Supistuksia rv19+
Odotan viidettä lastani ja tiedän kyllä, että tässä vaiheessa voi olla jo harjoitussuppareita. En vaan muista enää, millaisia ne on aiemmissa raskauksissa olleet voimakkuudeltaan ja tiheydeltään.
Eilen illalla maha alkoi jatkuvasti kovettua kovaksi. Ei se kivuliasta ollut, mutta kuitenkin hyvin epämiellyttävää (ja tietty myös hieman pelottavaa, kun viikkoja vielä niin vähän), kun masu pingottui niin kovaksi uudestaan ja uudestaan. Tuli kyllä kiire päästä jo nukkumaan, että saan supistukset loppumaan. Nyt sitten pelottaa, että milloinhan ne alkaa taas uudestaan. Yhtenä iltana ehkä joskus viikko sitten alamaha tuntui myös epämiellyttävän kireältä, kun rupesin nukkumaan, mutta sitten meni monta päivää, ettei mitään epämiellyttäviä tuntemuksia ollut.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on tällaisista suppareista? Onko ne alkaneet avata kohdunsuuta? Onko teidät määrätty enemmän tai vähemmän vuodelepoon?
Rakenneultra oli pari päivää sitten ja silloin kohdunsuu oli täysin kunnossa.
neronja rv19+5
Kommentit (6)
Hei!
Minulla alkoivat supistelut rv 19 tietämillä. Supistukset olivat aluksi kivuttomia, mutta pahan tuntoisia ja pitkäkestoisia - supistus saattoi jäädä päälle tuntikausiksi (vaikkei kipua sinänsä olisi tuntunutkaan) vaikka kuinka join vettä ja makasin. Ilmeisesti noilla viikoilla tällainen jatkuva supistelu ei kuulu asiaan ja lääkäri määräsikin minut sairaslomalle ja lepoon.
Nyt (rv 31+2) kiitän itseäni siitä, että maltoin ottaa rennommin jo tuolloin. Eipähän tarvitse nyt maata sairaalassa taikka hoitaa keskosta keskososastolla. Edelleen supistelee ja yhä kipeämmin heti kun rasitan itseäni mitenkään, mutta kohdunsuu ei ole vielä aiennut, vaan lyhentynyt ja pahasti pehmennyt. Joten tässä kotona lepäilemällä odottelen, että saisin taas luvan nousta kotitöihin ja kävelylenkille, kun viikkoja alkaa olla enemmän kasassa. Sairaslomalla joudun olemaan koko loppuraskauden.
Kannattaa käyd tarkistuttamassa tilanne neuvolassa ja keskustella mahdollisesta sairaslomasta. Lepo varmasti auttaa supisteluihin, ja jopa muutama viikko noilla viikoilla voi riittää " rauhoittamaan tilanteen" .
Naana
Loppuviikon olenkin sitten levännyt. Sen jälkeen on ollut vain vatsan kovettumisia ja lievää menkkakipua selässä. Neuvolalääkäri sattui sopivasti olemaan eilen, ja kaikki aivan normaalisti muuten.
A & Kirppu h15+1
Auttaa rentouttamalla lihaksia, joka kohtukin on. Odotan toista 37+4, ja supistellut on tiheasti molemmissa raskauksissa juuri n. vk 19-20 lahtien. Magnesium on auttanut selvasti. Sita voi (ja kannattaa) ottaa 350 mg paivittain, mieluiten 2-3 erassa aamusta alkaen. Apteekin valmisteet ovat luotettavimpia.
suunnilleen rv 16-18 lähtien. Tässä raskaudessa tunsin ekat selvät supistukset jo aikapäivää sitten ja edelleen tulee sipistuksia silloin tällöin, mutteivät ole kivuliaita. Edellisessä kahdessa eivät vaikuttaneet juurikaan kohdunsuun tilanteeseen, ihan loppuviikoilla vasta alkoi paikat pehmetä. Molemmat lapset syntyneet täysaikaisina rv 41 ja 40.
Molemmista olen ollut sairaslomalla silloin kun supistelut ihan jatkuvaa ja lepo niihin tosiaan auttaa. Viime kerralla söin magnesium-lisää jalkojen suonenvetoon, mutta supisteluun se ei kyllä auttanut :(
Luulen, että sairaslomat tälläkin kertaa edessä, mahdollisimman pitkään toivon olevani työssä. Työni on kyllä suhteellisen kevyttä, katsotaan miten käy.
Mayella 16+3
tutultahan tuo kuulostaa, älä huoli. Itse olin neuvolassa rv17 ja siellä th kysyi, joko tunnen supistuksia. Olin juuri pari päivää aikaisemmin alkanut tuntea suppareita ja th:n mukaan se on ihan normaalia, kun kohtu on jo sen verran iso. Nyt (rv21+5) tunnen supistuksia päivittäin, tosin osassa kohtu ei kovetu kunnolla joten ilmeisesti se vielä harjoittelee. Ikävä puristava tunne liittyy kuitenkin supistuksiin, joten ne kyllä tuntee!
Mulla oli esikoista odottaessa myös supistuksia melko varhain ja odotuspäiväkirjasta katsoin, että liikuntaa vähentämällä supistuksetkin väheni. Myös nyt olen huomannut, että esim. istuva asento saattaa aiheuttaa supistuksia, samoin rehkiminen ja viime päivinä olen yhdistänyt suppareita vauvan liikkumisen yhteyteen. Esikoisesta nuo supistukset eivät avanneet lainkaan kohdunsuuta ennen kuin pari päivää ennen synnytystä (rv39+3) ja täytyy uskoa, että tälläkin kertaa käy samoin. Jostain muuten luin, että kohtu supistelee läpi raskauden joka 20. minuutti, aika hurjaa!
KK rv 21+5
Ensimmäisessä raskaudessa alkoivat rakenneultran aikoihin ja tässä toisessa olin tuntevani mahan hetkellistä kovettumista jo välillä viikoilla 14-15, mutta varsinaisesti tunsin ne supistuksiksi noin viikolta 19 lähtien. Supistuksia tuli päivittäin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Istumatyö ja työstressi tuntuivat vielä lisäävän niitä. Kivuttomia olivat, mutta silti todella epämiellyttäviä. Viikon sairaslomalla olin varmuuden vuoksi viikolla 26, vaikka lääkärin tarkastuksessa kaikki olikin kunnossa, mutta hän oli sitä mieltä, että varmuuden vuoksi lepäilisin. Vähän supistukset helpottivat, mutta eivät kokonaan kadonneet. Viimeksi viikolla 30 tarkistettiin tilanne ja mitenkään eivät supistukset olleet vielä vaikuttaneet. Nyt supistukset muuttaneet selvästi muotoaan ja ovat välillä jo kipeitäkin. Viikon päästä lääkäri ja sitten näkee onko jo jotain tapahtunut. Itselläni raskaus viikolla 35+1, joten ei mitään hätää olisikaan vaikka vauva kohta jo syntyisi, mutta tietysti toivon, että pysyisi vielä useamman viikon masussa.
Tsemppiä supistusten kanssa! Ovat inhottavia ja aiheuttavat stressiä, mutta sinullakin jo niin mones raskaus menossa, että varmasti senkin takia kohtu saattaa harjoitussupistella jo aikaisessa vaiheessa.
emmi-liini rv 35+1