
Reaktiot olivat joskus voimakkaampia mutta pääsääntöisesti kuvio oli yllämainittu.
-ap
Keskustelitteko asiasta silloin, kun olitte vielä yhdessä? Kysymykseen syistä olisi nainen varmaan itse parhaiten osannut vastata.