Pelkotila=/

Ehkä just sen takia koet pelkoa, jos olet päättänyt, että tämä on viimeinen. Entäs, jos kaikki ei menekkään hyvin?Entäs jos se ei ikinä synnykään(elävänä)? Tottakai kaikki ainakin vähän pelkää koko raskauden ajan, että jotain tapahtuu. Mitä usempi lapsi tulee, niin sitä ajattelee myös voiko vielä mennä kaikki ok, kun kaikki muut on mennyt ok. Voiko oikeasti olla se mahdollista? Kun kaikki ajatukset alkavat sinua vahtaamaan, keksi jotain muuta tekemistä. Pyri ajattelemaan, että jos se ei synny, niin sitten ei. Se ehkä helpottaa hieman.... Kun sain ensimmäisen keskenmenon rv14 vuosia sitten, olen joka raskaudessa sen jälkeen ajatellut, että parempi, että tulee sitten ajoissa ulos, jos ei ole elinkelpoinen. Meille ei ole suinkaan tilattu täydellistä lasta. Tietenkin aina hiljaisina hetkinä, jos potkuja ei ala kuulumaan, ajattelee, että mahassa ei ole elossa enää ketään. Kuitenkin minäkin olen saanut 6 lasta ja muistan, että aina on ollut samanlaisia ajatuksia, niitä ei vaan muista. Ja jossain vaiheessa vauva potkii vähemmän. Se voi olla kääntyneenä niin, että potkii sisäänpäin, silloin ei äiti tunne potkuja. Tai se potkii istukkaan päin, silloinkaan potkuja ei hyvin tunnu. Tai sitten se on yökyöpeli ja päivät nukkuu. Vaihtoehtoja on monia. Pitkin raskautta ainakin itse pelkään tapahtuvan vaikka mitä. Eihän ne huolet edes jää raskauteen. Sitä saa pelätä lapsien takia hautaan asti. :)

lastani ja minäkin mietin päivittäin että onko meillä niin hyvä tuuri että vielä tämäkin lapsi on terve ja ylipäätään elossa masussani. Itseasiassa pelkään nyt enemmän näitä asioita kuin aikaisemmissa raskauksissani. Ostin nyt kotidoplerin, ihan oman mielenrauhan takia vaikka tämä nyt on IHAN VARMASTI meidän viimeinen vauvamme. Silti katsoin että 50 euroa siitä että kun oikeasti alkaa pelottaa ja epäilyttämään että onko masussa vielä elämää, voin sen itse tarkastaa. En todellakaan kaiva kojetta esille joka ilta mutta se tuo ihanan helpotuksen kun alkaa epäilyttämään. Suosittelen sillä sen rahan kyllä hukkaa taivaantuuliin nopeasti johonkin paljon turhenpaankin. Edellisistä en tiennyt tuollaista kotilaitetta olevankaan mutta netistä löytyy mitä vain ja hyvin on pelannut.

yksi pelkääjä lisää...



petite-te, kirjoitit aivan kuin minun tuntemuksista "Olen kiukkuinen ja alakuloinen kaikenaikaa.Koko perhe kärsii jo...Neuvolassa kaikki on kuitenkin ollut hyvin ja ultrassa,tähän asti...

Jotenkin pelkään näitä omia ajatuksiani,että viestivätkö alitajuisen tiedon siitä ettei kaikki suju hyvin..."

Koko ajan se pelko jäytää ja nytkin jouduin ottamaan extra ajan neuvolaan, että kykenen lähtemään hyvillä mielin juhannuksen viettoon. Kuitenkin olen sydänäänet kuullut viimeksi alle kaksi viikkoa sitten. Mutta se helpotuksen tunne ei kestä kuin ehkä viikon verran. Välillä olen esim. kokonaisen päivän ihan varma että vauva on kuollut. En oikein uskalla iloita raskaudesta, menettämisen pelko on niin suuri.



Minulla tämä pelko ei perustu siihen että olen jo monta tervettä lasta saanut / monta onnistunutta raskautta kokenut vaan päin vastoin siitä että ensinnäkin raskautuminen on ollut meillä hankalaa ja lisäksi yksi keskenmenokin on takana. Tämän takia vasta yksi lapsi ollaan "saatu aikaiseksi" reilun viiden vuoden yrityksen aikana.

Viime kesänä minulla oli keskeytynyt keskenmeno ja varmaan sen takia pelkään juuri sitä että vauva olisikin yhtäkkiä kuollut kohtuun ilman mitään merkkejä. Jotenkin tilanteen tekee vielä toivottomammaksi se, että keskenmennyttä raskauttakin oli yritetty kaksi vuotta ja sitten kävi niin ikävästi. Keskenmenneen raskauden alussa en osannut vielä yhtään pelätä, ajattelin että meidän ongelmat liittyvät raskauden alkuunsaamiseen eikä sen jälkeen sitten ole enää hätää. Jotenkin tuntui että se oli erityisen kohtuutonta, kun kauan yritetty raskaus päättyi niin ikävästi. Vaikka totuus on ettei näissäkään jutuissa mitään kohtuutta ole, niin surullisia tarinoita on maailma pullollaan. En mitenkään halua vähätellä helposti alkaneen raskauden keskenmenoa ja sen surkeutta, omassa tilanteessa vain tuntui erityisen toivottomalta juuri se kun epäiltiin saadaanko ikinä enää edes raskautta alkamaan.



Tämä nykyinen raskaus alkoi kuitenkin jo seitsemännestä kierrosta keskenmenoa seuranneen kaavinnan jälkeen, eli meidän mittakaavassa nopeasti. Pelko on ollut mukana alusta asti... Ensin viivat testeissä oli haaleita, sitten oli pientä tuhruvuotoa jne. Ei tämä varmasti lopu koko raskauden aikana tämä pelko, eikä tietysti lapsen synnyttyäkään, mutta se huolehtiminen on sitten vähän erilaista. Raskaus kun on oman kropan sisällä niin sitä pelkää koko ajan aiheuttavansa jollain tavalla sen vauvan kuoleman, ja sitä ettei huomaa vauvan kuolleen. Olen jo huolissani siitäkin mitä tämä jatkuva huolehtiminen vaikuttaa vauvaan...



Kotidoplerin hankintaan olen harkinnut jo moneen otteeseen, mutta mietin miten sitten hätääntyisin jos en saisi sillä ääniä kuulumaan... Tai kuuntelisin liian usein ja seurailisin sykevaihteluita sydän kurkussa. Voi olla että silti hankin sen, ikävä vaivata neuvolaakin jatkuvasti, vaikka taustani tuntien terkka on kyllä ollut erittäin ymmärtäväinen.



Tsemppiä vaan kaikille pelkääjille, toivottavasti kaikkien meidän pelot osoittautuvat turhiksi!



Hanna rv 14 + 4

Nyt alkaa helpottaa vaikkei se pelko varmaan koskaan täysin häviä.

Liikkeitä nyt tuntunut taas reippaasti ja eilen neuvolassa kaikki ole paremmin kuin hyvin!

Mutta kai se vaan on että äidin koko elämä on yhtä pelkäämistä.Kun vauva on saatu turvallisesti maailmaan,alkaa huoli lapsen voinnista!!

Ja tietokin lisää tuskaa,kuten sanotaan!



Hannalle toivotan oikeen onnistunutta raskautta,kaivattuun palkintoon asti!

Ja että sinullakin pelot pikkuhiljaa lieventyisivät ja alkaisit nauttia raskaudestasi!

Ymmärtäväinen neuvola th on myös suuri asia,jos hänelle voit soittaa,kertoa huolista ja käydä kuuntelemassa s-äänet!(mulla ainakin on näin ihana tällä kertaa)



Voimia ihan kaikille meille pelkojen kanssa painiville!



Petite-te ja bèbè rv 15+