Kitisevä lapsi 1v2kk

meilläki on aika temperamenttinen poika ,mut alkaa jo rauhoittua. meillä tuota kitinää ei varmaan ole yhtä paljon ollut, mut ihan tarpeeksi kuitenkin. x) tuo harhautus on hyvä konsti. ja sit sylissä pitäminen tiukasti kunnes kiukku menee ohi. huomiottajättäminen toimii aika hyvin, mut samassa huoneessa kannattaa olla lapsen kanssa. kääntää vain selän tälle, jos tämä kiukuttelee. oikeassa itkussahan pitää lohduttaa, kuten nyt kaikki varmaan tajuaa. periksi ei kannata antaa. selkeät rajat ja niistä pidetään kiinni. tiedän miten hermostuttavaa on ottaa lapsi esim telkkarin kimpusta pois sadattatuhannetta kertaa. koitan selittää meidän pojalle jo esim et "tulee pipi". yllättävän paljon tuon ikäinen ymmärtää jo. mut oman pään mukaan yleensä tehdään... kun meidän poika lähestyy kolmea vuotta, niin otan jäähypenkin käyttöön ellei ala äitiä uskoa. ;) annan kuitenkin aika vapaasti lapsen touhuta, mut pakkohan jotkut paikat esim on kieltää (uuni, pesukoneet ym). toivottavasti saat välillä lastenhoitoapua ettei itellä järki lähde =)

nyt poika on jo pari kk vajaa 2v ja kitinäkin on vähän vähentynyt, mutta tuo 1v-uhmakitinä on todella rasittavaa. Ei siihen mitään poppaskonstia ole, temperamenttiset lapset ovat temperamenttisiä, eivätpä tule kenenkään "yliajamiksi" sitten isompanakaan. :) Meillä poika on tuon temperamentin lisäksi äärimmäisen herkkä, eli loukkaantuu herkästi, jos kokoee tulleensa väärin kohdelluksi.



Meillä minä kyllä jätin turhat kitinät huomioimatta niin pitkään kuin pokka kesti, poika makasi pitkin pituuttaan ja huusi. Välillä kävin kysymässä, joko haluat syliin, ja aina jossain välissä se kiukku oli sitten huudettu ja oli valmis hellittelyyn. Eli meillä ei auttanut mikään "hyvittely" ja harhauttaa en aina jaksa, minusta ei siihen ole. Tottakai välillä harhautin, mutta jos kiukuttaa, niin kiukutkoon sitten.



Mutta summa summarum - meillä tuohon on auttanut vain aika, nyt poika uskoo välillä jo tiukkaa kieltoakin ilman, että rupeaa itkemään, mutta kyllä purkaa harmitustaan edelleen lähes päivittäin. Toisaalta myös vissiin vanhempien korvat ovat vähän tottuneet, eikä kitinä enää ärsytä niin paljon.



Kestäviä hermoja ja pitkää pinnaa! :)

1v 1kk yli-ihana tyttö myös, mutta mutta... kähkötys, kitinä ja marina käy joskus niin hermoon, että tekisi mieli huutaa kurkku suorana "mikä perkele sinua oikein riivaa!!!" Tosin jos näin tekisin, en olisi mikään "penaalin terävin kynä", ja toisaalta, tällainen olo tulee vain silloin, kun MINULLA on jotain mukamas NIIN tärkeää tekemistä. (minä ja minun...,pah!)



Se mikä kuitenkin auttaa, on yksinkertaisesti tieto ja ymmärrys siitä, että kitinä- ja raivotila on lapselle itselleenkin aivan sietämättömän tuskaisa olotila. Joskus sitä voi lievittää, joskus ei kauheasti. Muistan nimittäin omasta lapsuudestani, että olisin voinut repiä hiukset päästäni kun kiukuttelu ja raivoaminen iski. Se tuntui hermostossa asti. Olisin tehnyt mitä vain, että joku olisi ottanut sen tilan minulta pois. Ja vaikka en osannut aina ottaa apua vastaan, toivoin, ettei yrittämistä lopetettaisi. Ristiriitaista, eikö totta? Sitä se on. Vanhempien selän kääntäminen tai "kiukkupuuskan kieltäminen" on bensaa liekkeihin. Sitä en siis kenellekään suosittele. Päinvastoin. Vaikka tilanne on ja tuntuu vaikealta, oma asenne ratkaisee kuinka vaikealta. Anna lapselle turvallinen olotila kokea sietämätöntä kiukkuaan, ja yritä helpottaa sitä erilaisilla keinoilla: syli, hömpöttely, kiinnostuksen vangitseminen jollain omaperäisellä. Kerran nostin tytön suihkuun.



Usein kitinään on oikeakin syy: joku paikka kutisee (ei osaa vielä raapia), kiristää, hankaa. Voi olla hiki, kylmä, jano, nälkä, huomion tarve, turhautuminen jne. Pääasia, ettei lasta jätetä yksin sietämättömän olonsa kanssa. Se ei kovin hyvää psykososiaalista kehityskulkua ennusta tulevaisuudessa. Ei meillä oikeasti voi olla mitään tärkeämpää tekemistä, eikä meidän hermot voi olla niin heikot, että jonkun ymmärtämättömän luontokappaleen päästämä ääntely vie meidät samalle tasolle, eihän?



Ja yksi juttu vielä... Tästä voi moni olla eri mieltä, mutta poista ruokavaliosta lisäaineet ja puhdas sokeri, sekä anna päivittäin pieni määrä kalaöljyä (saa myös pullotavarana). Kokeilemisen arvoinen juttu. Omat lapsuuden ajan raivarini helpottui aikanaan kun joku lastenlääkäri ehdotti äidilleni tätä. Muistan helpottuneen oloni itsekkin, vaikka olin vasta alle kouluikäinen!

riippuu tosi paljon lapsesta ja kaikille lapsille ei samat keinot tehoa. mut siis jos tulee aivan semmoinen itku potku raivari, niin monelle on tehonnut et ottaa syliin ja pitää tiukasti kiinni. ei kannata jättää yksin raivoamaan. jos taas lapsi kitisee kohtalaisella äänen intensiteetillä ja hakee vain huomiota, niin silloin voi koittaa olla huomioimatta tätä ja kitinä loppuu nopeaa. kyllä sen tilanteessa sit huomaa, milloin kannattaa olla välittämättä kitinästä.

itse kannatan tosi paljon kommunikointia lapsen kanssa. mahdollisimman paljon juttelee ja selittää lapselle. jos lapsi osaa jo puhua, niin toki kannatta kysellä mikä on hätänä. itsellä ei lapsena ollut juuri koskaan raivareita (liian helppo penikka oon ollu). oma poika on nyt siinä vaiheessa et ymmärtää jo aika paljon, mut mitä määrätietoisemmin kieltää sitä enemmän nauraa. raivostuttavaa... mut kunhan tuosta vähän kasvaa niin vuorovaikutuksestakin tulee ehkä vähän järkevämpää (toivottavasti! )

Tuonikäinen tarvitsisi vielä myös hyvin paljon syliä. Suosittelen, että kantaisit häntä liinassa tai vaikka rinkassa ainakin tunnin päivittäin! Siinä samalla voi tehdä kotitöitä, käydä lenkillä tms. Jos lapsi ei ole tottunut kantamiseen, hän voi aluksi protestoida, mutta ihokontakti on hänelle välttämätöntä, ja jos sitä ei muuten tule tarpeeksi (esim. perhepeti), pidä vain pääsi.



Jos lapsi "hakee vain huomiota", miksi sitä ei saisi hänelle antaa?! Jos esim. sinä, Choco, haluaisit miehesi huomiota, haluaisitko hänen kääntävän selkänsä? Lapsi ei ehkä osaa ilmaista tarvettaan yhtä hienostuneesti kuin aikuinen, mutta se ei tee asiasta vähemmän tärkeää.



Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!

http://p1.foorumi.info/kotona/

toki sitä huomiota pitää antaa aina kun pystyy, mut ymmärsin et jos kitinää on 24/7 niin pitäähän se jotenkin saada loppumaan. aina ei ole kyse siitä etteikö lapsi ole saanut tarpeeksi huomiota tai hänellä on kipuja ym. vaan hän ikään kuin kitisee "huvikseen". oon nähny muutaman semmoisen lapsen ja se on oikeasti jo tosi iso ongelma. mut tää on tosi harvinaista mut ei mahdotonta. joskus lapsi on saanut niin paljon huomiota että ei tahtoisi olla sekuntiakaan ilman äidin huomiota. pitäähän sitä mitettiä jos lapsi koko ajan hakee huomiota, et onko hän saanut sitä tarpeeksi. oletan vielä, että kivut ym on sulettu pois. meillä on aika huomionhakuinen vauva ja kertaakaan ei ole tarvinnut olla huomioimatta. päivisin saa huomiota niin paljon kun haluaa. siks varmaan nukkuukin yöt putkeen kun on tankannut koko päivän läheisyyttä. ja nätisti osaa pyytää syliin ym.

Joka tapauksessa JOKIN tarve lapsella selvästi on, jos hän on koko ajan tyytymätön. Äiti, joka tarkkailee lasta päivittäin aamusta iltaan, on paras selvittämään, mistä on kysymys; me voimme vain heitellä ideoita kokemuksemme perusteella. Se on kuitenkin huomattu, että lapsen tarpeet eivät mene ohitse sillä, että niitä yrittää olla huomaamatta, eikä silläkään, että tarpeenilmaisun (onpa se kuinka ärsyttävää hyvänsä) "saa loppumaan"!



Jos lapsi ei osaa vielä puhua, hänen on kovin vaikea kertoa, mikä hänellä on, joten äiti joutuu olemaan melkoinen salapoliisi. Onko lapsen elämässä tapahtunut jokin iso muutos? Onko äidillä ollut tavallista enemmän kiirettä tai stressiä? Joskus aikuinen voi olla ihan sokea sen suhteen, millä lailla itsestä arkisilta tuntuvat asiat vaikuttavat lapseen. Esim. itse palasin aika nopeasti arkeen sen jälkeen, kun erosin vanhempien lasten isästä; oli usein vaikea muistaa, miten vaikeaa lapsilla oli, koska itse olin saanut työstää eroa jo pitkään enkä sitä paitsi enää rakastanut heidän isäänsä.



On tietysti mukava ajatella, että oma lapsi on helppo sen takia, että on itse hoitanut häntä juuri oikealla tavalla, ja muiden lapsissa on erilaisia "vikoja", koska heitä on hoidettu tai kasvatettu väärällä tavalla... Niin itsekin kuvittelin, kun esikoinen oli erityisen helppo lapsi monella tapaa! Paheksuin salaa äitejä, joiden lapset esim. kitisivät tai olivat arkoja sosiaalisissa tilanteissa; olin varma, että jos he olisivat tehneet kaiken kuten minä, heidänkin lapsensa olisivat olleet iloisia, rohkeita ja sosiaalisia. Mutta Siperia on opettanut - viiteen lapseen on mahtunut monenlaista persoonallisuutta, myös kitinällä tarpeitaan ilmaiseva. Joku lapsista on tarvinnut määrättömästi huomiota (yleensä muuten perusluonteeltaan hyvin sosiaalisen lapsen merkki!), joku toinen on ollut itseriittoisempi. Ja kuitenkin olen hoitanut kaikkia samalla systeemillä!



Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!

http://p1.foorumi.info/kotona/

tässä ois vähä listaa mitä syitä voisi olla, jos lapsi on alkanut käyttäytymään erilain (rumaelsa tuossa mainitskin osan):



-onko lapsi juuri oppinut jotain uutta, esim. kävely, konttaus, puhe?

-onko käyttäytyminen ominaista lapsen temperantille?

-onko päivärutiinit vaihtuneet?

-onko ruokavalio muuttunut?

-onko lapselle tullut uusia harrastuksia?

-onko päiväunet/yöunet muuttuneet?

-oletteko olleet reissussa?

-tekeekö hampaita, onko tapahtunut joku tapaturma, sairaus tai leikkaus?

-onko joku lapselle lähimmäinen sairas tai henkisesti kovia kokenut?

-vanhempien riidat, uusi vauva, uusia ihmisiä, elämäntragediat?



lapset kuulee ja ymmärtää aikuisten puhetta enemmän kuin uskoisi. ja lapset ajattelevat aina, että syy on heidän jos jostain on riitaa.



otettu blogista: paula-perhe-elamaa.blogspot.com

siellä on myös paljon juttua lasten eri temperamenteista (syntyy jo kohdussa, hankala itse vaikuttaa). esim just arkuus.

"vaativan vauvan vanhemmuus" palstalla monet äidit jakavat kokemuksia lapsista, jotka ovat todella kitisseet paljon koko elämänsä, mutta vanhemmat eivät suinkaan ole mitään väärää tehneet. jotkut lapset vain ovat vaativampia. tottakai perusidea on se että mahdollisimman paljon läheisyyttä, mutta vanhempaa lasta uskaltaa jo hieman "kouluttaa" (huono verbi, tiedän).



mut jos lapsi kiukuttelee sen takia, ettei saa tahtoaan läpi (esim kaupassa karkkihyllyn edessä), niin silloin voi olla joko huomioimatta kiukkua, jolloin lapsi oppii et tällä konstilla ei ainakaan saa tahtoaan läpi. itse suosin semmoista, et selitetään lapselle, että hän on vihainen ja hänellä on oikeus siihen, mutta tällä kertaa nyt ei saa karkkia. 1v ei ehkä ihan vielä tajua, mut 2v ainakin jo ymmärtää. jotkut uhkaavat nakata autoon jos kiukuttelu ei lopu. eli tapoja on monia, siitä vain valitsemaan. ei ole yhtä oikeaa tyyliä. täällä on vähä hankala pieneen tilaan yrittää selittää. itsellä on kans aika paljon kokemusta lastenhoidosta mut oon myös ottanut selvää monesta eri lähteestä. ihan sokkona en heittele ilmaan mitään ehdotuksia.



kannattaa yleensä tehdä niin kuin oma maalaisjärki sanoo.