Isovanhemmat ja -puolet
Millaisia kokemuksia teillä on isovanhempien osallistumisesta perheenne elämään? Mitä itse odotatte isovanhemmilta ja oletteko keskustelleet heidän kanssaan mitä he odottavat isovanhemmuudeltaan?
Mieheni ja minun vanhemmat ovat eronneet ja siksi lapsillamme on neljä " mummolaa" ja " ukkilaa" . Tämän voisi luulla olevan rikkaus, mutta kokemuksemme mukaan se on myös rasite. Jokaisten lasten syntymäpäivien tms. kohdalla joudumme pohtimaan keitä voi kutsua samaan aikaan saman katon alle ja jaksammeko järjestää aina monen päivän " festivaalit" , jotta kaikki saavat tulla omalla vuorollaan. Mielestämme se on jo lapsillekin liikaa ja johan siinä menee pieniltäkin suhteellisuuden taju kun vieraita ja lahjoja satelee päivätolkulla.
Onko jollain kokemusta ja miten asia on ratkaistu niin että kaikki ovat tyytyväisiä?
Toinen asia on sisaruskateus, en tarkoita tässä lasten välistä sisaruskateutta. Onko joku muu kokenut sen että oman vanhemman uusperheen lapsiin ja heidän lapsiinsa suhtaudutaan eri tavoin kuin sinun lapsiisi? Itselläni heräsi sisaruskateus, kun sisarpuoleni saivat lapsia ja isovanhemmat tuntuvat olevan enemmän kiinnostuneita heistä kuin meidän lapsistamme. Inhoan tuota tunnetta, haluaisin siitä eroon, mutta en uskalla puhua siitä ja asia vaivaa minua jatkuvasti ja paisuu aina vain pahemmaksi mielessäni.
Miten saisin selvitettyä isovanhempien ja -puolien odotukset meitä kohtaan, sekä kerrottua toiveistamme heidän osallistumisestaan, ilman, että kukaan loukkaantuu?
Kommentit (5)
siis miehen isän uuden naisystävän 8-vuotias tyttärentytär oli kyseessä eikä tytär :-D! Yhtään alaikäistä lasta hänellä ei toki ole enää! Eli käytännössä voisi ajatella lapsemme serkuksi sitä tyttöä!
Minun vanhempani erosivat 1994 ja kummallakin on oma pitkäaikainen kumppani ja tulevat ihan hyvin juttuun keskenään. Toki pieniä jännitteitä on aistittavissa paikkapaikoin, mutta ne tulevat ja menevät. Olen ollut onnellinen tästä tilanteesta. Tuskin kuitenkaan pystymme koskaan viettämään haaveilemaani koko perheen joulua, missä isovanhemmat olisivat yhtäaikaa läsnä. Tai eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Meillä on pojat 04/04 ja 08/05 ja kumpienkin tähänastiset juhlat ovat sujuneet hyvin. Esim sunnuntaina vietimme isomman 2 v synttäreitä ja kaikki juttelivat hyväntuulisesti keskenään ja vuorotellen kiskoivat esikoista upouudella stigalla ympäri taloa :)
Mun mielestä päätös on kuitenkin teidän, miten päätätte viettää juhlianne. Muistaakseni kävimme mieheni kanssa keskustelun ennen esikon syntymää, missä päätimme, ettemme ala järjestämään erillisiä juhlia äidilleni ja isälleni. Eli se on heidän ongemansa, jos eivät pysty aikuiset ihmiset sen verran aikaa käyttäytymään. Äitini kanssa kävimme keskustelua, mitä hän odottaa mummoudelta, muttei hän osannut silloin oikein sanoa mitään :) Hän on kuitenkin vielä työelämässä (täyttää 42), joten emme mekään ole hänelle odotuksia asettaneet. Osallistuu sen verran kuin jaksaa.
Rönsyilee tää mun juttuni... yhteenvetona vielä, että varmasti keskustelu odotuksista ja toiveista on hyvä käydä, jos sellaisen koette omaksenne. Muistatte vain, että vauvan syntymän jälkeen perhe olette sinä, puolisosi ja lapsenne ja isovanhemmat kuuluvat sen ytimen ulkopuolelle. Te teette päätökset omasta elämästänne ja siitä, miten juhlanne ja muut lapsenne asiat järjestätte. Isovanhempien kuuluu olla siinä rinnalla tukemassa, muttei tunkemassa kapuloita rattaisiin.
meillä myös isovanhemmat eronneet,sekä minun että mieheni.juhlat ovat yhtenä päivänä ja jos ei käy ni sit ei käy.hyvin ovat sopeutuneet.en jaksa aikuisten ihmisten pelleilyä" me ei tulla,jos noi tulee." jouluna tulee usein äidit meille,kun ei kaikki oikein mahu ja sit kahvitellaa ukkien ja vaarien kans.isä usein haluaakin mennä vaimonsa tyttären luo,et kaikki ovat tyytyväisiä.
Osanottoni Heinatuulelle, tuollainen käytös varmasti satuttaa pahasti :(
Itse asiaan kommentoidakseni; omat vanhempani ovat eronneet (aikoja sitten) ja ovat jo tottuneet käyttäytymään juhlissa, vaikkeivät kovin hyvissä väleissä keskenään olekaan. Jos eivät osaisi ja rupeaisivat kiukuttelemaan, niin omaapahan olisi typeryyttään. Ovathan ne sentään aikuisia ihmisiä ja yhdessä minutkin saaneet aikaiseksi ja osaavat siitä edelleenkin vastuunsa kantaa.
Ei kannata lähteä tanssimaan keskenään riitelevien vanhempien pillien mukaan (kasvakoot isoiksi) ja vain heidän takia ruveta järjestämään monen päivän " festareita" . Hermothan siinä vain menisi.
miehen puolella. Meillä tilanne on erilainen siksi, etteivät koskaan ole halunneet tulla millekään juhlalle ristiäisten jälkeen yhdessä tai erikseenkään ja tavataan erittäin harvoin isovanhempien tahtoessa niin ilman mitään erimielisyyttä. Tämäkin on hyvin loukkaavaa meistä mutta se hyvä puoli siinä on, ettei tarvitse miettiä juuri tuota juhlissa vaikeaa olemista. Ristiäisissä heidän kaikkien yhdessä oleminen oli kyllä vaikeaa eron ja uusien kumppaneiden tähden. He eivät toistensa tähden ole tulematta. Heitä vain ei juuri kiinnosta.
Miehen isän uuden naisystävän 8-vuotias tyttö saa paljon enemmän huomiota jatkuvasti miehen isältä ja mummoltaan kuin meidän tyttömme. Nuo isovanhemmat eivät myöskään epäröi kertoa siitä joka välissä, kun heille soitetaan tai heidät kerran-kolmesti vuodessa lyhyesti tavataan. He eivät välitä yhtään siitä, että n. kolme vuotias tyttömme kuulee heidän antavan toiselle tytölle joka kuukausi huomiota, hoitavan tätä pari kertaa kuussa, ja tyttömme ei edes näe näitä isovanhempiaan vuodessa välttämättä yhtä paljon. Olen yrittänyt hienovaraisesti vihjata asiasta mutta eivät välitä. Asialle ei mitään voi. Miehen äiti taas välittää vielä paljon vähemmän. Ainoa, joka välittää ja hoitaa lasta on äitini ja hän on pyytänyt miehen vanhemmilta hoitoapua mutteivat sittenkään antaneet. Viime vuonna eivät edes sitten käyneetkään tuosta pyynnöstä huolimatta kertaakaan.
Mun mielestäni näihin ongelmiin voi yrittää hienovaraisesti, ystävällisesti puuttua yrittämällä sanoa, että lapsi kaipaa isovanhempiaan ja että olisi hyvä, että lapset saisivat tasaveroisesti huomiota, sillä lapset yleensä toivovat kovasti ja pettyvät kovasti, jos eivät saa samallalailla huomiota kuin serkkunsa. Sen enempää en sanoisi, sillä eihän isovanhempiakaan voi pakottaa toimimaan toisella tavalla kuin he toivovat eikä heidän kanssaan riiteleminen varmaan edistä asiaa yhtään. Päinvastoin varmaan lapsi siitä kärsii. Nyt sitten vain meidän pitää hyväksyä tilanne ja etsiä lapselle huomiota muualta. Harmi, ettei niitä varaisovanhempia sillä tavalla vain löydy enkä osaa etsiäkään.
Toivottavasti joku osaa neuvoa sinua paremmin tässä ja tuossa toisessa ongelmassasikin.
Hyvää keväänalkua!