Onko ihan normaalia?
Olen 35-vuotias nainen. Parisuhde on tällä hetkellä hieman hyytynyt siinä mielessä. Vika on täysin minussa, eli mulla ei ole haluja. Tai siis on jatkuvasti, mutta en tuo niitä esiin. Ajattelen seksiä oikeastaan jatkuvasti ja silmät skannaa ympäristöä koko ajan ja bongailen milloin ihania silmiä, käsiä, ääniä ym. Jotenkin tämä jatkuva panemisen ja kaikenlaisen muun hinkkautumisen ajattelu vie aikaa viisaammalta mietittävältä.
Omasta miehestä olen etääntynyt ja vieraantunut. En siis halua pettää, mutta elämä ja pää on nyt jotenkin ihan sekaisin.
Mutta ois silti mukavaa ajatella muutakin kuin nussimista. Että istuisin jonkun syliin, antaisin tissit imettäväksi tai antaisin panna keittiön pöytää vasten takaapäin ja jos se vielä vetäis tukasta tai istuisin naaman päälle ym ym huoh...
En mieti ketään erityisesti vaan nämä ajatukset on vaan päässä koko ajan. Pitäis varmaan alkaa panemaan.
Kommentit (5)
Siis olen joskus aikaisemminkin täällä itkenyt ja valivalivalittanut, että jossain vaiheessa mies "vaihtoi" minut visuaaliseen ärsykkeeseen. Eli mieluummin hoiteli itsensä pornon tms tahtiin, kuin oli mun kanssa. Joskus olin jumalattoman vihainen ja mustasukkainen, mutta sitten joku tunne minussa kuoli ja lakkasin välittämstä. Nykyään oikeastaan toivon, että hän hoitaisi homman jotenkin muuten kuin minun kanssani.
Tiedän, että hän tekisi kanssani sen mitä ilkeäisin pyytää ja toivoa, mutta en enää halua. Tai haluan, mutta toisaalta minusta tuntuu, etten halua antaa miehelleni enää itsestäni niin paljoa. Minusta on tullut päällisin puolin estynyt ja jäyhä. Kuitenkin päässä pyörii pornoa nonstoppina.
Jos nyt eroaisin miehestäni ja löytäisin uuden, tämä uusi tulisi aika todennäköisesti olemaan kusessa kanssani. Tulisi sellaiset orgiat, että pirujakin kuvottaisi. Tai sitten olisin taas hiljaa ihan kaikesta...
Ei tästä mun tekstistä tai ajatuksista saa mitään irti. Kiva kuitenkin jos joku jaksaa lukea..
ap
mihi vastaus hävis mut yritän uudestaa lyhemmin
joasiis vielä ajattelet et voisit tehä sen miehelles niin mikset anna sellasta kyytiä et varmasti jää tv toiseks, mitä häviät jos mietit eroa?
tai kokeile vierasta jos voit tehdä sen ns salaa niin voi olla et sekään ei ole sit kuitenkaan kuten haaveissa kuten monesti käy mut valitettavasti sen huomaa vasta kokeilun jälken etkä kai tässäkään mitään häviä' jos mietit eroa
kun olet jompaa kumpaa tai molempia kokeillut niin sitten on mistä päättää
yhteys omaan puolisoon on poikki. Kuulostaa myös vaihtelun tarpeelta. Yritä viettää puolisosi kanssa enemmän aikaa ja jutella ja harrastaa enemmän hänen kanssaan. Sieltä päästä sen pitäisi lähteä.
Pitäis pystyä rakastumaan uudelleen puolisoonsa.
tiedän tunteen. Olen elänyt samassa tilanteessa. Mies kyseli miksen enää halua seksiä - halusinhan minä, mutta hän ei silloin koskaan ollut paikalla. :p Meillä sen tunteen, intohimon (kaikesta muusta arvostuksesta puhumattakaan) vei lyönnit ja haukkumiset, mutta sinniteltiin yhdessä. Seksiä harrastettiin, mutta en minä siitä oikeasti nauttinut. En hänen kanssaan. Ja hän luuli mua kylmäksi... Vaikka tosiasiassa en mitään muuta juuri ajatellut, kuin seksiä. En minäkään pettänyt, teknisesti, mutta ajatuksissani elin mitä riettaammissa mielikuvissa vähän kaikkien kanssa; työkaverit, bussikuskit, remonttiäijät... Kaikissa asennoissa, kaikissa variaatioissa, kaikkialla, koko ajan. Himoitsin jokaista vastaantulijaa, tai ainakin kävin läpi mielessäni, millaista seksi olisi tuon kanssa.
No, meitä ei mikään ehjännyt, mutta meillä toki oli eri lähtökohta (teillä tuskin väkivaltaa). Kun viimein sain lähdettyä ja löysin nykyiseni... Vau. Yksinkertaisesti, vau. Ihana tunne, kun saa keskittää kaiken himon ja kiiman yhteen ihanaan, tuttuun, rakkaaseen mieheen. En enää edes huomioi seksikkäitä miehiä ympäristössäni, toki huomaan hyvännäköiset, enhän mä sokeaksi ole tullut ;) , mutta intohimoni kohteena on vain oma mies. Kyllähän tuo melko lujille on joutunut, kun haluaisin monesti päivässäkin, mutta ei ole toistaiseksi valittanut. :)
Tsemppiä, toivon että teille löytyy toinen reitti kuin ero, mutta tilanteesi kuulosti vain niin tutulta, nuo kaikki rivoudet päässä ja kaiken mielenkiinnon keskittyminen muihin miehiin kuin omaan.
haaveita ja mielikuvitusta on kaikilla ja jos ei olisi niin seksi kuolisi heti. mikä on ettet pysty toteuttamaan niitä miehesi kanssa?
jos haluat voin ruotia asiaa kanssasi ilman muita jos annat spostin vai haluatko käsitellä asiaasi julkisesti