Murkkupoikien vanhempia täällä?
Meillä nyt selvästi alkanut tämä ihaana vaihe ja tukea kaipailisin.
Lähinnä vain oma tunnereaktio on yllättänut, olen hieman masentunut.
Tiedänhän että tämä oli tulossa ja välttämätön elämään kuuluva vaihe mutta kun suru vaan hiipii puseroon. Luopumistakin tämä on tietty. Oma pikku poikani on mutunut etäiseksi ja mököttäväksi murkuksi, mur. Täytyy varmaan marssia kirjastoon ja etsiä luettavaa sekä jokin " tukiryhmä" heh. Muita samassa tilanteessa?
Kommentit (11)
Tunteiden vaihtelut tulleet kuvioihin. Välillä hän itsekin ihmettelee niitä.
Kapinaa vanhempia vastaan ja rajojen hakemista. Eniten itseäni ärsyttää aika ajoin vetelehtiminen. Tulee jotenkin tuo sarjakuvien Jere elävästi mieleen.
Meillä murkku on esikoinen, joten luopumisen tuskaa en hänen kanssaan ole vielä kokenut.
Esikois poika on aina ollut rauhallinen ja sosiaalinen poika ja murrosikä ei onneksi ole aivan mahdotonta luonteen muuttumista tuonut. Ainoa harmittava piirre on jatkuva negatiivisuus, kaikkia asiat on huonoja eikä mikään ole hyvin eikä mikään oikein kiinnosta. Onneksi on kova urheilemaan ja saa siellä purkaa enintä energiaa. Selvästi on havaittavissa lointontumista äidistä ja kodista, oman tilan tarve kasvaa jatkuvasti. Minusta näin ensimmäisen kohdalla hankalaa kun pitäisi osata päästää irti ja antaa toiselle tilaa vaikka tekisi mieli ottaa lähelle, mutta eihän sitä väkisin voi. Jotenkin olen pikkuhiljaa joutunut muuttamaan äidin roolia pelkästä holhoajasta myös vähän kaveriksi, näin saan kuitenkin pidettyä keskusteluyhteyden hyvänä ja tiedän mitä mielessä liikkuu ja mitä hänelle kuuluu. Muistaa tietenkin täytyy etei pelkkä kaveri voi olla mutta jos on pelkkä auktoriteetti niin kapina on vain suurempi ja kuilu välillä kasvaa isommaksi.
Nuorempi poika on vasta tulossa murrosikään ja hän kyllä kiehuu ja raivoaa, mutta on aina ollut varustettu suuremmalla määrällä tempperamenttia kuin veljensä, toivottavasti kuitenkin tästäkin selvitään kunnialla kunhan oikein vauhtiin päästään.
mutten kaverikaan. Poika juttelee asioistaan ja maailmanmenosta yleensä. Kommentoin omalta kantiltani. Joistain asioista ollaan samaa mieltä, monista taas ei.
Muistan hyvin omat teiniaikani, vaikka niistä onkin kymmeniä vuosia. Olin samanlainen itseeni käpertyjä, negatiivista energiaa täynnä. Eivät ne murkun sisimmät tunnot mihinkään ole muutuneet, vaikka maailma ympärillä onkin erilainen.
Kuunteleminen on tärkeintä, läsnäolo ja saatavilla olo. Muistan, miten pahalta tuntui, kun joskus omalle äidilleni jotain olisin kertonut ja hän vain murahteli lehtensä takaa...
Tuntuu just siltä niinkuin Mikaido kertoi, että on vaikeaa tasapainoilla ekan murkun kanssa tilan ja rajojen kanssa. Ja kai tämä tästä tosiaan kun ajatukseen tottuu... Lapsistamme kasvaa aikuisia ja sehän on ihanaa myös.
Tosin sitä on aina ollut vähän, mutta nyt on päiviä, jolloin kaikki on niin negatiivistä!
Itse oon ollut aina enemmän positiivinen, joten en tunnista tuota piirrettä.
Mutta ihanaa, että muillakin on tätä asennetta. Musta se tuntuu välillä niin ylitsepääsemättömältä!
Kiva vähän verrata myös sitä, minkäikäisinä lapset yleensä nykyään " murkkuuntuu" .
Meillä hiljattain 12 v. täyttänyt poika ja alkaa olla murkkuiän oireita, ovien paiskontaa yms.
Myös jo ainakin vuoden verran on hiukset rasvoittuneet nopeaan ja finnejä esiintyy, hiki haisee...
Eikä poika enää ole oikein tullut perheen yhteiseen saunaan mukaan, tai jos joskus tulee käy aina tosi pikaiseen vain suihkussa tms. :-)
Toisaalta monilta tahoilta vielä aika lapsenomainen - ainakaan puheissa ei vielä vilise tyttöjä tms.
Lähinnä kiinnostaa tietokonejutut.
Henk.koht hygieniasta meillä käydään välillä kamppailuja, ei meinaa millään mennä jakeluun että suihkussa pitää käydä useammin kuin ennen, kainalot pestä aamuisin, käyttää deodoranttia jne. Mitenkäs muilla?
Toinen poika juuri täytti 11 v. ja on myös aika äkkipikainen välillä, mutta muuten fyysisessä kehityksessä näyttää tulevan hieman perässä.
Nyt meille vauva pian tulossa, joten parin vuoden päästä on uhmaikäinen ja kaksi murkkuikäistä samaan aikaan... ihana tilanne :-).
Olisi kiva jos täällä olisi vaikka näillä murkkujen vanhemmille omakin keskustelupalsta - tässä kouluikäisten palstalla kun on aika paljon kuitenkin eskari/ekaluokkalaisten vanhempia.
Perheklubi.net sivuilla on kyllä joku murkkuikäisten palsta, mutta jotenkin en ole oikein päässyt minkään aktiivikäymisen makuun tuon perheklubin suhteen.
Niin, omani ovat kohta 16 ja 13 vuotiaita! Vanhempi on aika negatiivinen ja kärkäs arvostelemaan ja pitää tiukasti kiinni omista mielipiteistään. Kuopus on joustavampi, mutta saa välillä kammottavia tuittukohtauksia. On kyllä saanut niitä aina.
Siis poika oli 9v. ja mummo kauhisteli, että kun Kalle on niin murkku, kyllä se on säälittävää, kun murrosikä alkaa niin nuorena jne. Ihmettelin asiaa itsekseni. No, olin hiukan huvittunut, kun tämän Kallen sitten tapasin. Hän oli ihan ikäisensä kokoinen ja oloinen poika, ei edes esimurkku, hiukan huonosti kasvatettu ehkä. Piereskeli estoitta kahvipöydässä ja hihitteli päälle... Keskeytti aikuisten juttuja omillaan, irvisteli ja vaikutti kaiken kaikkiaan aika riiviöltä.
Minulla vanhempi poika on 15v ja kanssa tuo hiki haisee, varovasti yritän tarjota deodorantteja jos tuo huomaisi laittaa, nyt jo onneksi itsekin huomannut saman ja peseskelee kainalonsa treeneistä tullessa ja aina kun huomaa että haiskahtaa. Finnit vähän ongelmana, poika saa oikein isoja sinertäviä finnejä ja paha kyllä tahtoo niitä raaviskella kun nuo kaupan värkit ei oikein meinaa tehota. Kenelläkään hyviä vinkkejä finneihin?
Nuorempi poika 13v murrosikä selvästi ainakin fyysiseltä puolelta myöhemmässä kuin veljellä ja on selvästi " lapsellisempi" hyvällä tavalla kuin mitä isoveli muutama vuosi sitten oli. Toki luonnetta enemmän, mutta aina ollut tuittupää.
Joku pohti, että mites sitten kun perheessä on vielä uhmaikäinen perheessä. Meillä on tullainen 2v2kk ikäinen neiti, jolla uhma pukkaa päälle ja tavarat lentelee. Oikeastaan tämä ei ole kamalaa kuin pelkäsin, toisaalta tuollainen pieni sisko on ollut mukava isommille veljille. Meillä tuo vanhin poika ollut aina itsenäinen eikä häntä tainnut saada ottaa enää 5v jälkeen syliinkään vaikka mielellään tuli aamuisin viereen vanhempanakin. Hän on tykännyt pidellä pikkusiskoa sylissä ja lukea kai jonkinlaista läheisyyden tarvetta saa näin tyydytettyä kun ei äitiä uskalla lähelle päästää.
kun oikein pahoja paukamia, niin antibioottikuuri suun kautta. Ihotautilääkäri saa kirjoittaa Roaccutan nimistä aknelääkettä ja antaa henkilökohtaisemmat neuvot.. Kantsii käydä näytillä, niin ei jää välttämättä niin pahaa jälkeä.
Kynnet lyhyiksi ja käsien huolellinen pesu ennen naaman näpelöintiä.
En osaa sanoa muuta kuin, että pysy AIKUISENA. Kuuntele. Puhu, vaikka käännetylle selälle. Näytä, että välität, vaikket saisikaan vastakaikua. Ole läsnä. Älä sorru kaveritasolle. Kavereita on muitakin, samanikäisiä. Älä osta hyväksyntää. Ole yhteydessä kouluun, sähköpostilla on helppoa pitää yhteyttä!