Minkä ikäiselle oma kännykkä?

1) liikkuu itsenäisesti, eli " tarvitsee" kännykkää



2) osaa käyttää sitä, eli käytännössä vähintäänkin lukea



Meillä ovat isommat lapset 6v ja 4v, eikä heillä ole kännykkää. Esikoisen mennessä kouluun hankimme hänelle ehkä kännykän. Suurin syy kännykän hankintaan lienee se, että vanhemmat voivat soittaa lapselle ja lapsi vanhemmilleen. Yhteydenpitoa kavereihin en pitäisi niinkään välttämättömänä tässä vaiheessa, kun se kuitenkin on enemmän sellaista tekniikan ihmettelyä, eikä välttämättä ole kummoista tajua siitä, mitä se maksaa...



Jos lapsi käy tutussa koulussa lähellä kotia (ja vanhemmat ehkä jopa kuljettavat kouluun), eikä jää yksin esim. harrastuksiin tms., niin mielestäni ekaluokkalainen ei todellakaan välttämättä tarvitse kännykkää.

Neljäsluokkalaisella ja ekaluokkalaisella ei ole vielä kännykkää. Hekin kulkevat kyllä 1,5 km:n koulumatkan itsenäisesti, mutta eivät mielestäni tarvitse kännykkää sen takia.

Hän sai sen 6-vuotislahjaksi. Syy tähän lähinnä se, että minun mielestäni koululaisella, ihan ekaluokkalaisellakin, on hyvä olla kännykkä ihan turvallisuuden takia. Ja tämä eskarivuosi on hyvää aikaa harjoitella sen käyttöä ja se uutuudenviehätys ehtii hävitä. Lisäksi olemme lasten isän kanssa eronneet, joten isällä ollessaan voi lapselle soittaa suoraan omaan kännyyn. Todella harvoin puhelinta tarvitaan, mutta on se silti ihan hyvä olla olemassa. Esim. isovanhemmat soittivat aina silloin kun lapset oli isällään, ja nyt he tietävät soittaa suoraan lapselle eikä enää tule turhia soitteluita kun lapset eivät olekaan kotona. Ja kun lapsi on pihalla yksinään kavereiden kanssa, niin laitan kännyn taskuun mukaan. Välillä kun nimittäin käy niinkin ettei ketään näy eikä kuulu vaikka pihoilla ovatkin ja kurkku suorana huhuilee. Silloin kännystä on suuri apu.



Ja meidän lapsella on siis siskoni vanha puhelin, ihan perusnokia. Mitään uusia kalliita kännyköitä ei meillä vielä näin pienille osteta. Liittymäkin on ladattavaa mallia, eli yllärilaskuja ei postiluukuista tipu.

Meillä esikoinen on eskarissa eikä todellakaan saa kännykkää ennen kun siirtyy yläasteelle toiselle paikkakunnalle -jos saa silloinkaan, en tiedä. Lapsi käy vaan eskarissa, lähtee kotoa ja tulee kotiin. Mä olen pienempien kans kotona. Harrastuksiin kuljetetaan, koska asumme maalla ja autokyyti on välttämätön.



Kummityttö sai nyt ekaluokkalaisena kännykän ja olen täysin ihmeissäni, mihin hän sitä tarvii. Opetetaan lapsemme ensin käyttämään kiinteää puhelinta, vastaamaan kohteliaasti ja valvotusti soittamaan tutuille!



Lapsen turvallisuuteen vetoaminen on musta aika kaukaa haettu, onhan kai useimmissa kodeissa puhelin josta voi kaveritkin kotiinsa soittaa jos tarvetta on. Ennenkin selvittiin vaikkei lapsilla piristimiä taskuissa ollutkaan. Itsekin käytän tosi vähän kännykkää, ihan sen takia, että en halua aina olla tavoitettavissa.



T: Vuokko

Ainakin meidän tuttavista valtaosa on luopunut lankapuhelimista suurten laskujen ja varsinkin perusmaksujen vuoksi, kun kännykät on kuitenkin ja kaikki kuitenkin soittaa niihin (kun silloin tietää paremmin kuka vastaa). Meillä itsellä lankapuhelin toistaiseksi on hälytysjärjestelmän vuoksi, mutta ei siihen juuri enää viitsi vastata, kun ainoat jotka siihen soittelee ovat kaiken maailman gallupintekijät...



Monessa perheessä on siis se tilanne, että niin kauan kuin lapsella ei ole kännykkää, soittelevat lapsen kaverit vanhempien kännyköihin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen ollut kokouksessa tai palaverissa, jossa puhelimeen vastannut henkilö on alkanut selittää lapsen kaverille, että " Ville ei nyt ole täällä, kun minä olen töissä..." . Aika monet ostavat lapselle oman puhelimen jo ihan tästä syystä....



Kännykättömyys on varmasti myös helpompaa maalla ja pienillä paikkakunnilla, jossa lapset eivät ehkä kuitenkaan keskimäärin ole niin trenditietoisia, ja missä vanhemmat tuntevat toisensa paremmin (ja omaavat enemmän maalaisjärkeä) ja pystyvät sopimaan yhteisiä sääntöjä ja toimintatapoja. Silloin lapset eivät ehkä osaa kinuta kännykkää niin voimallisesti kun ei kavereillakaan ole.



Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) taitaa olla tällä hetkellä se tilanne, että lähestulkoon kaikilla ekaluokkalaisilla on kännykkä. Voi olla aika vaikeaa olla ostamatta lapselle kännykkää vain periaatteesta, jos lasta vaikkapa kiusataan kännykättömyyden vuoksi. Ainakaan minulla - itse muinoin koulukiusattuna - ei olisi otsaa sanoa lapselle, että et saa. Tottakai kiusaamisen estäminen olisi periaatteessa parempi vaihtoehto, mutta kun toisten lasten vanhempia ei tunne ja jos heille jotain sanoisikin niin todennäköisintä olisi, että he hyökkäävät haukkana kimppuun! Huomattavasti helpompi, yksinkertaisempi ja todennäköisesti myös tehokkaampi keino on kuitenkin ostaa se kännykkä. En nyt kuitenkaan nimittäin jaksa uskoa, että lapsi menee kännykästä rikki.



Turvallisuus on sitten tietysti se syy, mihin aikuisten on ehkä helpointa vedota. Toisaalta kännykkä voi kyllä luoda väärääkin turvallisuuden tunnetta, ei lapsi välttämättä osaa hätätilanteessa käyttää kännykkää, tai ei pysty. Toisaalta tiedän kyllä tapauksia, joissa lapset ovat osanneet soittaa apua esim. kaverin pudottua ja loukkaannuttua. Ja lehdessä oli joku aika sitten juttu, kuinka lapsen ahdistelijakin oli saatu kiinni lapsen kamerakännykällä ottaman kuvan perusteella. Toisaalta kaipa se turvallisuuden tunnekin, joka tulee siitä, että tietää voivansa soittaa vanhemmille millä hetkellä hyvänsä, voi olla jollekulle tärkeä.



Monipiippuinen juttu, jossa ei voi minusta olla kovin tiukasti mitään mieltä, kullakin on puolensa. Ainahan on ollut niin, että uusi teknologia on aluksi kokenut vastustusta, kunnes siitä on tullut rutiinia...

Poika on nyt ekalla eikä missään nimessä tarvitse kännykkää. Koulumatka saatetaan niin pitkälle että koulu melkein näkyy, sieltä menee suoraan iltapäivähoitoon, jossa lasten tuloajat tiedetään ja illalla haen pojan samalla matkalla kuin pikkuveljen tarhasta. Poika ei kulje yksi omaa pihaa kauemmaksi ja jos on kavereiden luona, tiedän aina missä on ja minulla on kavereiden vanhempien puhelinnumerot. Tilanne ei itse asiassa paljoa muutu tokalle mentäessä, mutta silloin voisin harkita jotain halpaa kännykkää jo ihan senkin takia että pojan olisi helpompi soittaa meille jos on pidempään yksin kotona. (Meidän lankapuhelin on vähän sekava ;-))



Minä en kyllä ikinä ostaisi lapselle kännykän hintaista vekotinta vain koska kavereilla on tai koska häntä ehkä kiusataan sen takia. Tuskin se kiusaaminen siihen loppuu kuitenkaan, vaan kiusaajat keksivät kyllä jotain uutta aihetta pilkalleen jos ovat jonkun silmätikukseen valinneet.



Ja me asutaan muuten Helsingissä hyvätuloisella alueella eikä poikani luokalla ole kännykkää kuin aivan muutamalla lapsella. Kaveripiiristä ei ole tullut minkäänlaisia paineita kännykän ostoon, ja sikäli kun lasten vanhempia tunnen, ei tule vielä tokallakaan luokalla.

eikä sellaista edes halua. Kaikilla kavereilla kuulemma on, mutta so what. Hän on aina ollut oman tiensä kulkija eikä ole koskaankaan halunnut samoja juttuja, mitä kaikilla muilla on. Kaverit hyväksyvät sen. Ja jos joku jostain vinoilee, itsetunto kestää senkin. Hyvä näin.

Kuopuksen käytössä on kakkoskännyni, mutta sitä pidetään vain kotona.

Asumme aivan koulun vieressä ja olen itse kotona. Lapsi ei siis tarvitse kännykkää. Ei kuitenkaan kulje vielä yksin minnekään muualle, kuin kouluun ja sieltä kotiin.



Harkitsemme kännykkää sitten, kun sitä oikeasti tarvitaan ja lapsi OSAA HUOLEHTIA OMISTA TÄRKEISTÄ TAVAROISTAAN. Ei yhtään aikaisemmin, vaikka kaikilla kavereilla olisi oma kännykkä.

Meillä vanhempi sai kännykän tokaluokan jouluna ja pienempi ekalle mennessään. Molemmat osasivat lukea ja oppivat käyttämään sitä heti ja osaavat huolehtia niistä. Kännyt ovat olleet hyödyllisiä, kun lapset kysyvät iltapäiväkerhosta tullessaan, voiko kaveri tulla meille tai voiko mennä kaverille yms. Pienempi laittaa mulle tekstarin, kun on tullut kotiin ip-kerhosta. Meillä molemmat vanhemmat tekevät normaalia työpäivää ja olemme kotona noin viiden aikaan eli emme ole iltapäivisin aikaisin kotona. Vaikuttaa siltä, että isomman eli kolmasluokkalaisen useilla kavereilla on oma kännykkä ja ekaluokkalaisen kavereilla on myös. Paineesta ei sitä ostettu, vaan tarpeeseen. Kertaakaan ei ole puhelin hävinnyt tai muuten tullut ongelmia siitä. Lapsilla on vaikutelma, että äitin ja isän kanssa voi jutella keskellä iltapäivääkin.

kännykkää pääkaupunkiseudulla ja pärjää hyvin. Hänen luokkatovereillaan ei todellakaan " kaikilla" ole kännykkää, vaikka joku niin arvelikin. Eniten kännyjä taitaa olla niillä kavereilla, jotka joutuvat olemaan yksin esim. koulupäivän jälkeen tai menemään omin voimin harrastuksiin tai koulusta kotiin - silloin sitä varmaankin tarvitaankin.

Muuten minusta kännyn anto lapselle voi luoda myös väärää turvallisuuden tunnetta aikuisille - minusta aikuisen pitää tietää, missä alaikäinen lapsi liikkuu ja keiden kanssa, vaikka ei itse olisikaan paikalla. Se pitää myös välillä tarkistaa muullakin tavoin kuin soittamalla lapsen kännyyn - vastata voi mitä vain (sanon tämän silläkin uhalla, että suurin osa vanhemmista on varmaankin sitä mieltä, että heidän lapsensa eivät koskaan valehtele).

Kuten nipo kirjoittikin, on ärsyttävää olla vastaamassa pojalle tuleviin puheluihin töissä, junassa yms. Meillä ei siis ole lankapuhelinta.



Poika on nyt kolmannella, ja on osannut huolehtia kännykästään hyvin, koskaan se ei ole ollut kadoksissa.



Tiedän ilman kännykääkin toki, missä poika liikkuu, mutta katson kännykän olevan pojalle turvan. Hän saa minut kiinni jos on joku hätä.

Poika ei saa viedä sitä kouluun ollenkaan, koska viemme ja haemme pojan, joten ei ole sinänsä tarvetta. Kotona ei ole lankaliittymää joten siksi kännykkä on kotona jos joskus poika jää hetkeksi yksin kotiin.



Mielestäni kännykkä luo turvaa niin lapselle kuin minullekin!

molemmat ovat saaneet kännykät ekalla luokalla. Vaikka koulu on lähellä, on matkan varrella yksi pelottavan pimeä metsä/puistokohta, jota ennen vaadin aina ekalla luokalla syksyisin soittamaan, puhuttiin pimeän kohdan ohitusaika puhelimessa, itse siis töissä. Kylläpä helpotti huolestuneen äidin mieltä.

Peesaan kuitenkin äitipahaa, sillä samoja ajatuksia minullakin.



Meillä tuskin on tarvetta esikoille kännykkää hommata ennen 3luokkaa. Sitä ennen ei joudu olemaan yksin kotona ja liikkumaan 500m pidempiä matkoja rauhallisen asuinalueemme sisällä. Kolmannelle luokalle koulumatka pitenee ja minäkin joudun menemään töihin, tosin lyhennettyä päivää (siihen asti meillä vanhemmat hoitavat pienempiä lapsia kuitenkin kotona) ja sen ikäiselle ei enää ole iltapäiväkerhoja tarjolla. Eli silloin vasta tulee aikoja kun esikoinen joutuu olemaan joitakin aikoja yksin kotona ja silloin hänellä olisi hyvä olla joku puhelin jolla soittaa vanhemmille ja meillä ei ole lankapuhelinta.