Huh huh, anoppi ja mies
Jotenkin mittari alkaa olla punaisella:
Meillä on pienet lapset 1 ja 2 v. Iso omakotitalo, jota on laiteltu äitiyslomieni aikana. Huushollin pyöritys on ollut pitkälti harteillani, ja samoin erinäisten sähkö- putki ja muiden rakennusmiesten ohjeistus ja valvominen. Valvomista on ollut runsaasti ja pitkäkestoisesti. Kunnolla ei ole saatu nukkua viimeiseen kahteen vuoteen kuin ehkä 2-3 yötä. Vieläkin heräillään joka yö. Olen ollut välillä niin kuitti, että hyvä kun olen eteeni nähnyt. Oma iloinen ja positiivinen minäni on haihtunut viimeisen 2-3 vuoden aikana jonnekin taivaan tuuliin. En jaksa välittää muusta kuin ihan välttämättömästä, että saa arjen pyörimään. En todellakaan ole ollut parhaimmillani viime vuosina. On varmaan tullut sanottua joskus ikävästikin. Menin keväällä töihin, että pääsen päiviksi pois tästä hullunmyllystä.. Se toi vähän voimaa ja muuta ajateltavaa.
Eilen sitten pamahti: Anoppi oli meillä auttamassa, kun olin itse kuumeessa ja toinen lapsi kuumeessa. Lapsi oli ollut ja useamman päivän kuumeessa, ja nyt kuume oli jo lähes laskenut. Ajattelin laittaa lapsen suihkuun kun hän oli hikoillut useamman päivän ja tukkakin oli ihan likainen. Anoppi alkoi väittämään, ettei lasta voi laittaa suihkuun kun on kuumeessa. (Lämpo 37.1 ja lapsi leikki jo normaalista.) Kun väitin, että hoidan vain lapsen hygieniaa, hän intti vastaan. Lopulta hermoistuin, ja totesin, etten jaksa neuvotella asiasta. Anoppi sanoi, että kuinka voin olla noin itsepäinen ja itsekäs. Hän kovasti ihmettelee oikkujani. Pyysin tarkentamaan. Sitten alkoikin tulla: olen niin huonokäytöksinen, että hän saa hävetä silmät päästään. En ollut kuulemma tervehtinyt paria ventovierasta ihmistä, jotka tulivat meille hakemaan sohvaa, jonka hän oli myynyt (minulla oli kädet täynnä työtä keittiössä). Sen lisäksi hän kaivoi yli 6 vuotta vanhan jutun, missä olin sanonut jonkun poikkipuolisen sanan. Ja kuinka olen loukannut häntä, miestäni ja omaa äitiäni. Minulla on kuulemma " paljon kouluja käytävänä" kun olen näin huonokäytöksinen (Olen 36 v). Siihen totesin, että en ole parhaimmillani viime aikoina, koska olen niin väsynyt, ja en jaksa tämän paremmin. Tähämpä anoppi sitten totesi (huusi jo melko kovaa), että hän kyllä TIETÄÄ. Hänellä on itsellään ollut myös pienet lapset ja PALJON raskaampaa kuin minulla, lista velvollisuuksia. Minulla on niin paljon helpompaa, että minun ei pitäisi valittaa mistään. Minun pitäisi vain nöyrtyä. Yritin selittää, että en ole superihminen, ja onnittelin, että hän on jaksanut. Seurasi erinäisiä sanailuja kovaan ääneen. Hän vielä muistutti minua että minulla on lasten hoidan ankara vastuu 24 tuntia vuorokaudessa. Se minun pitäisi muistaa!! Tässä vaiheessa itkin ja tein lähtöä ulos.
Koko tämän ajan mieheni istui samassa huoneessa sanomatta sanaakaan. Kun tulin kotiin anoppi oli lähtenyt. Mieheni ei maininnut asiasta sanallakaan. Kysyin mieheltäni onko hän samaa mieltä kuin äitinsä. Mies ei ottanut kantaa, totesi, että asia on minun ja anopin välinen. Olin järkyttynyt. Jotenkin sitä kuvittelee, että oma mies olisi minun puolella. Toisin kävi.
Viime vuosien raskaus on saanut avioliittomme natisemaan liitoksissaan. Tämä episodi tuntuu taas naulalta siihen arkkuun. Mies ei suostu puhumaan sen enempää tästä asiasta kuin avioliittomme tilastakaan. Tunnen olevani umpikujassa. Mitä ihmettä teen? Olen aina ajatellut että avioliitossa pitää kestää kaikki mitä eteen tulee. En kuvitellut sitä ihan tällaiseksi.
Olisi kellään viisaita sanoja.
Kommentit (8)
Se että miehesi ei suostu puhumaan liittonne tilasta on huono. Mutta se että ei puuttunut äitinsä ja sinun riitaan, voi olla vaan hyvä. Tietenkään teidän luonteitanne tietämättä, voi vaan olla että jos olisi puuttunut niin soppa olisi entistä isompi ja suuttuneille/loukkaantuneille ihmisille ei välttämättä kannata sillä hetkellä puhua järkeä. Tietenkin hän voisi edes jälkikäteen puhua teidän kanssanne neutraalisti, toisaalta ymmärrän etteihän kyse ole hänen riidastaan. Jos kyseessä olisi anopin puuttuminen teidän elämään, niin miehesi pitäisi vetää yhdessä päättämäänne linjaa teidän yhteisen perheen osalta. Nyt taisi kuitenkin olla enemmän kyse sanallisesta arkun tyhjentämisestä siitä mitä anoppi ajattelee sinusta, vai? Vai tuntuuko että anoppi yrittää määrätä teidän perheessänne?
Ikävä tilannehan tuo riitanne oli, mutta ei nyt niin mielettömän iso asia. Sinä olit varmasti väsynyt, mutta saattoihan anoppikin olla kun oli sentään pari päivää ollut teitä auttamassa. Tuskin teidän suhteenne tuohon yhteen riitaan kaatuu, jos molemmat osaatte suhtautua tuohon yhtenä väsyneiden ihmisten episodina. Enemmän se voi vaivata jatkossa jos tuntuu että anoppi alkaa päättää teillä mitä tehdään. Tähän sitten voinee puuttua. Kyllä se vanhemmat ensisijaisesti lapsen hoidosta päättää. Kuinka paljon anoppi teillä muuten on ja auttaa? Jos tuntuu että anoppi alkaa " asettumaan taloksi" , niin voisiko ajatella että ei olisi niin paljoa teillä tai sitten jos hoitaa lapsia, niin enemmän ilman että te vanhemmat olisitte paikalla? Eli selkeämpi jako siihen ettei tule arvovaltakiistoja, jollainen teillä taisi alussa olla ja jatkua tuohon riitaan jossa päästettiin ulos suusta kaikkea sellaista mitä ei ehkä oltu alunperin tarkoitettukaan.
Ja jaksamista sinulle. Teillä lapset jo sen ikäisiä, että toivottavasti pääsette pian hengähtämään ja ainakin nukkumaan yönne.
Minun anoppini on aika ihana (ei tuppaudu, eikä riitele), mutta myös hän on joskus tippa linssissa muistellut kuinka rankkaa hänellä oli kun omat lapset olivat pieniä. Hänelle yritän kyllä olla mainitsematta että olisi rankkaa (no ei enää, vaan silloin aikanaan kun teimme työt miehen kanssa ristiin, jotta saimma hoidettua pienet lapset kotona ja mies rakensi samalla), sillä kyllä hänen näkökulmastaan minulla on helppoa, kuten myös verrattuna joidenkin muiden tilanteisiin (eronneet yksinhuoltajat tai ne keillä lapsilla on isoja ongelmia/sairautta). Eli hänen näkemyksensä on varmasti eri kuin miltä minusta on joskus tuntunut. Ja tämä on vain hyväksyttävä ja anoppi omien kokemustensa perusteella ei ajattele asioista samoin kuin ehkä minä tai joku muu.
En tiedä onko minulla mitään erityisen järkevää tai lohduttavaa sanottavaa, mutta itse olen sitä mieltä että kyllä miehen pitäisi vaimoaan puolustaa! Voin vaan kuvitella, kuinka oma ukkoni räjähtäisi jos hänen äitinsä alkaisi ladella minulle jotain tuollaista. Niin rauhallinen ja kiltti mies kuin hän onkin, niin varmasti minun puolellani, kun joskus hän on joutunut itsekin äitilleen suoria sanoja sanomaan joistain asioista niin tiedän sen kyvyn olevan olemassa.
Sinullapa oli todella hyvä analyysi tilanteesta. Kiitos tästä. Tuli vähän ulkopuolisen näkökulmaa. Anoppi on hyvin voimakasluontoinen. Tottunut ottamaan " ohjat käsiinsä" . Hän ei ole meillä kovinkaan paljoa. Käy yleensä kerran kuussa katsomassa lapsia. Nyt oli ihan poikkeuksellisen pitkään. Kärpäsestä taisi tosiaan tulla härkänen.
Ehkä tällekin episodille voi nauraa parin vuoden päästä. Siinä vaiheessa ei toivottavasti ole enää näin väsynytkään....
itse olisin ehkä sanonut kuuluvasti anopille, että sinulla on varmasti ollut rankkaa, mutta tämä on minun elämäni ja minun kotini, ei sinun. Tämä lapsi tarvitsee nyt suihkun tai se kohta kuhisee kolibakteereja ja on sitten seuraavaksi niistä kipeä. Voisitko pitää mielipiteesi ominasi tai mene sitten kotiisi!
Oma anoppi onneksi älyää pitää suunsa kiinni.
Hopotihei, kyllä te vanhempina ja tuossa tilanteessa lapsesi äitinä päätät kuitenkin milloin viet lapsesi suihkuun. Pikkujuttu tietysti ihan niin kuin insinööriäitikin totesi, mutta päätös niin hyvässä kuin pahassa on aina vanhempien lapsien asioita koskien. Ja hyvä, kun puolustauduit! Harmittaa, että miehesi ei ottanut kantaa tilanteeseen?! Kyllä miehen pitäisi uskaltaa puolustaa vaimoaan myös äitinsä läsnäollessa.
On tosi suuri apu, että lasten isovanhemmat tulevat avuksi, kun apua tarvitaan. Mutta toivoisin, että apu olisi sellaista mitä lasten vanhemmat kaipaavat, koska arjen pyöritys on sitten viimekädessä yleensä ainakin vanhempien vastuulla. Ei siis valtataistelua siitä kuinka anoppi tietää/hoitaa tms. paremmin kuin miniä eli lasten äiti.
Tsemppiä jatkossa ja ota rohkeasti asia uudelleen puheeksi anoppisi kanssa ja sano mitä ajattelet ja millainen olo sinulle jäi.
Oli todella virkistävää kuulla " ulkopuolisten" mielipiteitä tilanteesta.
Onhan se niin, että vanhemman päättävät. Mutta olin toisaalta aika pöyristynyt siitä, että mieheni ei ottanut asiaan kantaa.
No, tilanne jatkaa siten, että en ole nähnyt, enkä puhunut anoppini kanssa tämän episodin jälkeen. Mieheni on lähipäivinä lähdössä lasten kanssa hänen luokseen. (Minulla vielä töitä). Joten en tule lähiviikkoinakaan näkemään anoppia. Mielenkiintoista nähdä, miten seuraava tapaaminen sujuu. Siihen tosiaan voi olla aikaa.
Toisaalta, en halua enää palata aiheeseen uudestaan. Toisaalta olisi järkevää puhdistaa ilma.
Mukavaa lomafiilistä kaikille!!
Taidan nyt vain lyödä lisää löylyä edelliseten fiksujen ja maltillisten kirjoitusten jälkeen, mutta kuulosti niin tutulta. Varsinkin tuo aivan asiaan kuulumattomien tai vanhojen asioiden veto mukaan keskusteluun. Mutta muutenkin tuo koko tilanne ja anoppisi tapa esittää asioita on minulle nii-in tuttua.
Meillä tällaista harrastaa oma äitini ja se on pidemmän päälle todella raskasta. Siksipä en voikaan suositella sitä, että aina yrittäisit vain jaksaa ja ottaa huumorilla. Pidemmän päälle käy helposti niin, että itselle kertyy kaunaa hampaankoloon, ja se rassaa todella.
Itseäni rassaa se hurja kunnioituksen puute äitini puolelta. Ei mielestäni ole mitenkään oikeutettua SUUTTUA lapsen äidille, joka tekee oman päänsä mukaan lapsen parhaaksi. Eri mieltä anoppi/mummi saa olla, mutta ei se oikeuta huonoon käytökseen. Kuitenkin meillä mummi todella kuvittelee, että jos teen asiat eri tavalla kuin hän vaatii, teen sen vain hänen kiusakseen. Toivottavasti hopotitin anoppi ei ajattele näin, mutta se on mahdollista.
Itse olen keksinyt ainoaksi tavaksi selviytyä vain sen, että arvostavan tuntuisesti otan vastaan äitini (mummin) neuvot ja vähän kehaisen. Sitten teen omalla tavallani niinkuin tykkään. Joudun myös varomaan ilmeitäni ja kaikkia sanomisiani mummin läsnäollessa, joten olen typistänyt tapaamiset minimiin. Nykyään emme enää pyydä mummia auttamaan missään, paitsi äärimmäisessä hädässä joskus lastenhoidossa.
Olen käyttänyt ulkopuolista siivousapua ja hakenut lastenhoitoapuverkostoa ystävä- ja tuttavapiiristä rohkeammin, kuin muutoin olisin koskaan tullut tehneeksi. Palkintona on iloisempi äiti (minä) lapsillemme ja pienempiä paloja hampaankolossa. Yhtä paljon sinne hampaankoloon edelleenkin kertyy per tunti, kun mummia näen.. mutta pidän ne tunnit vähäisinä. Toisaalta sen vähäisen ajan jaksaa sitten itsekin teeskennellä ja olla juuri niin ihana ja avulias ja kehuva, kuin mummi minulta odottaa. Jää vähemmän asioita, mistä mummi minua voi myöhemmin haukkua.
kyllä omaa perhettään ja sinua äitinä pitäisi puolustaa koska olit ihan oikeassa. Ei olisi itselläkään kovin mukavaa olla monta päivää hikisenä kuumeilun jälkeen.
Outo kommentti anopilta onko hänellä muuten vaihdevuodet ja tais olla tosiaan muutakin niiden sanojen takana... ehkä häntä ärsyttää/pelottaa nähdä ihminen joka " vaan on" (vaikka sairaana) ja se oma heikouden tunne / mikä itsellä voisi olla /martyyrius...