Huono omatunto
Heippa kaikille äideille!
Meillä on noin kolmen kuukauden ikäinen vauva, ensimmäinen, joten kaikki on meille aivan uutta ja tuntematonta. Olen ollut aika väsynyt viime aikoina, enkä jaksa pitää vauvalle seuraa niin paljon kuin haluaisin. Poden kauheaa syyllisyytta siis siitä, kun en leiki tai juttele vauvan kanssa koko aikaa kun tämä on hereillä. Ja tästäjohtuen tunnen itseni huonoksi äidiksi ja vaikka mitä... " Pitääkö" vauvelin kanssa olla koko ajan? Kertokaa kuinka teillä on menty.
Kommentit (5)
Kiitos rohkaisevasta viestistä. Oloni parani huomattavasti. Oli kiva kuulla ammattilaisen mielipide. Kait se on vauvallekin kivempaa, kun ei tarvitse tuijotella äitin naamaa koko aikaa. Vitsailtiin jo mieheni kanssa, että tällä menolla me jokelletaan kaikille ketä vastaan tulee! Aurinkoa!
pieni vauva ei silleen tarvi huomiota, ku vanhemmat lapset. vauvalle riittää kun saa katsella ja seurailla mitä äiti touhuaa. siten se viihtyy ja on tyytyväinen. aina kun vauva nukkuu, niin muista itekki levätä! minä en tosin osaa levätä ja aina touhuan muuta esim. pesen pyykkiä tai teen ruokaa =) onko paikkakunnalla jossa asut mahollista hakea apua kotiin? perhetyöntekijä on oiva apu, jos vain pidät siitä et kotiisi tulee vieras ihminen hoitamaan lasta vähäksi aikaa. opit kyllä aikanaan tuntemaan henkilön ja sille on hyvä kertoa huolia ja iloja. kokemusta on ja sen perusteella sanonki.
Täytyy kuitenkin korjata, että en suinkaan ole alan " asiantuntija" , vaan ihan tavallinen kahden pikkulapsen kotiäiti : )
Lukemisella viittasin kaikkiin lähinnä lehtijuttuihin, joissa puhutaan vauvan ja vanhemman (yleensä äidin) varhaisesta vuorovaikutuksesta. Siitähän kirjoitetaan nykyisin aika paljon, ja mielestäni ko. jutut antavat tosiaan sellaisen vaikutelman, että vuorovaikutuksessa täytyisi olla jatkuvasti. Kuitenkin myös vauva tarvitsee " omaa aikaa" ja rauhaa ympäristönsä tutkimiseen. Kun tämän oivalsin, päätin, että en tee mitään sellaista, mikä tuntuu omasta mielestäni pakonomaiselta tai teennäiseltä. Luotan siihen, että ihan tavallinen, luonteva vuorovaikutus on vauvalle ihan riittävää! Se leikkimielisyyskin tulee mukaan ihan itsestään, kun ei liikaa stressaa.
Onnea meille kaikille tähän äitinä olemiseen!
t. Ompunäiti
Luepa uusimmasta Vauvasta Anne Moilasen hauska kolumni juuri tästä aiheesta, se hersytti kyllä täällä naurut, sillä itse olen turhaa mureksinut samaa asiaa, samanikäisen vauvan kanssa. Moilasella on ihan hyvä pointti siinä(kin), etteiväthän aikuisetkaan ole koko ajan höpöttämässä toisilleen.
Vuorovaikutetaan ja pidetään seuraa silloin, kun vauva sitä tarvitsee mutta kieltäydytään ryhtymästä lapsen viihdekeskukseksi! Itsenäisesti leikkivä ja yksinkin viihtyvä vauva on varmasti samanlainen lapsi - ja aikuinen, ei ole esim. kotiäitinä ollessa huono taito osata viihtyä itsekseen :D
Hei!
Minäkin mietin paljon samoja asioita, kun esikoisemme (pian 3v) oli pikkuvauva. Olin lukenut varhaisesta vuorovaikutuksesta ja luulin, että vauvan kanssa pitää tosiaan koko ajan jutella, lorutella jne jne. Mutta olin ihan väärässä ja väsytin itseäni liikaa asian murehtimisella!
Itse opettelin pikku hiljaa olemaan " rauhassa" ja suorittamatta vauvan kanssa. Leikin hänen kanssaan silloin kun molemmista tuntui luontevalta, mutta en leikkinyt jos jompaa kumpaa ei huvittanut. Aika paljon otin vauvan sitteriin tai myöhemmin syöttötuoliin seurailemaan omia hommiani, vaikka nyt tiskaamista, ja siinä sivussa juttelin hänelle jos siltä tuntui.
Nyt kakkosen (10 kk) kanssa en ole edes ehtinyt ajatella tätä asiaa. Jos vauva viihtyy itsekseen leikkimässä, annan hänen puuhailla ihan rauhassa omiaan (turvallisuuden rajoissa tietysti). Jos hän kaipaa seuraa tai syliä, sitten seurustellaan ja sylitellään.
Muuten, ihan vähän aikaa sitten kuulin jostain sellaisen " nyrkkisäännön" , että pikkuvauvalle riittää 3 x 5 minuuttia aktiivista vuorovaikutusta päivässä.
Älä siis huoli, tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu luontevalta!
t. Ompunäiti