Heissan.
Hei kaikille. Olen uusi täällä ja ajattelin, että voisin tulla tänne hieman ' avautumaan' , koska tuttuni ovat sivuja kehuneet. ^^
Olen tässä parin viikon ajan kummastellut oloani, enkä ole vielä saanut aikaiseksi ostettua raskaustestiä, mutta luulisin, että on sattunut vahinkoraskaus. Poikaystäväni ei ole sanonut, että olisi kondomin kanssa vahinkoa sattunut, mutta eihän miehistä aina tiedä vai mitä? =)
Kerroin sitten eilen poikaystävälleni, että oloni on omituinen ja hän kysyy heti " Oletko raskaana?" Siinä sitten ihmettelin ja punastelin, että enpä tiedä kultaseni enpä tiedä.
Olen tehnyt abortin, joidenkin kauhuksi, kun olin yläasteella joten nyt se ei tule enää kysymykseenkään. Ei toista kertaa enää, koska tahdon pitää lapsen. Kauhunani on kuitenkin oma äitini sekä taloudellinen tilanne. Äitini on pyytänyt, etten tekisi vielä 49-vuotta täyttävästä äidistäni mummoa, mutta.. En tiedä onko nyt näin käynyt. Poikaystäväni taas on työtön toisin kuin minä, eikä minua innosta ajatus olla viimeiseen asti töissä.
Onko samankaltaisessa tilanteessa olevia tai olleita?
Oma tilanteeni on vielä aivan täysin epävarma, enkä tiedä mitään varmaa, mutta epäilykset ovat kovat.
Kommentit (3)
tee ihmeessä testi!
Asia joka minun korvaani kuulosti todella pahalta oli se mitä sanoit äitisi sanoneen (ettei hän halua mummoksi vielä 49-vuotiaana). Minusta on kauheaa, että oma äiti kehtaa yrittää tuolla tavalla vaikuttaa lapseensa! Minä loukkaantuisin äidilleni, mikäli hän kehtaisi vihjaistakaan, etten saisi tehdä lapsia, koska HÄN ei vielä halua mummuksi! Kun ollaan aikuisten iässä, ei omilla vanhemmilla pitäisi olla mitään vastaansanomista siinä, milloin tekee lapsia vai tekeekö ollenkaan! Varsinkin jos syy on yhtä typerä, kuin että " en halua tulla vielä mummuksi" .
Älä anna äitisi mielipiteen lannistaa, tai ainakaan anna olla ainoa syy olla pitämättä vauvaa, mikäli olet raskaana! Vai mitä, äitisikö määrää, milloin sinun on sopiva aika tehdä lapsia (eli sitten kun HÄNELLE sopii)?
Anteeksi vaahtoaminen :)
Niin, ei äitini sitä varmasti pahalla tarkoittanut, mutta muistelee varmaankin sitä kuinka joutui yksin kasvattamaan meidät kolme mentyään nuorena huonoihin naimisiin juopon miehen kanssa.
Minutkin hän sai 28 vuotiaana, joten olisin 8 vuotta aiemmin ensimmäistäni odottamassa kuin mitä hän edes osaisi kuvitella. Osaan vain
kuvitella millainen huuto siitä tulee. o.O
Ehdottaisin että tekisit sen testin. Sen jälkeen on helpompi alkaa miettimään asioita!
Rohkeasti vain:))