12 vuotta väliä

ja kyllä sitä ensimmäisen tosiaan teki vaan ilman suuria murehtimisia, mutta toista se oli 11 vuoden jälkeen. Kaikesta ehdin minäkin murehtia (synnytin tosin vuosi sitten) ja joka asia huoletti. Sen minkä itse koin että supistukset ja kaikki muukin sattuivat nyt paljon enemmän kuin ekassa synnytyksessä (tai sitten aika on tehnyt tehtävänsä ja ehti jo unohtaa mitä se oikeasti on).

Itseni yllätti pahiten VÄSYMYS mitä en oikein muista että ekan kanssa olisi ollut juurikan.

Ensimmäinen synnytys yli 19h kestoltaan. Tämä toinen nipin napin 4h. Minustakin kipu oli kovaa tässä toisessa, tosin voi olla että aika tosiaan kultaa muistoja. Minäkin osasin stressata kaikkea etukäteen tämän toisen kanssa.



Elimistö kyllä muisti kuinka synnytys menee, vaikka vuosia välissä. Kestokin lyheni huomattavasti, tätä jännitin etukäteen myös. Ponnistin tätä kakkosta hieman pidempään kuin esikoista (alle 30min), tähän vaikutti luultavasti luomusynnytys ja ponnistuskipu, jota en esikoisen kanssa muista tunteneeni epiduraalin vuoksi.

Toisen ja kolmannen lapseni välillä on runsaat 10 vuotta ikäeroa. Sain kaksi poikaa alle 20-vuotiaana, pojat ovat nyt 11- ja 12-vuotiaat. Synnytykset olivat aika samanlaisia keskenään, tosin eka kesti yli 30 tuntia ja toinen vajaa 7. Molemmat kestin ilokaasun voimin ja ponnistusvaiheet olivat tosi nopeita (10 ja 8 minuuttia).



Kolmas lapseni syntyi runsas vuosi sitten, tyttö on nyt n. 1v 5kk. Kolmanteen synnytykseen menin samoissa mietteissä kuin ekoissa, olin aivan varma että ilokaasu riittää enkä tarvitse mitään puudutuksia. Mulla on kaiken lisäksi piikkikammo joten en edes ajatellut puudustusta. Kolmas synnytys oli kuitenkin yhtä tuskaa, se kesti n. 10 tuntia (ponnistus 6min). Ilokaasu ei auttanut ja jotenkin tuntui sille että mun kipukynnys oli madaltunut aivan hurjan paljon 10 vuodessa. Lopulta otin epiduraalin ja se auttoi todella paljon: kohdunsuu oli auki 5cm kun puudutus laitettiin ja vauva syntyi 1,5 tuntia puudutuksen laiton jälkeen. Se siis rentoutti niin että kohdunsuu sai avautua rauhassa.



Sain neljännen lapseni (tytön) viime jouluna, synnytys kesti n. 11 tuntia (ponnistus 3min). Mulle sattui aika ikävä kätilö, hän ei kuunnellut mun toiveita enkä saanut epiduraalia. Luulin kuolevani synnytykseen, kivut olivat niin kovat. Mutta lopputuloksen nähtyäni kivut katosivat jonnekin =)



Väsymys on sanoinkuvaamatonta! Voi olla että aika kultaa muistot mutta muistaakseni en tuntenut tällaista väsymystä silloin poikien vauva-aikana. Pojilla on vain 11kk ikäeroa joten mulla oli kaksi vaippaikäistä ihan niin kuin nytkin (tytöillä siis ikäeroa 1v2kk). Nyt nuokun koko ajan, tekisi mieli vaan nukkua nukkua nukkua. Vaikka olen " vasta" 30-vuotias niin tunnen itseni todella vanhaksi :(



Ehkä tää väsymys helpottaa joskus... :)

Tansku & katras

Eli esikoinen on 12 v., ja keskimmäinen 11 v., ja nuorin syntyi nyt viikonloppuna :-). (Olin silloin juuri parikymppinen kun nuo pojat syntyi).



Niin kuin joku kirjoittikin, niin nyt vanhempana huolehdin ja stressasin raskausaikana kauheasti kaikesta, ja pelkäsin synnytystä.

Ja kun kuvittelin että jo ekan kanssa hösäsin ja huolehdin ihan tarpeeksi.



Ajattelin myös olevani ihan ensisynnyttäjä taas, mutta ei. Keskimmäisen ja tämän nuorimman synnytykset kumpikin kesti vain n. 4 tuntia. Kropassa oli vielä siis muistia jäljellä siitä, miten homma menee.



Ihme myös että ainakaan vielä ei ole se sama totaalinen uupumus/väsymys iskenyt, mikä edellisistä oli, joten ehkä tän vauvan hoidon ja " suorittamisen" osaa ottaa nyt rennommin. Tosin vaavi on toistaiseksi ollut tosi rauhallinen.



Jotenkin tää on tosi ihanaa kun on taas pieni - ihmetyttää miten sitä ehtikin tuossa välissä vierähtää niin pitkään, miksei hommannut suloista pakettia jo aiemmin.