Uudelleen raskaaksi

että lapsen saaminen heti keskenmenon jälkeen tapahtuisi jotenkin nopeammin ja sikäli luonnollisemmin, kun elimistöllä raskaus vielä tuoreessa muistissa. En ole ikäisesi, vaan vasta 24 vuotias, mutta keskenmenon koin 2,5 kuukautta sitten ja nyt uutta yritetään. Tosiaan olen kuullut sanottavan, että raskaus onnistuu helpommin keskenmenon jälkeen, toivotan sinulle onnea lapsen yritykseen.



Selvennykseksi, että työskentelen itse hoitoalalla joten tietoa saa hieman enemmän.



vauva2006

Niin, olen kyllä kuullut raskaaksi tulemisen olevan helpompaa keskenmenon jälkeen. Kolme kuukautta yritettiin tätä keskeytynyttä raskautta...Nopeasti siis onnistuttiin. Mietityttää vaan välillä oma ikä vaikka onhan mua vanhemmatkin onnistuneet. Toivon sullekin onnea uuteen yritykseen ja olen pahoillani keskenmenosi vuoksi.

Minullakin oli keskenmeno parisen kuukautta sitten. Synnytin tytön viikolla 20+5. Minä olen fyysisesti toipunut hyvin, on ollut kahdet kuukautisetkin. Sain vielä kaupan päälle huhtikkuussa keuhkokuumeen, mutta senkin puolesta voin jo hyvin.



Meillä ei ole vielä lupaa yrittää uutta raskautta. Tai siis jälkitark. sanottiin, että mitään lääketieteellistä estettä uuteen raskauteen ei ole, MUTTA kehottaisin odottamaan verikokeiden tuloksia. Eli tässä toukokuun alussa ollaan juostu labrassa, ensin minä ja sitten molemmat miehen kanssa. Selvitellään, onko meidän verissä jotain " vikaa" . Ihan noin maallikkokielellä, kun en niitä hienoja sanoja muista.



Niin ja sitten siihen, mitä sinulle piti vastata. Päässäni pyörii juuri tuo sama ajatus, jos tässä iässä ei enään raskaus alakaan. Siksi tuo tulosten odottaminen tuntuu niin p i t k ä l t ä ajalta. Kesäkuun alkuun mennessä pitäisi selvitä. Meillä on takana kolme täysin ongelmatonta raskautta ja kolme tervettä tyttöä täällä ilostuttaa elämäämme. Tuntuu oudolta jos nyt jotain vikaa meistä löytyisikin. Olisihan se hyvä jos keskenmenolle löytyisi joku selitys, mutta koska olen jo tapahtuneen hyväksynyt, en kaipaisi enään mitään... Ja näin siksi, että jos jotain löytyy, on vauvahaaveet haudattava kokonaan.



Viikonloppuna olisi ollut oikea ajoitus, mutta ehkäisyä käytettiin. Sanoin miehelle, että uskallettaisiko ilman, mutta hän sanoi ehdottoman ein. Miehen mielestä meillä ei ole mikään kiire, mutta minulle jokainen kuukausi on kuin hukkaan heitettyä aikaa. Haluaisin yrittää heti, koska ei se kuitenkaan tärppää heti. Ja mulla on siitä jo valmiiksi niin kova stressi, että jo se varmaan estää raskautumisen. Voi miten useasti toivonkaan tämän asian vuoksi olevani kymmenen vuotta nuorempi. Sitten ei olisi mikään kiire...

Olen todella pahoillani puolestasi. Oma keskenmenoni oli viikolla 11+2 vaikka vauva oli kuollutkin jo paria viikkoa aiemmin. Ultraan mentiin vielä iloisin mielin mutta vaihtui ilo suureksi suruksi kun lääkäri totesi, ettei sykettä eikä liikkeitä näy. Itselläni oli tosin jo outo aavistus ollut, ettei kaikki ole hyvin mutta järkytys se oli silti. Minulla on edellisestä liitosta kolme lasta, -88, -90 ja -95 syntyneet. Nykyisen miehen kanssa keskenmennyt vauva olisi ollut ensimmäinen ja miehelle ensimmäinen muutenkin. Minulllakin on ollut jo kahdet normaalit kuukautiset ja nyt on ensimmäinen kunnon yritys meneillään. Olen kuitenkin tullut helposti raskaaksi ja toivon, ettei ongelmaa sen suhteen olisi nytkään. Itsekin olen ajatellut, että nyt jokainen kuukausi kun raskaus ei ala on hukkaan mennyttä vaikka eihän se niin ole. Pitäisi vaan koettaa elää stressaamatta, ehkäpä vauva ilmoittelee vielä tulostaan.

Miten olet selvinnyt keskenmenostasi kun raskaus kuitenkin oli jo niin pitkällä? Tuntuu todella pahalle kun ajattelen mitä kaikkea vielä joudut kestämään kun syytä vauvan menetykseen selvitetään..Sitä miettii varmasti kaikenlaista. Toivon, että pääsette yrittämään uutta raskautta mahdollisimman pian.

Olen pahoillani keskenmenosi johdosta!!! Voimia sinulle ja perheellesi! Mä olen kans 37 vuotias ja meillä on kaksi tervettä lasta ja raskaudet sujui ilman mitään ongelmia. Noin kaksi vuotta sitten alettiin yrittään kolmatta lasta. Siitä sitten seurasi km joulukuussa 04 ja maaliskuussa 05. Oli tosi kovat kolaukset. todettiin viikoilla 11+6 ja 9. Mietittiin tosi pitkään ja hartaasti uskaltaako enää yrittää vai luovummeko iltatähden unelmasta. Päätettii kuiteski yrittää ja helmikuussa 06 sitten tärppäsi. Eli yritettiin n.4 kuukautta. Nyt mä olen onnellisesti (?) raskaana 14+5, mutta pelkään paljon menettäväni vauvan. Varovasti olen hetkittäin onnellinen ja yritän häätää pahat ajatukset pois! Elikkä tämmönen tarina meillä. Mielestäni teidän kannattaa yrittää, ei me niin ikäloppuja olla! Mullakin on tällähetkellä 4 samanikäistä ystävää, jotka ovat tulleet raskaaksi. Ymmärrän kuitenkin huolesi, olen minä samanmoisia ajatuksia hautonut. Toivon teille onnea!!! t:Ramada ja Hope 14+5

Ihmettelen itsekin, miten olen henkisesti toipunut näinkin hyvin. Pelottaakin koko ajan tuleeko kesällä takapakkia, kun laskettu aika lähestyy... En sano, että tämä on ollut helppoa, mutta kolme pientä lastani (08/98, 08/99 ja 05/03) vaativat hoitoa ja huolenpitoa niin paljon, ettei minulla ole ollut varaa masentua. Itken paljon ja entistä herkemmin, mutta se varmaan kuuluu asiaan. Keskimmäisen tyttöni eskarikaverin perheeseen syntyi vauva pari viikkoa sitten. Teki kipeää nähdä tuo pieni nyytti. Heti tuli mieleen, että meillekin piti tulla tuollainen.... Keskenmeno on aina menetys, tapahtui se millä viikolla tahansa. Minä vaan kuvittelin olevani jo turvallisilla vesillä.



Pitää kai luottaa siihen, ettei me vielä mitään ikäloppuja olla. Raskaus alkaa joskus jos on alkaakseen. Ja mun on ennenkaikkea luotettava siihen, ettei meissä miehen kanssa ole mitään vikaa. Muuten saattaa todellakin tulla takapakkia henkisen toipumisen suhteen.

Mä ymmärrän sun tuskan, ku olit jo melko " turvallisilla viikoilla" . Vaikka pienen menetys on aina iso asia, kuitenkin sitä ehkä jo viikkojen 12 jälkeen alkaa olla varovasti onnellinen. Näin useimmiten silloin, kun takana on keskenmenoja ja niistä aiheutunutta menetyksen ja luopumisen tuskaa.

Mulleki nyt toitotetaan (viikkoja siis 14+6 tänään) et voit jo nauttia ja todennäköistä on että nyt onnistuu jne. Mutta voi sitä menettämisen pelon määrää, joka sisälläni on.

Oisin kysyny sulta vielä vm69, löytyikö vauvan menehtymiseen jotain syytä? Mä en tiedä kaikkien taustoja täällä, kun olen ollut paljon pois, enkä tarkoituksellakaan ole tullut tänne kurkkimaan. Näin ajattelin,koska silloin kirjoittelin tänne jonkinverran, ku mulla oli noi keskenmenot. Tulee sillätavalla ikäviä muistoja...no, toisaalta, näitä asioita on mielestäni käytävä läpi, jos ne kerran vaivaavat.

Mulle ehdotettiin nyt neuvolasta psykologia ja taidan hänelle soittaakin ja varata ajan. Oon ollu niin itkuinen ja tuntuu, etten ole menetyksistäni täysin toipunut ja pelkään niin kovin menettäväni tämänkin pienen. Nyt meillä lapsetkin jo tietää odotuksestani. Kerroin tarkoituksella (ja kyllähän se jo näkyy), kun saan heidän innostaan ja odotuksestaan voimia uskoa, että meitä onnistaisi nyt.

Nyt toivon sinulle ja kaikille muillekin näiden raskaiden asioiden kanssa painiskeleville voimia ja onnea uuteen yritykseen, sitten kun olette siihen valmiit!!!voimahaleja!!! t:Ramada ja Hope 14+6

Tänään tuntuu jo paremmalta ja sun viestisi luettuani haluan vielä enemmän uskoa, että toivoa lapsen saamiseen on vielä, ja paljon. Tämä on sellaista vuoristorataa, välillä on kaikki ihan ok ja sitten taas saattaa epätoivo vallata mielen. Mutta kuuluu asiaan, menetys on vielä niin tuoreena mielessä.

Uskon, että sinä pitelet pian sylissäsi omaa pikkuista ja kaikki sujuu tällä kertaa hyvin. Varmasti pelottaa ja päässä pyörii ne pahimmat vaihtoehdot mutta toivon sulle ja koko perheellesi onnellista odotusaikaa. Saatan vaan kuvitella mitkä on omat tuntemukset jos vauva ilmoittelee tulostaan. Uskaltaako koko aikana sitten iloita raskaudesta. Mutta sen näkee sitten jos...

Lapsi olisi ollut rakenteellisesti terve, eikä mullakaan ollut mitään tulehduksia. Keskenmenohan alkoi sillä, että lapsivesi meni ja silloin epäiltiin, että kohdussa on joku tulehdus, joka puhkaisi kalvon. Mulla oli tulehdusarvot koholla, olin kyllä flunssassakin silloin.



Istukassa oli joku hyytymä ja vauvalla oli aivoverenvuoto. Lääkäri, eikä kukaan muukaan vaan ei koskaan pysty kertomaan, mikä oli syy-seuraus-suhde noiden kolmen seikan kohdalla. Eli aiheuttiko hyytymä aivoverenvuodon ja luonto lapsiveden menon. Vai aiheuttiko vedetön kohtu jotenkin sen hyytymän tai aivoverenvuodon vai mikä oli järjestys. Itse uskon, että lapsi kuoli käynnistyksen yhteydessä siihen aivoverenvuotoon. Saman aamuna vielä tunsin liikkeet. Mut mä en kyllä tajua miten se lapsivesi alkoi tulemaan...



Tuon hyytymän takia nyt on labrassa juostu. Ensin katsottiin, onko mulla suurentunut veritulppariski ja sitten onko mulla ja miehellä verissä " jotain häikkää" joka voisi aiheuttaa sikölle tuon aivoverenvuodon. Jos näin on, on meillä ollut HUIPPU HYVÄÄ TUURIA tässä elämässä kun kolme ihanaista tyttöä ollaan ongelmitta saatu.

Menetimme pikkukakkosen helmikuussa rv 23. Olen äitiyslomalla ja syli on tyhjä. Nyt on tietysti ollut aikaa toipumiselle ja toisaalta myös ajatuksille. Mitä enemmän ajattelee tulevaisuutta, sitä enemmän alkaa pelottaa. Haluamme todella elävän sisaruksen esikoiselle! On surullista ajatella, että hän jäisi " ilman" sisaruksia... enkeliveli ei valitettavasti voi korvata todedllista ihmissuhdetta. Yhtä paljon surettaa ja pelottaa mahdollinen uusi raskaus. Kyllä olisi ihanaa voida nauttia odotuksesta ja suunnitella elämää uuden vauvan kanssa. Uskaltaako sitä enää luottaa, että elämä kantaa? Ikää itselläkin on 33 eli ei tässä kannata jäädä vuosiksi ihmettelemään. Sori, tulee sekavaa sepustusta eikä oikeasti vastausta kysymyksiin ollenkaan!



Ansu

Pahoittelut sinullekin menetyksesi johdosta. Toivottavasti kuitenkin uskallat yrittää vielä sitten kun tunnet olevasi siihen valmis.

Niin, elämä ei aina mene niinkuin itse sen suunnittelee. Minun nuorin tytär sairastui 2-vuotiaana leukemiaan ja puoli vuotta sairauden toteamisesta tuli avioero silloisen miehen kanssa. Avioliitto oli ollut aikamoinen helvetti välillä miehen väkivaltaisuuden ja äkkipikaisuuden vuoksi joten ero oli helpotus minulle ja lapsille. Tuo aika on jättänyt syvät jälkensä minuun ja vei vuosia aikaa oppia luottamaan ihmisiin. Eroa olin harkinnut jo kauan mutta vasta lapsen vakava sairaus antoi voimaa lähteä. Ajattelin, että elämä on tässä ja nyt, sitä ei saa hukata. Tytär parantui vaikka hoidot olivat rankkoja ja välillä oli huonojakin aikoja. Hän on tällä hetkellä reipas 11-vuotias neiti. Olin vuosia yksin ja elin vaan lapsille ja itselleni kunnes tapasin nykyisen mieheni. Hän on mulle opettanut mitä oikea rakkaus kahden aikuisen välillä voi olla ja olen niin kiitollinen kun saan elää hänen kanssaan arkista elämää iloineen ja murheineen. Keskenmenosta ollaan selvitty yhdessä toinen toisiamme lohduttaen. Pakko on uskoa, että yhteinen lapsi vielä meille annetaan. Se olisi unelmien ja toiveiden täyttymys. Vaikka paljonhan mulle on annettu. Tähänkin olen tyytyväinen ja onnellinen näinkin.

Ja ensinnäkin pahoittelut keskenmenosi johdosta!

Itse sain keskenmenon rv 9 10/05 ja en ole saanut sen jälkeen tärppiä.Olenkin miettinyt myöskin johtuuko jo iästä että sitä plussaa ei testiin vain tule.Olen tosin sinua muutaman vuoden nuorempi nyt ikää 33,mutta silti jo käynyt mielessä.Tosin esikoista yritettiin 6 pitkää vuotta ennen tärppiä,sitten kakkonen lähti heti ekasta laakista,kolmonen taas antaa itseään odotuttaa.Yritystä jo 1v5kk ja tuo yksi keskenmeno ollut sinä aikana. Mutta toivon todellakin teille se plussa tauluun pläjähtää nopeasti.Luulen että ei sillä iällä nyt niin kauheasti loppujen lopuksi merkitystä ole,se on vain niin yksilöllinen juttu että toiset raskautuu heti ja toiset taas saa odottaa pitempään.Vielä kerran peukkuja yritykseen.

Hei,



mulla oli tammikuussa keskenmeno rv 10. Raskaus oli viides ja ei-suunniteltu. Toivuin onneksi todella nopeasti sekä henkisesti että fyysisesti. Nyt olen uudelleen raskaana, menossa rv 9+ jotain. Maaliskuussa täytin 38 vuotta, joten ihan tyttönen en enää ole :-)



Eli tulin uudelleen raskaaksi toisen kierron aikana km:n jälkeen. Nyt vaan jännitetään, että kuinka tällä kertaa käy...