Heinähatut loppusuoralla
Kommentit (12)
Aika hiljasta alkaa tällä puolella olemaan.Kuinkas vee-lan, onko minkäänlaisia tuntemuksia?Tuota kysymysta kirjottaessa tulikin mieleeni kuinka raivostuttavaa nuilla viikoilla oli kun joku tuli kysymään, että "joko on tuntemuksia".
Viime metreille toivottelen vielä supistuksia.
Miinnu ja Liisi 8vrk
Kiitokset "tsemityksestä" Fairytale ja Miinnu :). Hiljaista kieltämättä on täällä mutta näinhän se menee.. Vointi täällä hyvä ja pääkin jaksellut ihan kohtuullisesti. Parina viime päivänä olen ehtinyt ja jaksanut tavata ystäviä ja perhettä ja saanut ajatuksia välillä hetkeksi johonkin muuhunkin kuin aktiiviseen odotteluun. Virkistävää.
Pieniä supistuksiakin tuntunut mutta ihan sellaisia kivuttomia jomottelu-/kiristelytuntemuksia.. Mutta jotain aivan uutta minulle ;). Huomenna olisi sitten viimeinen neuvolakontrolli ja ajan saaminen synnytysvastaanotolle ensi sunnuntaille. Käsittääkseni sunnuntaina mahdollisesti käynnistellään mutta mikäli vauvalla kaikki hyvin voidaan käynnistystä siirtääkin päivällä parilla. Katsotaan! Ja vielähän kaikki on mahdollista, iskee se salama joskus kirkkaaltakin taivaalta..
Vee-lan 41+4
ilmottautuminen eli meille syntyi ma 3.8 klo 9.53 pieni tytön tylleröinen mitoilla 3085g ja pituus 49cm.
Tännään piästiin siis kotia :)
Paljon tsemppiä ja jaksamista Vee-lanille ja muille jakautumattomille!
Juuliska69 ja neiti Rypäle 2 vrk
pieni tyttelö. Onnea paljon Juuliska. Menikös kaikki "nätisti"? :)
Olispa multakin joku kysynyt, vieläkö haluan odotella pari päivää ennen ku käynnistellään. Tuolla mun synnytysmestassa oli kyllä muutenkin sellasia tehotyttöjä, että ne ei paljoo mitää kyselly. Lainauksia: Lääkäri yliaikaisuuskontrollissa: "Sitte lauantaina laitetaan rytisemään." Hoitaja yöllä, kun valvoin supistuskipuja: "Joko sä nukut tai synnytät." ja iski Petidin-piikin, kun en näköjään synnyttäny. Kätilö: "Nukutuslääkäri olis viereisessä huoneessa, nyt kannattaa ottaa se epiduraali." Siinä on yleensä, että joo, selvä, näin on varmaan paras. No ei välttämättä... Ensi kerralla sitten oman kaavan mukaan.
Tuumaillen, Fairytale (vielä kukkuu) ja Tyttömyttö (nukkuu)
tältäkin suunnalta; ihan yhes koos ollaan vielä.
Kovasti onnea Juuliskalle ja pienelle tyttövauvalle, ihanaa.
Kieltämättä aika rempseältä kuulostaa Fairytalen kuvaama meno käynnistyksestä. Asiakaslähtöistä toimintaa.. Ja ymmärrän hyvin, että etenkin ensikertalaisena sitä menee ja tekee kuten käsketään vaikka ehkä tuntuisikin, että oma aikataulu on hieman eri kuin synnytystehtaan.
Mäkin sain tänään kuulla, että kovasti on ruuhkaista synnytysvastaanotolla - sunnuntaina kutsutaan sisään "johonkin aikaan päivän mittaan, voi mennä iltaankin" käynnistystä varten. Kuulostaa siltä, että siellä on hyvin aikaa kuunnella mun tuntemuksia ja toiveita :).
Neuvolakäynti tänään ei tuonut juuri uutta. Vauva voi hyvin, joskaan ei edelleenkään ole laskeutunut. Vaatisi vähän supistuksia, sanoi kätilö. Ai jaa. Mutta sisätutkimuksen teki mun pyynnöstä ja koetti vähän pyöritelläkin kohdunsuulla, josko jotain lähtisi tapahtumaan. Vielä ei ainakaan ole mitään isompia tuntemuksia mutta sellaista vereslimaista vuotoa tullut hieman. Mulla on täällä sormet ristissä, että alkaisi nyt hyvä ihme supistella illan mittaan. Kohta reippaalle kävelylle ja sen jälkeen pientä jumppaa kotona, mitä nyt tältä helteeltä jaksaa tehdä.. Mutta viimeisiä päiviä mennään, se nyt ainakin on varmaa. Sunnuntaina "laittavat rytisemään" sitten.
En ole ehtinyt paljon koneella oleskelemaan, kun tultiin maanantaina Napsun kanssa kotiin sairaalasta. Vauva syntyi siis täsmällisesti laskettuna päivänä eli 31.7. Synnytys oli yllättävän helppo vaikka kovasti jännitin, etten kestäisi sitä kipua. Ponnistusvaiheesta en edes paljon muista, mutta epiduraali oli avautumisvaiheessa pelastus. Nyt oma prinsessa tuossa vieressä ähisee!
täällä aloitettu sitten eli tervehdys sairaalan suojista. Minkäänlaisia supistuksia ei ehtinyt kotona vielä tuntua, joten aika nollatilanteesta lähdetään. Sen verran oli kohdunsuu kuitenkin auki, että aloittivat nk bard-katetrilla, mikä pikkuhiljaa avaa kohdunsuuta enemmän. Ei siis tarvinnut Cytotec-kypsyttelyjä. Mukavasti jomottelee mutta ei vielä mitään isompia tuntemuksia. Täytyy nyt toivoa, että lähtee tehoamaan, kummittelee jossain mielen pohjalla keisarinleikkauksen uhkakin..
Onnittelut Fraxinalle, perästä tullaan..! :)
Heipat!
Ihan pikaisesti. En ole täällä ehtinyt käymään. Hengissä ollaan. Tyttö tuli 22.7. ja voi hyvin. Äitillä menee vielä totutellessa.
Jaksamisia odotukseen.
T Sanna ja Vilma 2,5vk
Hei kaikki!
Vihdoinkin! Ihana pieni poikamme syntyi pitkän odotuksen päätteeksi maanantai-aamuna klo 05.29. Painoa 3840 cm ja pituutta 49 cm eli oli pienempi mitä veikkailtiin. Ja tuhannesti kauniimpi, suloisempi, täydellisimpi kuin uskalsin kuvitella..!
Synnytys siis käynnistettiin su-aamupäivänä kohdunkaulanlaanjentavalla bard-katerilla, mikä toimi hyvin - pari tuntia myöhemmin pääsin synnytyssaliin, missä jatkettiin oksitosiinitipalla. Kalvojenpuhkaisu päästiin tekemään vasta illalla, koska vauvan pää pysyi sitkeästi korkealla eikätkä napanuoran esiinluiskahtamisriskin takia halunneet siihen ryhtyä.
Kipeät supistukset alkoivatkin oikeastaan siitä, ja voimistuivat nopeasti. Kivunlievityksenä tuli sitten kokeiltua akupunktiota ja ilokaasua ja lopulta pyysin ja sain myös epiduraalin - mahtava keksintö, ei voi kieltää :).
Kohdunsuu oli täysin auki puoli neljän jälkeen yöllä ja vauvan pääkin vihdoin tullut alas. Jonkin aikaa sain istuskella pallon päällä ja keinutella, jotta pää tuli alas viimeiset sentit "lähtökuoppiin".
Ja neljän jälkeen alkoi sitten ponnistaminen, mitä kesti sen 1,5 tuntia. Karmea homma, huhhuh.. Viiden jälkeen alkoivat puhua imukupista (mä toivoin jo sitä..!)ja lääkäri kävikin huoneessa asti mutta kätilö totesi siinä vaiheessa, että kyllä se sieltä tulee. Auttoivat loppurytinässä painamalla vatsan päältä ja sukelsihan tuo sieltä lopulta ulos. Ja sen jälkeen onkin ollut tätä euforiaa :)
Nyt ollaan kotona ja voidaan hyvin, pikkumies on rinnalla TIHEÄSTI ja on kaikin puolin mallikas. Mulla rinnat kestää juuri ja juuri, ilmakyvettelen ja laitan Lancinoh-voidetta jokaisessa sopivassa välissä :).
On tämä äitiys sitten ihanaa! En pysty käsittämään tällaista onnen määrä. Katsotaan nyt parin päivän päästä mitkä ovat fiilikset, kun alkaa se babyblues soida. Mutta vielä mennään korkealla :)
Vee-lan ja pojanpallero 2vrk
Toivottelevat Fairytale ja Tyttömyttö
Hei kaikille!
En ole ehtinyt paljon kirjoitella, kun aika on mennyt tähän arjen pyöritämiseen.
Mutta meille syntyi kolmas tyttö 17.7 klo 11.05. Kaikki meni nopeasti ja miellyttävästi ohi neljässä tunnissa. Tyttö oli yllätykseksi reilun kokoinen 4,2kg;) vaikka piti olla 3,5kg, kuten aikaisemmmat. Pituuttakin oli 52cm.
Täällä nautitaan vauva-ajasta ja isommat siskot auttavat innoissaan.
Paljon onnea kaikille vauvan jo saaneille ja muut
koittakaa jaksaa vielä hetki odotella!
Linnea71 ja Varpu 1kk
En nyt enää mahaile, mutta seuraan vielä, miten loputkin saadaan maaliin. Älä huoli siitä käynnistyksestä, Vee-lan, jos nyt kävisikin niin, ettei vaavi sieltä ennen sitä tule. Ei siinä mitään sen kummempaa. Vauvan saat syliisi muutaman päivän päästä, tavalla tai toisella.
Tsemiiii.... :D Hih, nää tekopirteet uudissanat on aika hassuja. Siis oikeesti, rauhaisia ajatuksia viimeisille päiville, toivoilevat Fairytale ja Tyttömyttö 9 pv