Päin synnytyspelkoa

Odotan pikkukakkosta syntyväksi marraskuulla. Esikoisen odotus aikana en osannut pelätä synnytystä. Minä olin menossa synnyttämään, naisen vartalo on luotu siihen tehtävään- näin ajattelin sektiota en ajatellut lainkaan en edes lukenut siitä mitään.- Minä synnytän-

Kun sitten synnytys lähti käyntiin ( 2päivää yli laketun) vauva ei ollut ollenkaan laskeutunut? Olin synnytys salissa reilut 13 tuntia tuloksetta ponnistaa yritin tunnin verran. Sitten katosivat sydän äänet ja kiireesti leikkaus saliin. tyttö oli kasvo tarjonnassa mitä ei oltu huomattu vaikka ultrasta puhuttiin useaan otteeseen? Sektiosta toivuin hyvin ja hyväksyin asian etten ollut "osannut" synnyttää?



Nyt minua on ruvennut kauhistuttamaan ajatus synnytyksestä se on vieras asia en halua kärsiä turhaan jos en pysty synnyttämään tälläkään kertaa ja peloittaa myös normaalista synnytyksestä toipuminen, sektiosta toivuin helposti ja toipuisin uudestaankin. Peloittaa myös repeäminen olen kuullut "kauhujuttuija" kuinka ei pääse kävelemään tai istumaan moneen viikkoon normaalisti, tai kuinka alapää on yhtä isoa reikää -ei kiitos- pidän alapäästäni tällaisena! Jos olisin tarpeeksi rohkea niin pyytäisin suoraan sektion... mutta ei taida antaa luonto periksi -täytyy sitä ainakin yrittää-

tai se sensuroidaan.



Mitä keskustelua se on? Toimitus kun juuri pyysi asiasta KESKUSTELUA! Hyväksytäänkö vain kaikki lässyn, lässyn pelkään JA PISTE! -jutut ja kaikki muut pois? Tämä on nyt tätä muotia ja kaikki muut huut helkuttiin. Niinkö?



Pidän sitten mielipiteeni omana tietonani, mutta eikös tässä juuri joku mutsi kuollut keisarinleikkaukseen? Ja oli näitä listaäitejä (lue: sovittu sektio).



Ja toimitukselle: jos pyydätte keskustelua asioista hyväksykää kaikki mielipiteet ja kaikista suunnista, ei vain muodissa olevia ajatusmalleja. Vasta silloin saadaan esiin todellinen mielipide asiaan. Sensuroimalla saadaan esille vain tahdottu näkökulma (mikä EI välttämättä edusta enemmistön mielipidettä, saatikka totuutta yleensäkään)!

Jaksaisitko kirjoittaa uudestaan...



eihän tämmöisessä keskustelussa ole mitään mieltä, jos heti viestit sensuroidaan (toimitus! )



- - -



Noh, kommentoin jotain omasta puolestani.

Itse odotan NELJÄTTÄ lasta ja SILTI mulla on synnytyspelkoa. Ja toisaalta juuri siksi (edelliset kokemukset ei kovin rohkaisevia).



Tietysti pelon syitä on monia, mutta se mikä tekee tästä oikean synnytysPELON (joka ehkä ajaa mut esim. polille keskusteluihin), on se, että pelkään että VAUVALLE käy jotain. :-( Siihen se kiteytyy.



Ja en kuitenkaan missään nimessä haluaisi sektiota, pelkään sitä melkein vielä enemmän. (Ja toisaalta, mietin, varmistaisinko sillä paremmin vauvan terveenä/elävänä syntymisen, kun olen niin "tumpelo" synnyttäjä.......)



Haluaisinkin työstää pelkojani niin, että löytäisin mahd. paljon konkreettisia keinoja joilla voisin vaikuttaa siihen, että synnytyksestä tulisi turvallinen. (psyykkaus, keskustelut, fyysinen puoli... mitä vaan)



Hyvä että näistä keskustellaan, sekin on terapeuttista.

Eka synnhyttäjä ei voi tietää mitä tuleman pitää, lapsen vammautumista pelkäävät kaikki viikolta rv. 4 saakka (oli kosteat pikkujoulut). Näitähän me kaikki pelkäämme ( juotiin viinaa, syötiin homejuustoa, uskottiin väärään jumalaan) ja sitten pelätään niin helkutisti!!!!! Nykyiset nuoret naiset juovat paljon!!!



Synnytyspelko on jotain paljon syvempää; ja sen voi tuntea vain nainen, joka on ennen synnyttänyt, silloin pelkoon ON aihetta. Ensisynnyttäjät vain pelkäävät, koska muutakaan "huomiotaherättävää" EI KERTAKAIKKIAAN ole. Uudelleensynnyttäjät tietävät mitä pelätä ja se on otettava todesta, liian iso vauva, väärin päin jne.



Ensisynnyttäjää ei koskaan pitäisi päästää keisarinleikkaukseen pelkän pelon vuoksi; siellä on tarpeeksi diabetikkoja, raskausmyrkytyksiä, vierasasentoja. Eikö nämä ekasynnyttäjät tajua jo raskaaksihakkiutuessaan, että synnytys on edessä? Keisarinleikkaus MAKSAA yhteiskunnalle paljon; leikkaussali, leikkaussalilääkäri, -hoitajat, narkoosi, puudutus, lapsen lähetys yliopistosairaalaan, koska hengitys ei käynnistynytkään (sektiolapsilla yleistä), ambulanssikulut siihen.



En käsitä tätä paapomista, enkä myöskään sitä ettei asiaa saa kritisoida. Nämä ensimmäistä syntymää pelkääväät, kokemattomat synnyttäjät tarvitsevat psykiatrista apua. Sitähän ei tässä maassa tiettävästi monetkaan tarvitsevat saa ja se ei ole minun vikani (vaikka kuinka sensuroitaisiin).

Esikoinen syntyi hätäsektiolla sydänäänten laskettua. Vauva syntyi terveenä ja paranin sektiosta hyvin. Vaikka kaikki sujui kuitenkin lopulta hyvin, tapahtuma jätti mieleeni pelon siitä, entä jos kaikki ei olisikaan sujunut hyvin. Pahinta oli se, ettei sydänäänten laskulle löytynyt selitystä sekä kokemus omasta täydellisestä avuttomuudesta. Vuoden ajan näin painajaisia synnytyksestä ja heräsin yöllä itkemään ja katsomaan, oliko vauva hengissä. Masennuin ja sain apua psykologilta.Toisen odotuksen alettua kerroin pelostani ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja minulle luvattiin lähete pelkopolille, jossa kävinkin loppuraskaudesta. Kävin keskustelemassa kätilön ja lääkärin kanssa ja lisäksi otettiin ylimääräinen ultra. Kävin myös kaksi kertaa synnytysjoogassa, joka pidettiin synnytyssalissa ja jossa keskustelun ja vertaistuen lisäksi keskityttiin harjoittelemaan rentoutumista. Näillä toimilla oma pelkoni pysyi aisoissa eikä paisunut ylivoimaiseksi missään vaiheessa. Kuopus syntyi alakautta ja kaikki sujui niin hyvin kuin mahdollista. Sektiota en tosin missään vaiheessa pitänytkään toivottavana vaihtoehtona, vaan se oli yksi suurimmistä peloistani.



Bruttu: Täällä Turussa pelkopolilla tarjotaan myös mahdollisuus päästä keskustelemaan psykologin ja mahdollisesti myös psykiatrin kanssa.

"Nämä ensimmäistä syntymää pelkääväät, kokemattomat synnyttäjät tarvitsevat psykiatrista apua."

Hyvä tyks!



Jossain sentään tajutaan missä mennään!



Kuten pj78:n kertomus todistaa, tarvitaan psykologista apua ja kaikki sujuu hyvin. Synnytyspelko on vain korvien välissä.

Totta kai synnytyspelko on korvien välissä, oli kyseessä sitten todellinen riski tai kaiken mahdollisen kuvittelu, ensisynnytys tai myöhempi synnytys traumaattisen aiemman kokemuksen jälkeen. Mutta. On hyvä, että asioista ja peloista keskustellaan, tarjotaan tukea ja ns. pelkopoleja. Pelkojen ja pelkääjien mollaamisesta ei hyödy kukaan (yksittäistä mollaajaa ehkä lukuun ottamatta) eikä sillä tavalla pelkoja ja esim. Brutun mielestä turhia sektioita saada vähennettyä. Korvien välisetkin asiat täytyy saada selvitettyä ja hoidettua - tai varsinkin ne.



Keskusteluavusta hyötynyt pj 78

En tosin ihan kaikkea allekirjoita mitä tekstissäsi oli. Monelle ensisynnyttäjälle voi pelko olla vaikkapa juuri sitä: että nimenomaan ei tiedä mitä on tulossa. Pahimmillaan pelko voi olla synnytystä hidastava ja vaikeuttava asia, joka siksi hankaloittaa myös kätilöäiden ja lääkäreiden työtä. Eli mielestäni puhuttaessa synnytyspelosta, puhutaan paitsi synnyttävän äidin, myös syntyvän lapsen ja sairaalan henkilökunnan mahdollismman hyvästä pärjäämisestä.



En tiedä muoti-ilmiöstä, mutta monesta muustakin asiasta on nykyisenä "sivistyksen" aikana alettu puhumaan avoimesti ja eikös se ole positiivista?



Läheskään kaikki synnytyspelosta kärsivät EIVÄT ole vaatimassa suoraan keisarinleikkausta vaan haluavat, että asiasta keskustellaan ja että heitä kuullaan. Suomessa keisarinleikkauksia ei jaella, niistä päätetään yhdessä, tai niihin päädytään yhdessä ammattilaisten kanssa.



-hepuna



ps. Kuten näköjään sinäkin, myös minä tiedän, että armeija nykyisellään on vain kuntokoulu ja metsäleiri. Siellä harvoin menetetään kontrolli omasta kehosta 12 tunnin jälkeen ja tuskissa ja kivuissa alasti vieraiden ihmisten edessä.

Tästä synnytyspelosta on käyty kiivasta keskustelua jo jonkin aikaa täällä vauva-lehden palstalla ja jälleen silmiini osui "Brutun" mielipiteet...ja itse esikoista odottavana, synnytyspelkoa potevana nuo hänen sanansa tuntuvat todella loukkaavilta. Joku muun tuossa mainitsikin että vaikka emme olekkaan vielä koskaan lasta maailmaan synnyttäneet niin lähinnä se pelko on "pelkoa tuntemattomasta" ja siitä ettei tosiaan tiedä, miten siitä selviää! Synnytyspelosta kärsivien joukko on käsittääkseni aika suuri joukko ihmisiä, pitäisikö meiltä sitten mielestäsi kieltää oikeus omiin lapsiin jos podemme synnytyspelkoa?!?

Aika radikaalia....ja tuo armeijaan vertaaminen on kyllä suoraan sanottuna *******! Eihän nyt kukaan täysijärkinen voi verrata jotain metäsässä juoksentelua tuntikausien kipuun ja paikkojen venymiseen äärimmilleen...?



Minä olen todella onnellinen siitä että olen saanut apua pelkooni ja minulle on tarjottu myös muita mahdollisuuksia synnyttää ( mikäli en pääse tästä ahdistuksestani loppua kohden) ja uskon että moni muu on samaa mieltä asiasta! Kertokaapa muutkin omia mielipiteitä asiasta? Pitääkö synnytyspelosta kärsiviä halveksua ja onko armeija todellakin verrattavissa synnytykseen...?



Luluzu rv 34+1

Kakkosta kuumeilevana mietin ainakin yhtäpaljon tulevaa synnytystä. kuin raskauden alkamista.

Edellisen synnytys kesti ensimmäisestä supistuksesta pojan maailmanaan tuloon tasan 46 tuntia 40 minuuttia! Siinä ajassa ehti miettiä asian jos toisenkin. Supistukset tulivat alusta asti 5:n minuutin välein mutta olivat tehottomia loppuun asti, ponnistin melkein 2 tuntia saamatta aikaan oikein mitään. Synnytyksen edetessä minulla oli oikein luottavainen olo, mutta viime metreiltä muistan vaan ne jalkovälissäni vaihdetut katseet..Joko mennään leikkuriin, miten edetään.. Sanatonta viestintää.. Poika syntyi viidennellä imukupin vedolla, kaikki oli hyvin ja molemmat oltiin suurista repeämisistäni huolimatta kunnossa.

Kakkosen kanssa mietin todella tarkkaan uskallanko ryhtyä samaan.. Mitäs jos hänkin on jumissa, elimistöni ei toimi toivotulla tavalla, entäs jos odotetaankin tällä kertaa hetki liian kauan ja vauvalle tulee komplikaatioita.. Oma terveys ei huoleta, mutta kaikki muu kyllä. Vaikka henkilökunta onkin hyvin ammattitaitoista on sattumallakin sormensa pelissä. Voiko toisella kertaa käydä yhtä onnellisesti kuin nyt lopulta kävi? Enpä taida uskaltaaottaa riskiä ja kokeilla.. Syytän sitten itseäni jos lapselle tulee ongelmia..Sektion riskeistä huolimatta taidan kallistua sille suunnalle.