Heips Kaikille!!!
Esikoistani odottaessa, usein kulutin aikaani lukemassa silloisten tammikuisten(v.2005 synnyttäneet) kirjoituksia. Nyt kun on " pikku kakkonen" tulossa, ajattelin liittyä mukaan keskusteluihin. Laskettu aika on 13.1.2007.
Tosta verojutusta vaan ajattelin, että onko kukaan kuullut sellaisesta, että äitiysraha maksettaisiin samana kuin edellisestä, jos laskettuaika on ennen kuin edellinen lapsi täyttäisi 3v? Muistan lukeneeni jostain kyseisestä lakiuudistuksesta. Varma en ole. Niin ja siitä sokerirasitus kokeesta...ootteko joutuneet juomaan minkälaisia " litkuja" ? Meillä Tehdään vkolla. 26. Viimeksi oli paksuhkoa, lime esanssilla maustettua kirkasta kiisseliä. Meinas muutaman kerran tulla takasin päin...kauhulla odotan kun nyt myös edessä.
s@nnuli 13+3
Vanhempainpäiväraha voi määräytyä myös edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan. Tällöin edellytetään, ettei lapsi, jonka perusteella edellistä vanhempainpäivärahaa on maksettu, ole täyttänyt kolmea vuotta ennen uuden raskauden laskettua synnytysaikaa tai adoptiolapsen hoitoon ottamista.
Eli sun tapauxessa saat saman rahan kuin edellisestä, ellet ole ollut töissä välillä!
Onnea pikkukakkosesta! =)
pikkukolmosesta haaveileva gigi